Orimattilan Alko muuttaa kauppakeskuksen sisällä
30.9.2024 07:45:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Orimattilan Alko muuttaa liikekeskuksen remontin yhteydessä lokakuussa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Samalla myymälä saa uuden ilmeen.

Orimattilan Alkon myymälä muuttaa uuteen sijaintiin samassa liikekeskuksessa. Nykyinen myymälä on auki lauantaihin 12. lokakuuta klo 18 saakka ja uusi myymälä avataan keskiviikkona 16. lokakuuta klo 9.
Myymälän ollessa suljettuna maanantaina 14. lokakuuta asiakkaita palvelevat Alkot esimerkiksi Lahdessa. Myymälöiden sijainnit ja aukioloajat löytyvät Alkon verkkosivuilta.
”Saamme myymälään muuton myötä uuden raikkaan ilmeen. Vaikka myymälätila hieman pieneneekin, varmistamme jatkossakin, että saatavilla on mielenkiintoinen ja jatkuvasti uudistuva valikoima. Kuuntelemme asiakkaita ja valikoimme myymälän hyllyille toiveiden mukaisia tuotteita sekä sesonkien uutuuksia, kuten nyt joulua kohden erilaisia glögejä”, sanoo palvelupäällikkö Ville Nurminen.
”Tutut myyjät antavat jatkossakin parhaat vinkkinsä ruoan ja juoman yhdistämiseen ja palvelevat asiakkaita suurella sydämellä.”
Valikoima, hinnat ja palvelu keskusteluttavat myymälässä
Kesän ja syksyn asiakaskohtaamisissa ja keskusteluissa ovat Orimattilan myymälässä korostuneet erityisesti valikoima, hinnat ja palvelu.
”Tähän vaikuttaa varmasti osaltaan lakimuutos, jonka mukaan enintään 8-prosenttisten käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien myynti on mahdollista myös päivittäistavarakaupoissa. Osa asiakkaista on ollut yllättyneitä, että myös meiltä löytyy enintään 8-prosenttisten valikoimaa ja se, että valikoimamme on hinnaltaan kilpailukykyinen, meitä kun usein pidetään kalliina. Meille on tärkeää, että asiakas saa meiltä kattavan valikoiman saman katon alta erinomaisella palvelulla höystettynä”, Nurminen kertoo.
Alkossa enintään 8-prosenttiset viinijuomat löytyvät hyllyltä viinien joukosta. Niiden tunnistamista helpottaa hintalapussa mainittu viinijuomatyyppi. Lisäksi Alko merkitsee kaikki alle 10-prosenttiset viinit ja viinijuomat erillisellä ”matala-alkoholillinen”-tunnisteella. Viinien osalta matala-alkoholillisten alkoholipitoisuuden raja on Alkossa 9,9 prosenttia.
Nurminen kertoo, että valikoimasta saadaan pääosin kiittävää palautetta.
”Valikoimahan Alkossa on laaja – yli 11 000 tuotetta, joista 8 000 viiniä. Kehitämme valikoimaa vahvasti yhdessä asiakkaidemme kanssa ja seuraamme maailmanlaajuisiakin trendejä ja huomioimme valikoimassamme paikallisuutta. Ja Alkotoiveita kannattaa aina jättää, jos joku oma suosikkituote uupuu oman lähi-Alkon valikoimasta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 371 myymälää, yli 120 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2023 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 50 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Salon Halikon Alko saa uuden ilmeen – myymälä avoinna myöhempään lauantai-iltaisin13.8.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Halikon Alko remontoidaan uuteen ilmeeseen syyskuun aikana. Myymälän asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä lauantain pidennettyyn aukioloon.
Alkon puolivuosikatsaus 1–6/2026: Nettotulos oli viime vuotta parempi, kaikkikanavaisen palvelun kehittäminen jatkui11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alkon kustannustehokas toiminta varmisti liikevoiton pysymisen lähellä viime vuoden tasoa myynnin laskusta huolimatta, ja kauden nettotulos parani. Myyntiin vaikuttivat muun muassa vuoden alussa toteutettu viinien alkoholiveron korotus ja talouden epävarmuus. Yhtiö jatkoi kaikkikanavaisen palvelun, digitaalisten ratkaisujen ja vastuullisen liiketoiminnan kehittämistä.
Kirkkonummen Alko palaa väistötiloista alkuperäiseen sijaintiin – myymälä avoinna myös sunnuntaisin16.7.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Munkinmäen Alko muuttaa väistötiloista takaisin remontoituun, uudistuneeseen myymälään Prisman liikekeskuksessa. Inspiroiva laajan valikoiman erikoismyymälä on avoinna myös sunnuntaisin.
Kontulan Alko avautumassa uudelleen syyskuun alussa uudessa sijainnissa14.7.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Alko valmistelee uuden myymälän avaamista Helsingin Kontulaan syyskuun alussa. Vanha myymälä jouduttiin sulkemaan keväällä ostoskeskuksen tulipalon vuoksi.
Alkoholilain muutos mahdollistaa Alkon myymälöiden laajemmat aukioloajat: 108 myymälän aukioloajat laajenevat lauantaista 4.7. alkaen23.6.2026 11:53:17 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään 23. kesäkuuta lakimuutoksen, jossa Alkon enimmäisaukioloaikoja laajennetaan. Laajemmat lauantai-iltojen aukioloajat otetaan käyttöön suunnitelman mukaan lauantaista 4.7. alkaen 108 myymälässä, joista 35 myymälää on jatkossa auki myös sunnuntaisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme