Erittäin uhanalaisen hienouurresulkukotilon (Clausilia dubia) elinympäristön hoito aloitetaan tiistaina 24.9.
Jyväskylän kaupungin omistamalla Ylistörinne – Kylmänoron kalliot Natura 2000 -alueella aloitetaan hienouurresulkukotilon sekä valoa vaativien lehtokasvien hoitotoimet osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Luonnonhoitotyöt tehdään syys-lokakuun aikana Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Jyväskylän kaupungin toimesta.

Ensisijaisena tavoitteena on parantaa hienouurresulkukotilon elinympäristöä
– Hienouurresulkukotilo vaatii elinympäristökseen haapavaltaisia, varjoisia lehtoja, joiden maaperä ja karike ovat keskimääräistä emäksisempää. Ylistönrinteen alueella toimenpidetarpeena on paikoittainen alikasvoskuusten vähentäminen ja raivattujen kuusten poisvienti, kertoo Keski-Suomen ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Jutta Sorsa.
Toimenpiteillä pidetään kotilon elinympäristö lajille suotuisana, turvataan alueen haapajatkumoa ja estetään lehdon herkempien osien kuusettumista. Samalla parannetaan lehtokasvillisuuden elinvoimaisuutta. Toimenpiteet tehdään henkilötyönä liikkuen mahdollisimman vähän haapojen ympärillä.

Toimenpiteet ovat osa Helmi-ohjelman metsäisten elinympäristöjen kunnostuksia
Helmi-elinympäristöohjelma on Ympäristöministeriön ja Maa- ja Metsätalousministeriön yhteinen ohjelma, joka vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja.
Keski-Suomessa metsäisten elinympäristöjen hoidon teemassa kohteina on ollut erityisesti yksityismaiden jalopuumetsiköitä ja lehtoja. Hoitotoimia suunniteltaessa kartoitetaan ja arvioidaan kohteen erilaiset luontoarvot ja hoito suunnitellaan ja toteutetaan näitä arvoja kunnioittaen. Hoitotoimet tehdään aina maanomistajan hyväksynnällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jutta SorsaLuonnonsuojeluasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 796jutta.sorsa@ely-keskus.fiKatriina NieminenYmpäristönsuojelusuunnittelijaJyväskylän kaupunki
katriina.nieminen@jyvaskyla.fiKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Valtatien 23 sortumakohdan urakkakilpailu käynnistynyt – tie avataan liikenteelle ennen talven tuloa7.8.2025 08:02:11 EEST | Tiedote
Valtatien 23 sortumakohdan korjaustyö Keuruun Haapamäellä edistyy suunnitelmien mukaisesti. Urakkakilpailu on käynnistynyt ja korjausurakoitsija saadaan valittua elokuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä maastossa tehdään vanhan penkereen purkua ja korjausurakan valmistelevia töitä. Valtatie palautuu liikenteelle ennen talven tuloa.
Keski-Suomen järvissä kuumaa ja kuivaa4.8.2025 10:32:13 EEST | Tiedote
Kuuman heinäkuun jälkeen maakunnan vedenpinnat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta reilusti keskiarvojen alapuolella. Kuivuudesta kärsivä alue kulkee Pirkanmaalta Keski-Suomen läpi Pohjois-Karjalaan. Paikoin ollaan jopa kymmeniä senttejä alle ajankohdan keskiarvojen.
Muutoksia valtatien 23 sortumakohdan kiertotiejärjestelyihin Haapamäellä23.7.2025 12:32:47 EEST | Tiedote
Haapamäen sortumakohta Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä Keuruulla on suljettu liikenteeltä. Nyt Petäisentien kautta kulkevalla kiertoreitillä olleet korkeus- ja painorajoitukset on poistettu. Raskaalle liikenteelle suositellaan kuitenkin jatkossakin erillisiä kiertoreittejä. Jotkut navigointijärjestelmät ohjaavat kulkijat tällä hetkellä väärälle kiertoreitille. Sortuman korjaussuunnittelu on täydessä vauhdissa. Myös sortuman juurisyy on varmistunut.
Työttömyys kesäkuussa 14,5 prosenttia22.7.2025 08:01:05 EEST | Tiedote
KeskiSuomessa oli kesäkuun 2025 lopussa yhteensä 18 385 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 604 (9,6 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 825, joka on 80 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 709, joka on 51 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Haapamäen sortumakohta valtatiellä 23 pidetään suljettuna – väliaikainenkin korjaus vaatii geosuunnittelua16.7.2025 15:04:30 EEST | Tiedote
Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä Keuruulla sijaitseva sortumapaikka pidetään liikenteeltä suljettuna. Tie sortui eilen, tiistaina 15.7.2025 pohjatutkimusten yhteydessä. Geotekninen asiantuntija on tänään tarkastanut sortumakohdan. Tutkimukset osoittavat, että sortumakohdan korjaukset tulevat viemään aikaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme