Pikakommentti: Työikäisen väestön kasvu myönteinen havainto työllisyysluvuissa
Tuoreimmissa työllisyysluvuissa positiivinen merkki on se, että työikäinen väestö on taas alkanut kasvaa, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk. Muutoin tilanne on pysynyt menneen kesän aikana likimain ennallaan. Käännettä ole vielä nähtävissä.
Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa yhä loivaa kasvua, mikä on kielteinen signaali. Myös lomautuksissa nähtiin elokuussa pientä nousua.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2024 elokuussa 46 000 vähemmän ja työttömiä 22 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 8,3 %.
15–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 72,1 %.
”Työllisyysasteen lasku elokuussa johtuu mahdollisesti siitä, että työikäinen väestö on taas alkanut kasvaa. Vuoden takaiseen lisäystä on arviolta noin 30 000 henkeä. Tämä on selvästi myönteinen uutinen”, sanoo Busk.
PTT:n tuoreen kansantalouden ennusteen mukaan työllisyyden selkeää käännettä parempaan saadaan odottaa ensi vuoteen. Loppuvuonna työttömyys saattaa kasvaa vielä hieman, koska talouskasvu on nihkeää ja rakentamisessa tilanne säilyy heikkona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Buskvanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 164 8136henna.busk@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Tutkimus: Vastuullisuus tekee tuloaan maatalouden rahoitukseen26.9.2024 11:01:28 EEST | Tiedote
Vastuullisuuden ja kestävyyden vaatimukset ovat tulossa osaksi maatalouden rahoitusta, kertoo Pellervon taloustutkimuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimus. Pankkien rahoituspäätösten teossa keskeisimpiä kriteerejä ovat kuitenkin yhä investointien kannattavuus ja pankkien vakavaraisuussääntelyn asettamat raamit.
PTT-ennuste: Markkinoiden riskit ja kysynnän epävarmuus hidastavat ruoka-alan kasvua24.9.2024 10:00:11 EEST | Tiedote
Kansainvälisen kaupan riskit ja epävarmuus kysynnän kehityksestä sumentavat ruoka-alan kasvunäkymiä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Elintarviketeollisuuden tuotanto ja vienti ovat kuitenkin virkistymässä. Maatalouden yrittäjätulo putoaa viime vuodesta, kun tuottajahinnat laskevat. Ruuan hinta laskee tänä vuonna 0,3 % ja nousee ensi vuonna 1,0 %.
Kutsu: Miten käy ruuan hinnan ja elintarvikesektorin kasvun? - PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen julkistus 24.9.202419.9.2024 08:26:04 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn maa- ja elintarviketalouden ennusteensa webinaarissa tiistaina 24.9. klo 10.00
KUTSU: Miten edistää ruokaketjun toimivuutta ja arvonmuodostusta?17.9.2024 11:33:39 EEST | Kutsu
Miten hintashokit välittyvät kansainvälisiltä markkinoilta Suomeen ja millä edellytyksillä ruokaketjun eri toimijat voisivat pärjätä? Näitä aiheita käsittelemme Pellervon taloustutkimus PTT:n, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin järjestämässä sidosryhmätilaisuudessa 19. marraskuuta. Tilaisuus on osa hanketta, jossa selvitetään suomalaisen ruokaketjun arvonmuodostusta sekä markkinahäiriöiden vaikutusta. Samalla etsitään ratkaisuja markkinoiden toimivuuden parantamiseksi.
PTT-ennuste: Talous lähtee verkkaiseen nousuun ensi vuonna – isot riskit vaanivat matkalla17.9.2024 08:59:51 EEST | Tiedote
Suomen talous on lähdössä ensi vuonna taas kasvuun, mutta myönteinen kehitys ei ole itsestään selvä, varoittaa Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Geopoliittiset riskit ovat suuria ja talouden kasvuajurien, kuten viennin ja yksityisen kulutuksen tiellä on hidasteita. Ennusteen mukaan talous supistuu tänä vuonna 0,4 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 1,1 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme