Tuore Akava Works -tutkimus: miehet yhä enemmistönä korkeakoulujen ylimmässä johdossa
Suomalaisten korkeakoulujen hallinnossa on edelleen merkittävä tasa-arvo-ongelma, osoittaa tuore tutkimus ”Sukupuolijakauma korkeakoulujen hallinnossa”. Korkeakoulujen ylin johto on miesenemmistöistä, vaikka enemmistö niiden opiskelijoista ja henkilöstöstä on naisia. Miesten osuus nousee mitä korkeammalle korkeakoulujen hallintohierarkiassa mennään. Rehtorin asema on edelleen miesvaltaisin toimi sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa. Samalla opetustehtävät ovat kasaantumassa aiempaa enemmän naisille, mikä syventää sukupuolten välistä segregaatiota.
– Tutkimuksen mukaan yliopistoissa on vahvempi sukupuolijakauma miesten hyväksi kuin ammattikorkeakouluissa. Rehtorin toimi on sukupuolittunein tehtävä sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa: 85 prosenttia yliopistojen rehtoreista on miehiä ja ammattikorkeakoulujen rehtoreista 71 prosenttia. Yliopistojen rehtorin toimesta on tullut yhä miesvoittoisempi, ja ammattikorkeakoulujen rehtorin toimesta hieman tasa-arvoisempi. Yliopistojen hallituksessa on tapahtunut lievää tasa-arvokehitystä, mutta ammattikorkeakoulujen hallituksen sukupuolijakauma on pysynyt samoissa luvuissa kuin vuonna 2020, toteaa selvityksen tekijä, tutkija Heidi Härkönen.
Tasa-arvotyön vahvistaminen yliopistoissa on tärkeää
– Yliopistojen ylimmät johtotehtävät näyttävän pysyvän miesvaltaisina. Esimerkiksi tutkimuksesta ja opetuksesta vastaavien vararehtoreiden tehtävissä on havaittavissa eriytymistä sukupuolen mukaan. Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska tutkimuksen vararehtorin tehtävästä tyypillisesti noustaan rehtorin tehtävään. Tutkimuksen tiedot vahvistavat huoltamme tasa-arvon tilasta yliopistoissa ja naisten uramahdollisuuksista niiden ylimmissä johtotehtävissä. Yliopistoissa tulee panostaa tasa-arvotyöhön yhä voimakkaammin, sanoo toiminnanjohtaja Tarja Niemelä Professoriliitosta.
– On tärkeää, että tämä seurantatutkimus nostaa esiin jo aiemmin havaitun ongelman, mutta olisimme odottaneet vahvempaa edistystä neljässä vuodessa. Tutkimuksen valossa on selvää, että tasa-arvoisten uramahdollisuuksien luomiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia kaikilla hallinnon tasoilla. Niitä ovat esimerkiksi tasa-arvoinen, yhdenvertainen, läpinäkyvä rekrytointi, urakehitys ja palkkaus sekä työn ja perheen yhteensovittamista tukevat toimet sekä korkeakouluissa että laajemmin yhteiskunnassa, sanoo puheenjohtaja Tero Karjalainen Tieteentekijöiden liitosta.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hallinnon sukupuolijakaumat ovat tutkimuksen mukaan jossain määrin eriytymässä toisistaan: naisten asema vahvistuu monin tavoin ammattikorkeakouluissa, mutta niiden ylin hallinto pysyy miesvaltaisena.
Ammattikorkeakoulujen alemmissa hallintorakenteissa naiset enemmistönä, ylin johto miesvoittoista
– Naisten asema ammattikorkeakouluissa on vahva alemmissa hallintorakenteissa, ja he ovat enemmistönä myös hallinnossa. Esimerkiksi vararehtoreista 53 prosenttia ja 60 prosenttia johtoryhmän jäsenistä on naisia. Kuitenkin myös ammattikorkeakouluissa ylimmät hallintorakenteet ovat miesvoittoisia. Vaikka ammattikorkeakoulujen rehtorin toimi on lievemmin miesvoittoinen kuin yliopistoissa, tasa-arvotyötä on vielä tällä saralla, sanoo Tradenomien puheenjohtaja Jaakko Hyvönen.
Tiedot tutkimuksesta
Tutkimus tarkastelee sukupuolijakaumaa korkeakoulujen hallinnossa huomioiden kaikki 13 yliopistoa ja 24 ammattikorkeakoulua, jotka toimivat Suomessa. Tutkimusaineisto kerättiin kesä–elokuussa 2024 julkisista lähteistä. Tutkimuksessa hallintoon on sisällytetty korkeakoulujen hallitus, rehtoraatti ja yliopistojen tiedekuntien dekaanit ja varadekaanit sekä ammattikorkeakoulujen johtoryhmät. Sukupuolijakaumaa tarkastellaan kaksijakoisesti aineistossa esiintyviin jakoihin pohjautuen. Tutkimus on seurantatutkimus Akava Worksin vuonna 2020 toteuttamalle tutkimukselle korkeakoulujen hallinnon sukupuolijakaumasta. Tutkijatohtori Heidi Härkönen Helsingin yliopistosta on tehnyt molemmat tutkimukset.
Akavan johtava asiantuntija Miika Sahamies kommentoi tutkimuksen tuloksia ja tuo esille Akavan kannan blogissaan Tosiasiallinen tasa-arvo vaatii aktiivisia toimenpiteitä
Tutustu selvitykseen Sukupuolijakauma korkeakoulujen hallinnossa vol 2
Katso esittelytilaisuuden tallenne
Lisätiedot
Heidi Härkönen, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto, puh. 029 412 8328
Tarja Niemelä, toiminnanjohtaja, Professoriliitto, puh. 050 340 2725
Tero Karjalainen, puheenjohtaja, Tieteentekijät, puh. 040 355 2121
Jaakko Hyvönen, puheenjohtaja, Tradenomit, puh. 040 515 8591
Avainsanat
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Uusi raportti: Maahanmuuton pattitilanne ratkaistava maahanmuuton yhteiskuntasopimuksella4.3.2025 07:01:57 EET | Tiedote
Maahanmuutto on Suomelle sekä ongelma että täysin välttämätön ratkaisu. Siksi tarvitaan maahanmuuton yhteiskuntasopimus, esittävät Osmo Soininvaara ja Jussi Pyykkönen Keskuskauppakamarin ja Akava Worksin tilaamassa raportissa ”Maahanmuuton yhteiskuntasopimus”. Yhteiskuntasopimus rakentuisi pisteytysmallista ja työnhakuviisumista, humanitaarisen maahanmuuton painopisteiden muuttamisesta sekä kotoutumisen kannusteiden uudistamisesta.
Akava: Kasvutyöryhmä jätti ansiotuloverotuksen huomiotta28.2.2025 15:24:42 EET | Tiedote
Risto Murron johtama työryhmä, joka julkaisi tänään raporttinsa, toteaa aivan oikein, että yritykset ja ihmiset tekevät talouskasvun. Siihen nähden oli erikoista, että työryhmä ei ottanut kantaa ansiotuloverokseen, vaan nosti perintöverotuksesta luopumisen yhdeksi tärkeimmistä verokeinoista. Ansiotuloverotuksen keventäminen myös korkean osaamisen työssä olisi kannustavampi ja parempi ratkaisu kasvun edistämiseksi.
Laaja joukko järjestöjä: Suomen talouden kasvu vaatii lisää korkeakoulutettuja osaajia28.2.2025 12:05:25 EET | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä on kova paine löytää toimia talouskasvun vahvistamiseksi Suomelle. Järjestöt toteavat yhteiskannanotossaan, että koulutustason nosto on yksi ilmiselvä keino kasvun vauhdittamiseksi, jota tulisi pikaisesti hyödyntää. Järjestöt vaativat, että koulutus- ja osaamistason nostamiseksi muodostetaan hallituskaudet ylittävä, pitkäjänteinen suunnitelma, jolla sitoudutaan vahvistamaan pysyvästi koulutuksen rahoitusta ja resursseja.
Akavan jäsenmäärässä hienoista kasvua27.2.2025 13:00:06 EET | Tiedote
Akavan liittojen jäsenmäärä oli 623 924 vuoden 2025 alussa. Kasvu edellisvuodesta oli hienoista, noin 600 jäsentä. Maksavia jäseniä oli noin 1 300 enemmän kuin edellisvuonna ja heitä oli yhteensä 438 446. Opiskelijajäsenten määrä kasvoi noin sadalla, ja heidän kokonaismääränsä oli 127 404. Akavan liitoista eniten kasvoi Tekniikan akateemiset TEK, jonka jäsenmäärä nousi 2 065 henkilöllä.
Tuore Akava Works -maahanmuuttokatsaus: Uusien työlupien määrä putoaa edelleen26.2.2025 07:00:34 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -maahanmuuttokatsaus kertoo, että uusia työlupia myönnettiin vuonna 2024 noin 11 000, joka on noin 4 000 vähemmän kuin vuonna 2023 ja 5 000 vähemmän kuin vuonna 2022. Työlupien määrän laskuun vaikuttivat työntekijöiden oleskelulupien määrän romahtaminen lähes 4 000:lla. Erityisasiantuntijoiden lupamäärät laskivat noin 400:lla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme