Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Yllättävä lasku ansiopäivärahan saajien määrässä syyskuussa

2.10.2024 08:51:44 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote

Jaa

Syyskuussa A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna, mikä on yllättävää, sillä tyypillisesti määrä lähtee nousuun syyskuussa. Syyskuussa ansiopäivärahaa sai 20 805 jäsentä, eli 8,5 prosenttia jäsenistä. Lomautusajan päivärahaa saavien osuus pysyi lähes ennallaan, ollen 29,1 prosenttia, mikä on vain 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin elokuussa. Myös ansiopäivärahamenot laskivat syyskuussa.

Syyskuussa ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna
Syyskuussa ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna

Ansiopäivärahan saajien määrä laski toukokuusta heinäkuuhun, minkä jälkeen elokuussa nähtiin lievä nousu. Tyypillisesti hienoinen nousu on jatkunut edelleen syyskuussa ja jyrkentynyt vuoden loppua kohden mentäessä. Syyskuussa sen sijaan tapahtui poikkeus tavanomaiseen trendiin, kun määrä jatkoi laskuaan. Vaikka lasku oli pieni, vain 3,7 prosenttia, on mielenkiintoista nähdä, jatkuuko kehitys. Tänä vuonna saajamäärän kehitys on kulkenut viime vuoteen verrattuna kuukauden myöhempänä, joten sen voisi olettaa kääntyvä nousuun loka-marraskuun tienoilla. Vuoden aikana saajamäärä on jokaisena kuukautena ollut suurempi kuin edellisvuonna, mutta ero on kaventunut. Syyskuussa saajia oli enää 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Lomautusajan päivärahaa sai 29,1 prosenttia kaikista A-kassan ansiopäivärahan saajista, mikä on vain pieni 0,6 prosenttiyksikön kasvu elokuuhun verrattuna. Lomautettujen osuus oli alkuvuodesta korkea, mutta on pysytellyt viime kuukausina 29 prosentin tuntumassa. Lomautettujen osuus on yleensä lähtenyt nousuun kesän jälkeen, mutta vielä ei nousua ollut näkyvissä. Soviteltua päivärahaa saavien osuus on pysytellyt kesäkuusta lähtien melko vakiona ollen nyt syyskuussa 16,1.

Ansiopäivärahamenot laskivat syksyllä

A-kassan ansiopäivärahamenot ovat yleensä kasvaneet vuoden loppua kohti, mutta elokuussa ja syyskuussa ansiopäivärahamenot jäivät kuitenkin heinäkuuta pienemmäksi, joten vielä ei nähty nousukäännettä. Noiden kahden kuukauden maksetut ansiopäivärahamenot olivat myös pienemmät kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona, mikä on poikkeavaa, kun tarkastellaan muita kuluneita kuukausia. Syyskuussa maksettiin ansiopäivärahaa 27,1 miljoonaa euroa, mikä on 4,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Lokakuun kehitys jää nähtäväksi.

Tammikuussa ja huhtikuussa voimaan tulleet lakimuutokset ovat osaltaan vaikuttaneet maksettujen euromäärien laskuun. Vaikka ansiopäivärahan saajia oli 2,6 prosenttia viime vuoden syyskuuta enemmän, euroja maksettiin 4,2 prosenttia vähemmän. Syyskuussa voimaan tulleiden lakimuutosten vähentävä vaikutus ansiopäivärahamenoihin näkynee loppuvuoden aikana.

null
Syyskuussa ansiopäivärahaa maksettiin 4,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Syyskuussa ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna
Syyskuussa ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna
Lataa

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon. 


Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.


Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.


Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!

A-kassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Lomautusten määrä kasvoi syyskuussa23.10.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä oli syyskuussa 20 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Elokuuhun verrattuna saajien määrä kasvoi vain hieman, mutta lomautettujen määrä lisääntyi seitsemän prosenttia. Myös ensihakemusten määrä kääntyi kasvuun. Lokakuun alustavat tiedot viittaavat hakemusten lisääntymiseen, vaikka ansiopäivärahan saajien määrä on edelleen selvästi viimevuotista pienempi.

Ansiopäivärahan saajien määrä kääntyi syyskuun alussa nousuun – jo yli puolet saa porrastettua ansiopäivärahaa17.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Avoimen työttömyyskassa A-kassan syyskuun puolivälin tilastoissa ansiopäivärahan saajien määrä on kääntynyt kasvuun. Syyskuun puolivälissä ansiopäivärahaa oli saanut 10 580 henkilöä, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan elokuussa. Samaan aikaan pitkittynyt työttömyys näkyy yhä useamman toimeentulossa. Elokuussa jo 54,2 prosenttia ansiopäivärahan saajista sai porrastettua päivärahaa. Elokuussa myös ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyi yhä useammalla hakijalla.

Apurahalla voi työskennellä ja saada ansiopäivärahaa – neljän kuukauden sääntö voi tulla monelle yllätyksenä10.9.2026 06:47:00 EEST | Tiedote

Apurahatyöskentely ei automaattisesti estä ansiopäivärahan saamista. Jos apurahatyöskentelyn aloittaa työttömänä, ansiopäivärahaa voi saada ensimmäisten neljän kuukauden ajan ilman, että työvoimaviranomainen arvioi työskentelyn pää- tai sivutoimisuutta. Aihe herättää A-kassan jäsenissä tasaisesti kysymyksiä ja monelle tulee yllätyksenä, ettei apurahan saaminen tarkoita ansiopäivärahan välitöntä päättymistä.

Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.

Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta25.8.2026 07:32:58 EEST | Tiedote

Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye