Espoolainen GoByBike polkee kohti 100M€ liikevaihtoa
25.9.2024 13:10:55 EEST | Kasvu Open | Tiedote
GoByBike iskee markkinarakoon juuri oikealla hetkellä. Työikäisten suomalaisten suurin terveysriski on liikkumattomuus, mikä aiheuttaa myös työnantajalle suuren kustannuksen. Pyöräetu on Suomen nopeimmin kasvava luontoisetu ja tehokas tapa saada henkilöstö liikkumaan.

Syksyllä 2020 pitkän linjan rahoitussammattilainen Tommi Ylönen ja sarjayrittäjä Heikki Tiittanen olivat viikoittaisella yhteisellä pyörälenkillään. Lenkin aikana kaksikko ymmärsi, ettei yksikään olemassa olevista palveluntarjoajista pystyisi tekemään pyöräedun tarjoamisesta työnantajille riittävän helppoa, jotta siitä tulisi lounasedun kaltainen kaikkien tarjoama luontoisetu.
“No hitto. Tehdään itse, niin tulee hyvä.”
GoByBike perustettiin lokakuussa 2020, ja se on kasvanut räjähdysmäisesti Suomen suurimmaksi pyöräedun palveluntarjoajaksi. Vuonna 2023 liikevaihto ylitti jo 47 miljoonaa euroa. GoByBike onkin yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Mukana GoByBiken tarinassa on merkittäviä suomalaisia sijoittajia, jotka haluavat olla mukana rakentamassa yksi pyörä kerrallaan Suomesta ekologisemmin ja terveellisemmin liikkuvan yhteiskunnan.
Sparrauksesta vauhtia kasvuun
Vuonna 2024 GoByBike osallistui Kasvu Openin tuottamaan Kasvupolku-sparrausohjelmaan. Sparrauksissa agendalla olivat muun muassa yrityksen myynti- ja asiakasstrategian kirkastus.
“Haimme mukaan sparraukseen, koska meillä on edelleen kovat kasvutavoitteet. Haluamme jatkuvasti löytää uusia näkemyksiä sekä tuoreita ajatuksia liiketoimintamme kehittämiseen,” GoByBiken asiakkuuksista vastaava Jaana Hyrkäs sanoo.
Sparrauksessa GoByBiken kasvupotentiaali tunnistettiin ja yritys valittiin kisaamaan Vuoden kasvuyritys 2024-tittelistä.
Uudenmaan alueelta Vuoden kasvuyritys -tittelistä kisaavat myös:
- Abau Design Oy, Helsinki
- Content Corner, Helsinki
- ContractZen, Helsinki
- Eltete, Loviisa
- Emblica, Helsinki
- Estko Nordic, Kerava
- Fundis Application, Helsinki
- Kotifysio, Helsinki
- Makinakorjaamo, Lohja
- Pandia, Helsinki
- People Cloud, Helsinki
- Pomppa, Tuusula
- REJ Design, Järvenpää
- Rockway, Helsinki
- Silta Education, Helsinki
- Teräskolmio, Hyvinkää
- Valuatum, Helsinki
Katso kaikki TOP60 -semifinalistit tästä. Vuoden kasvuyritys valitaan 31.10.2024 Jyväskylässä.
OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ
Heikki Tiittanen
toimitusjohtaja, GoByBike Finland Oy
heikki.tiittanen@gobybike.fi
050 570 8057
Malla Karhunen
ohjelmaviestintä, Kasvu Open
malla.karhunen@kasvuopen.fi
050 543 1400
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Malla KarhunenKasvu Open / sparrausohjelmat
Puh:050 543 1400malla.karhunen@kasvuopen.fiKuvat

Linkit
Kasvu Open yhdistää kasvuhaluiset yritykset ja kasvun sparraajat
Kasvu Open järjestää sparrausohjelmia yrityksille. Ohjelmissa sparraamme yritysten kasvua ja kehityskykyä sekä hullunrohkeita unelmia. Sparraus on yrityksille maksutonta. Lue lisää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Kasvu on rohkeita tekoja - Kasvu Open Karnevaali kokoaa yhteen kaikki kasvun tekijät5.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kasvu Open Karnevaali ei ole pelkkä tapahtuma, vaan ponnahduslauta rohkeille kasvuteoille. Kun 700 yrityspäättäjää ja asiantuntijaa kokoontuu saman katon alle, mahdollisuudet ovat rajattomat. Karnevaali järjestetään 28.10.2026 Jyväskylän messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa.
Miksi Suomesta puuttuu Mittelstand-yrityksiä? Kasvu Open perkaa pk-yritysten haasteet24.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kasvu Openin “Näkymiä pk-yritysten kasvusta” -julkaisu läpivalaisee suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten kasvunäkymää. Julkaisu on yhteiskunnallisesti merkittävä, koska se tarjoaa suoran ja tuoreen näkymän Suomen talouden moottoreihin. Julkaisu ilmestyy keskiviikkona 3.6.2026.
180 kasvun nälkäistä yritystä ottaa seuraavan askeleen Kasvupolku-sparrauksessa22.4.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kasvupolku®-sparrausohjelmaan valitut yritykset toimivat konkreettisena näyttönä suomalaisten pk-yritysten kasvupotentiaalista ja -halusta. Kasvu Open tarjoaa tänä vuonna maksutonta asiantuntija-apua sadoille kasvuhakuisille yrityksille eri sparrausohjelmissa.
Seed Village – Scaling growth through RDI accelerators21.4.2026 07:39:08 EEST | Tiedote
Seed Village is an RDI-driven accelerator for growth hungry companies, created by Kasvu Open and Jyväskylä Business Development Services. In 2026, we are launching two accelerators focused on the themes of hydrogen and human performance. Both accelerators are now open for applications.
Putting Finland on the Map: Meet the SUPERFINNS 202625.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
The SUPERFINNS® program pushes companies beyond Finland’s borders with next-level sparring for funding and global growth. Nordea and the partner jury are scouting for companies with global scalability and validated market demand.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme