Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen lisäävän lastensuojelun työmäärää
Järjestöjen toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset eivät luota siihen, että alkoholijuomien kotiinkuljetuksessa pystytään valvomaan ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa riittävän tehokkaasti.

A-klinikkasäätiön, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ja Ensi- ja turvakotien liiton kyselyyn vastanneista yli 75 prosenttia ilmaisi epäluottamuksensa kotiinkuljetusta kohtaan, mikäli lakimuutos sallii sen esimerkiksi ruokalähettipalveluille.
Tämä asenne on pysynyt johdonmukaisena koko vuoden ajan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) helmikuussa 2024 julkaistussa selvityksessä 45 prosenttia vastaajista ei luottanut kotiinkuljetuksen valvontaan lainkaan ja vain 6 prosenttia koki sen luotettavaksi.
Lisäksi yli 70 prosenttia tuoreeseen kyselyyn vastanneista uskoo, että kotiinkuljetuksen salliminen lisäisi lastensuojelun tarvetta entisestään.
"On harhaluulo, että alkoholinkäytön haitat rajoittuvat vain perheisiin, joissa alkoholia käytetään runsaasti. Eniten ongelmia ilmenee tavallisissa työssäkäyvissä perheissä, joissa ongelmia ei välttämättä heti huomata ulkopuolelta", kertoo A-klinikkasäätön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.
Lastensuojelun resurssit ovat jo nyt äärirajoilla
Suomessa lastensuojeluilmoituksia tehtiin viime vuonna 110 269 lapsesta – määrä kasvoi 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kymmenes lapsi tarvitsee lastensuojelun apua.
”Lastensuojelun resurssit ovat jo nyt huolestuttavan riittämättömät, eikä niiden kuormitusta voida kasvattaa entisestään alkoholin lisääntyvän saatavuuden myötä”, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Oona Ylönen.
Alkoholin saatavuutta lisätään – ehkäisevä työ jää sivuun
Päihde- ja lastensuojelujärjestöt ovat huolissaan siitä, että hallituksen alkoholilain uudistus keskittyy pelkästään alkoholin saatavuuden lisäämiseen, jättäen huomiotta alkoholihaittojen ehkäisyn. Päivittäistavarakaupoissa myytävien juomien alkoholipitoisuus nostettiin jo 8 prosenttiin, ja nyt esillä on kotiinkuljetuksen salliminen.
"Alkoholin saatavuuden helpottaminen lisää sen käyttöä yhteiskunnassa ja kasvattaa perheille koituvia haittoja. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan tehokkaimmat tavat ehkäistä alkoholihaittoja ovat saatavuuden, hinnan ja markkinoinnin rajoittaminen", EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen painottaa.
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma ”Vahva ja välittävä Suomi” esittää sosiaali- ja terveyspoliittiseksi tavoitteeksi painopisteen siirtoa korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä.
Hallitus toimii kuitenkin päinvastoin leikkaamalla kolmen valtakunnallisesti kattavan päihdejärjestön – Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n, A-klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton sekä lastensuojelun kansalaisjärjestön Ensi- ja turvakotien liiton rahoitusta. Tämä uhkaa kaventaa merkittävästi lasten ja nuorten päihdehaittojen ennaltaehkäisyä sekä tukea päihde- ja peliongelmista kärsiville perheille.
Näkymättömät lapset – kampanja lasten oikeuksien puolesta
Järjestöjen Näkymättömät lapset -kampanja nostaa esiin alkoholipolitiikan vaikutukset lapsiin. Suomessa arviolta 89 000 lasta kärsii vanhempiensa päihdeongelmista, ja alkoholinkäyttö aiheuttaa monissa lapsiperheissä ongelmia, joihin apua haetaan usein järjestöjen tarjoamien palvelujen kautta.
Kampanja vaatii, että lasten oikeudet huomioidaan alkoholilain uudistuksessa. Järjestöt keräävät parhaillaan nimiä vetoomukseen, joka painottaa lapsen oikeuksien suojelemista suomalaisessa alkoholipolitiikassa.
Tätä kysyimme: Kysyimme tuhannelta suomalaiselta elokuussa 2024; kannattavatko vastaajat alkoholin kotiinkuljetuksen sallimista, vaikka se lisäisi lapsille koituvia haittoja sekä luotavatko, he siihen, että ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa voidaan tehokkaasti valvoa ja lisääkö alkoholin kotiinkuljetus lastensuojelun työtä? Vastaajissa oli pelkästään aikuisia, miehiä ja naisia yhtä paljon. 18-24 vuotiaita oli 10 prosenttia. Muiden ikäluokkien edustus jakautui tasaisesti hieman yli 15 ja hieman alle 17 prosentin välille. Vastaajia oli Ahvenanmaata lukuun ottamatta kaikista maakunnista. Uusimaalaisten osuus oli kolmannes. Kyselyn toteutti Bilendi-yhtiö verkkopaneelikyselynä, jossa vastaajat osallistuvat kyselyyn verkkosivun välityksellä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko SavelainenViestintäpäällikköEnsi- ja turvakotien liitto
Puh:0405877278mikko.savelainen@etkl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Apua väkivaltaan saa myös jouluna19.12.2025 10:17:34 EET | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL) kannustaa hakemaan apua uhkaaviin tilanteisiin matalla kynnyksellä myös jouluna. Turvakodit päivystävät vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Maksuttomista chat-palveluista omaan tai läheisen tilanteeseen saa ammattiapua nimettömästi.
Turvallinen koti ja ilo lapsista ovat vauvaperheen voimavara – tuore selvitys nostaa esiin mikä vauvaperheitä auttaa jaksamaan11.12.2025 10:24:00 EET | Tiedote
Kodin turva ja myönteinen palaute onnistumisista tuottavat eniten iloa vauva-arjessa. Jaksamista tukevat hyvin pienet asiat ja nopeasti saatu apu. Jopa 86,5 % vastaajista on tyytyväisiä vauva-arkeensa. Tämä selviää Ensi- ja turvakotien liiton keväällä 2025 toteuttamasta verkkokyselystä, mihin vastasi 1545 vauvan ja taaperon vanhempaa eri puolilla Suomea.
Nuorten seurustelusuhteissa tapahtuva väkivalta on usein rikos11.11.2025 12:25:23 EET | Tiedote
45 % parisuhteessa olleista 16-17-vuotiaista tytöistä on kokenut seurusteluväkivaltaa. Seurusteluväkivaltaan suhtaudutaan usein väheksyvästi, vaikka se on vakava ongelma ja täyttää usein rikoksen tuntomerkit. Satakunnassa seurusteluväkivaltaan apua hakevista asiakkaista monella on käynnissä rikosprosessi.
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden Asumisyksikkö Kilpolan toiminta päättyy – lapsille ja aikuisille tarjottu tuki on ollut merkittävä4.9.2025 15:14:00 EEST | Tiedote
Pääkaupungin turvakoti ry:n ylläpitämän Asumisyksikkö Kilpolan toiminta päättyi 31.8.2025. Yksikössä on kuluneiden vuosien aikana tarjottu tilapäistä, tuettua asumista turvakodista kotiutuville lähisuhdeväkivaltaa kokeneille aikuisille ja heidän lapsilleen.
Lapsiin kohdistunut lähisuhdeväkivalta kotona on lisääntynyt23.6.2025 10:58:59 EEST | Tiedote
Lasten kokema fyysinen ja henkinen väkivalta vanhempien taholta on lisääntynyt. Viranomaisten tietoon tulleista lähisuhdeväkivallan uhreista useampi kuin joka viides on oman vanhemman pahoinpitelemä alaikäinen lapsi. Ensi- ja turvakotien liiton paneelissa SuomiAreenassa etsitään ratkaisuja tilanteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme