Ihmisen parhaaksi -tunnustus ikäihmisten perhehoitomallia kehittäneelle Sanna Kososelle
Vuoden 2024 Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen saaja Sanna Kosonen on tehnyt innovatiivista ja tulevaisuuteen katsovaa työtä ikäihmisten palveluiden kehittämisen parissa. Tällä hetkellä Kosonen työskentelee Perhehoitoliitto ry:n kehittämispäällikkönä. Ihmisen parhaaksi -tunnustus jaettiin tänään avautuneilla Sairaanhoitajapäivillä Helsingin Messukeskuksessa. 5000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Sanna Kosonen on vuodesta 2010 lähtien toiminut ensin Itä-Suomessa ja sittemmin valtakunnallisesti edelläkävijänä ikäihmisten perhehoidon kehittämisessä sekä eri toimijoita yhdistävien käytännön mallien luomisessa. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, minkä lisäksi hän on suorittanut Ikäosaamisen kehittämisen ja johtamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK).
– Täällä meillä Suomessa on vielä paljon tekemistä ikäihmisten perhehoidon parissa, eikä sen tärkeyttä valitettavasti aina ymmärretä. Ikääntyneet saattavat kokea olevansa taakaksi muille, ja tästä ajatusmallista meidän pitäisi päästä yli. Vanhuus ei ole sairaus ja vanhanakin kaikkien pitäisi pystyä elämään oman näköistään merkityksellistä elämää. Perhehoitomallissa tämä toteutuu hyvin, sanoo Kosonen.
Kosonen on muun muassa suunnitellut perhehoidon ohjeita, valmennuksia ja materiaaleja sekä toiminut perhehoidon tunnettavuuden lisäämiseksi ja elinkeinon kehittämiseksi erityisesti maaseudulla. Hän on valmistellut ja koordinoinut useita eri hankkeita ja tuonut useissa työrooleissaan yhteen eri toimijoita, muun muassa koulutus-, viranomais-, vapaaehtoistoimija- ja omaishoitotahoja. Lisäksi hän on toiminut perhehoitajien kouluttajana. Kosonen on yhdistänyt työhön myös esimerkiksi luontomenetelmiä.
– Toivoisin, että päättäjät osaisivat katsoa perhehoitomallin vaikuttavuutta nykyistä syvällisemmin. Kyse on tietenkin ennen kaikkea hyvän elämän mahdollistamisesta ikäihmisille, mutta myös taloudellisista näkökohdista. Niillä alueilla, joissa perhehoitoa on vahvasti kehitetty, on käynyt ilmi, että perhehoito on monella tavalla myös taloudellisesti vaikuttavaa. Tietoa perhehoitomallin vaikuttavuudesta on jo olemassa, toivottavasti sitä hyödynnettäisiin jokaisen hyvinvointialueen palvelurakenteita pohdittaessa, Kosonen painottaa.
– Luontomenetelmien käyttämisen taustalla on oma vahva luontosuhteeni. Lähes kaikki ikäihmisemme ovat eläneet vahvassa kontaktissa luontoon, ja luonnolla olisi heille edelleen paljon annettavaa. Meidän on mahdollistettava luontokontaktin jatkuminen heille. Esimerkiksi muistisairaan ihmisen tunnemuisti on vahva ja tutut aistimukset, kuten metsän tuoksut, maut ja kauneus, voivat olla portti muistoihin, jotka eivät muuten enää avautuisi. Perhehoitajat mahdollistavat ikäihmisille monipuolisia luontoelämyksiä jopa silloinkin, kun liikkuminen itsenäisesti ei enää millään metsässä onnistuisi. Ikääntyneenäkin toimintakyky voi lähteä vahvistumaan, kun aktiivinen elämä, liike ja ilo palaavat päiviin.
Tällä hetkellä Perhehoitoliiton kehittämispäällikkönä työskentelevä Kosonen tekee paljon vaikuttamistyötä päättäjien suuntaan. Vaikka työtä on vielä paljon, kokee hän olevansa etuoikeutetussa asemassa.
– On hienoa päästä puhumaan aiheesta, josta minulla on paljon kokemusta ja jota itse arvostan suuresti. Olen nähnyt omin silmin perhehoidon vaikutukset: henkilö, joka tullessaan on kadottanut suuren osan sanavarastostaan yksinäisyyden vuoksi tai jonka liikkuminen on ollut hyvin epävarmaa, saattaa seuraavalla vierailulla tulla perhehoitajan kanssa mustikkametsästä suupielet sinisinä ja puhetta pulputtaen. Monimuotoinen perhehoito mahdollistaa oman näköisen elämän sekä hoitajille että hoidettaville. Perhehoitoon kannattaakin resursoida nykyistä enemmän, Kosonen summaa.
Vaikuttavaa työtä ikäihmisten hyväksi
Palkintoraadin mukaan Kosonen on tehnyt innovatiivista ja vaikuttavaa työtä ikääntyneiden perhehoitomallin kehittämisen parissa. Aihe on tärkeä ja siihen liittyvä osaaminen koskee monien sote-ammattilaisten työtä. Työssä painottuvat eettiset ja inhimilliset näkökohdat taloudellisen vaikuttavuuden lisäksi.
Kososen tulevaisuuteen katsova työ on parhaimmillaan monistettavissa eri alueille, ja alun perin työn lähtökohtana on ollutkin ikääntyneiden inhimillisen hoivan turvaaminen maaseudulla. Hän on alusta saakka tehnyt laajaa ja tuloksekasta yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa. Palkintoraati arvostaa Kososen rohkeutta puhua suoraan perhehoidon lisäämisen puolesta ja viedä sanomaa eteenpäin eri tahoille.
Sairaanhoitajien arvostama ja pitkäikäinen tunnutus
Ihmisen parhaaksi -tunnustusta on jaettu vuodesta 2008 lähtien. Tunnustuksen tarkoituksena on tuoda esiin hoitoalan edistyksellistä kehittämistyötä ja innovaatioita. Se voidaan myöntää henkilölle tai taholle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt väestön hyvinvointia ja terveyttä. Tunnustuksen saajan toiminnasta välittyvät ihmisen arvostus ja vastuullisuus, ja sitä voidaan pitää yhteiskunnallisesti merkittävänä.
Ihmisen parhaaksi 2024 -palkintoraatiin kuuluivat: Rainer Hiltunen, tasa-arvovaltuutettu; Taru Koivisto, johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö; Armi Murto, talousjohtaja, Suomen Sairaanhoitajat; Anne Pienimaa, asiantuntija, Suomen Sairaanhoitajat.
Sanna Kosonen vastaanotti Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen Sairaanhoitajapäivien avajaisissa keskiviikkona 2.10. Helsingin Messukeskuksessa. Kuvia palkintojenjakotilaisuudesta Messukeskuksen kuvapankissa https://mediabank.messukeskus.com ke 2.10. noin klo 11.30 alkaen.
Sairaanhoitajapäivät jatkuvat Helsingin Messukeskuksessa vielä huomenna torstaina 3.10. Hoitotyön suurimman vuosittaisen koulutus- ja näyttelytapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Sairaanhoitajat ja Helsingin Messukeskus.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Ihmisen parhaaksi 2024 -tunnustuksen saaja Sanna Kosonen, sanna.kosonen@perhehoitoliitto.fi , p. 040 310 1442
Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, antti.karjunen@messukeskus.com, p. 050 574 3444
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Karjunenviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
The income and employment impact of Helsinki Expo and Convention Centre’s record-breaking congress year has already exceeded 50 million euros for Helsinki21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
The six international congresses hosted by Helsinki Expo and Convention Centre brought more than 25,000 congress guests to Helsinki during the first half of the year. The income and employment impact of the congresses for Finland and Helsinki amounts to more than 50 million euros. The goal of the Helsinki Tourism Advisory Board is to double the tourism revenue generated by foreign visitors and significantly increase employment in the sector in Helsinki by 2030.
Rekordår för kongresser på Helsingfors Mässcentrum – redan över 50 miljoner euro i intäkter och sysselsättning för Helsingfors21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Under årets första sex månader har Helsingfors Mässcentrum stått värd för sex internationella kongresser som lockat över 25 000 deltagare till staden. Tillsammans har de genererat mer än 50 miljoner euro i intäkter och sysselsättningseffekter för Helsingfors och Finland. Helsingfors rådgivande arbetsgrupp för turism har satt upp ett ambitiöst mål: att fördubbla turismintäkterna från utländska resenärer och att uppnå en betydande ökning av antalet sysselsatta inom branschen i Helsingfors fram till år 2030.
Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen kongressivuoden tulo- ja työllisyysvaikutus Helsingille on jo nyt yli 50 miljoonaa euroa21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen isännöimät kuusi kansainvälistä kongressia toivat Helsinkiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli 25 000 kongressivierasta. Kongressien tulo- ja työllisyysvaikutus Suomelle ja Helsingille on yli 50 miljoonaa euroa. Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän tavoitteena on ulkomaisten matkailijoiden tuoman matkailutulon kaksinkertaistaminen ja alan työllisten määrän merkittävä kasvu Helsingissä vuoteen 2030 mennessä.
KUTSU: Maxpo 2025 -messuilla ensiesittelyssä itsenäinen työkoneparvi19.8.2025 15:18:13 EEST | Tiedote
Tervetuloa Suomen suurimmille maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden Maxpo-messuille ja tiedotustilaisuuteen torstaina 28.8. klo 12.30 Hyvinkään lentokentälle. Maxpo on tänä vuonna entistäkin suurempi ja messualueella on paljon nähtävää – isoja koneita ja työnäytöksiä. Komeassa tapahtumassa on koneita yhteensä useiden kymmenien miljoonien arvosta!
KoneAgria 2025 tarjoaa ratkaisuja ja uusia näkökulmia viljelijöille19.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
KoneAgria 2025 tuo ohjelmassaan esille maatalouden uusimmat innovaatiot ja ratkaisut, jotka muokkaavat alan tulevaisuutta. Kasvu-lava tarjoaa puheenvuoroja, paneelikeskusteluja ja tilatarinoita, joissa korostuvat ilmastotoimet, vastuullisuusratkaisut ja eläinten hyvinvointi. Ohjelmassa esitellään konkreettisia, tilakohtaisia keinoja kestävään viljelyyn ja ilmastonmuutokseen vaikuttamiseen, tehokkaaseen resurssien käyttöön sekä ruokaketjun vastuullisuuteen. KoneAgria 2025 -näyttely järjestetään torstaista lauantaihin 9.–11.10.2025 Tampereella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme