Opetushallitus aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut
Opetushallitus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on 2,5 miljoonan euron eli noin 10 prosentin toimintamenojen alentaminen vuoden 2026 loppuun mennessä. Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä, ja henkilöstön vähennystarve on alustavan arvion mukaan enintään 35 henkilöä. Opetushallituksessa työskentelee tällä hetkellä noin 420 henkilöä.
Opetushallitus on kansallinen varhaiskasvatuksen, koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja kansainvälistymisen asiantuntija, kehittäjä ja palveluntuottaja. Viraston tehtäväkenttä on laaja, sillä siihen kuuluu kasvatuksen ja koulutuksen kehittäminen, kansainvälisyyden edistäminen, monipuolisten viranomaispalveluiden tuottaminen, kuten valtakunnallinen opiskelijavalintapalvelu Opintopolku sekä asiantuntijatiedon tuottaminen koulutuksen toteutumisesta ja kehittymisestä sekä erilaisten kansallisten tietovarantojen ylläpito.
Opetushallituksen määrärahat ovat olleet alimitoitetut jo usean vuoden ajan. Viraston rahoitus heikkenee entisestään vuosille 2025–2027 ajoittuvien uusien valtionhallinnon leikkausten sekä virastolle myönnettävän toimintamäärärahan pienenemisen vuoksi. Opetushallitus on esittänyt määrärahoihinsa korotusta ja neuvotellut tilanteesta ilman, että tilanteeseen on löytynyt ratkaisua.
Vuodelle 2025 viraston perustoimintaan myönnetty määräraha on noin 25 miljoonaa euroa, joka on noin 1,5 miljoonaa euroa liian pieni suhteessa Opetushallituksen tällä hetkellä käytössä oleviin resursseihin. Vuonna 2026 ero käytettävän määrärahan ja nykyisen toiminnan välillä on 2 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 lähes 2,5 miljoonaa euroa. Sopeutustarve on niin merkittävä, että viraston toimintaa ja tehtäviä on organisoitava uudelleen.
– Olen hyvin huolissani tilanteesta, jossa nyt olemme. Kasvatuksen ja koulutuksen kenttä osana yhteiskunnan kokonaisuutta kohtaa parhaillaan lukuisia haasteita. Esimerkiksi isojen ja pienien kuntien kasvatuksen, koulutuksen ja kansainvälistymisen järjestämisen mahdollisuudet ja haasteet ovat hyvin erilaisia. Erikokoiset kunnat tarvitsevat entistä enemmän myös erilaisia työkaluja, tukea ja ohjausta meiltä Opetushallituksesta. Meidän ja koko koulutusjärjestelmän tehtävänä on taata jokaiselle mahdollisuudet saada riittävä osaaminen ja taidot elämään monimuotoisen yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Sen vuoksi kaikki leikkaukset, jotka vähentävät mahdollisuuksiamme tukea varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten arkea, ovat riipaisevia, pääjohtaja Minna Kelhä sanoo.
Nyt tehtävillä toimilla pyritään löytämään ratkaisut, joilla Opetushallituksen toiminta ja henkilöstövoimavarat sopeutetaan alempaan määrärahatasoon ja talous vakautetaan kehyskauden 2024–2027 kuluessa.
Yhteistoimintaneuvottelujen neuvotteluesitys on annettu 25.9., ja viikon päästä alkavat neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Viraston yhteydessä toimii kolme erillisyksikköä (Ylioppilastutkintolautakunta YTL, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA) ja kuusi valtion oppilaitosta, joita neuvottelut eivät koske.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael MantilaHallintopalvelut-päätoiminnon johtajaOpetushallitus
Puh:029 533 1920mikael.mantila@oph.fiLinkit
Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. Kesäaikana 1.6.–31.7. palvelemme maanantaista perjantaihin kello 9–15.
- p. 0295 331 703 media@oph.fi
- Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
- Tietosuojaseloste
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
Vårens första gemensamma ansökan till högskolor inleds den 7 januari7.1.2026 09:15:00 EET | Pressmeddelande
Den första gemensamma ansökan till yrkeshögskolor och universitet ordnas 7-21.1.2026. I den första gemensamma ansökan kan man söka till högskoleutbildningar på främmande språk, Konstuniversitetets utbildningar och utbildning inom teaterkonst vid Tammerfors universitet.
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku alkaa 7.1.7.1.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään ensimmäinen yhteishaku järjestetään 7.–21.1.2026. Haettavina ovat korkeakoulujen vieraskieliset koulutukset, Taideyliopiston koulutukset sekä Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutus.
Språkexamina för statsförvaltningen avvecklas för att minska överlappning8.12.2025 10:50:00 EET | Pressmeddelande
Förnyelsen av de officiella nationella språkexamina fortsätter: språkexamina för statsförvaltningen avvecklas stegvis före utgången av 2028. Utbildningsstyrelsen koncentrerar sig i fortsättningen på att utveckla helheten med allmänna språkexamina. Med allmänna språkexamina kan man fortsättningsvis även påvisa sådana kunskaper i det andra inhemska språket som krävs för arbete inom den offentliga förvaltningen.
Päällekkäisyyksiä karsitaan: valtionhallinnon kielitutkinnot lakkautetaan8.12.2025 10:50:00 EET | Tiedote
Virallisten, kansallisten kielitutkintojen uudistaminen jatkuu: valtionhallinnon kielitutkinnot lakkautetaan vähitellen vuoden 2028 loppuun mennessä, ja Opetushallitus keskittyy jatkossa yleisten kielitutkintojen kehittämiseen. Niillä voi edelleen osoittaa myös julkishallinnon tehtävissä vaadittua toisen kotimaisen kielitaidon osaamista.
Pensionering och ökning i sakkunniguppgifter leder till ökat behov av utbildning27.11.2025 11:00:00 EET | Pressmeddelande
På grund av att en stor del av arbetskraften går i pension ökar behovet av utbildning inom alla sektorer fram till 2045. Fler nya yrkespersoner behövs särskilt inom hälso- och välfärdsbranscherna och samhällsbranscherna. Dessutom ökar behovet av högskoleutbildning i och med att sakkunniguppgifter blir allt vanligare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme