SuPer muistuttaa hyvinvointialueita vastuista ja velvollisuuksista, jotka lainsäädäntö asettaa sote-palvelujen tuottamiselle
Hyvinvointialueiden edustajat ovat laatineet laajoja leikkauslistoja, joilla on merkittäviä vaikutuksia palvelujen saatavuuteen, saavutettavuuteen ja henkilöstön asemaan. – Nopeasti kasatut leikkauslistat eivät paranna sote-sektorin vakavaa henkilöstöpulaa eivätkä nosta alan houkuttelevuutta turvallisena ja hyvänä työpaikkana, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

– Sote-uudistuksen tavoitteet, kuten alueiden välinen tasa-arvo, palvelujen turvaaminen ja hyvinvoinnin edistäminen, ovat palveluverkon supistusten jälkeen entistä kaukaisempia.
SuPer haluaa muistuttaa hyvinvointialueita vastuista ja velvollisuuksista, jotka lainsäädäntö asettaa sote-palvelujen tuottamiselle. Esimerkiksi vanhuspalvelulain mukaan ympärivuorokautisessa hoidossa on vielä oltava vähintään 0,65 hoitajaa asiakasta kohden. – Henkilöstömitoituksen tulee kuitenkin olla todellisen tarpeen mukainen. Tarve on useimmissa yksiköissä laissa määriteltyä vähimmäismitoitusta suurempi. Hallituksen esittämä 0,6:n henkilöstömitoitus on täysin riittämätön ja kehotankin työnantajia nostamaan henkilöstömäärän tasolle, jolla voidaan toteuttaa hyvää ja turvallista hoitoa, Inberg sanoo.
Palveluverkon karsimisen vaikutukset
Asiakkaat ja kustannukset: Kotihoidon asiakasmäärät kasvavat merkittävästi ympärivuorokautisten palveluasumispaikkojen vähentämisen ja väestön ikääntymisen vuoksi. Tämä lisää kuljetustarpeita ja hätäpuheluita, mikä kasvattaa kustannuksia.
Henkilöstö: Lakkautettavien palvelupisteiden henkilöstön halukkuus siirtyä uusiin toimipaikkoihin on epävarmaa. Pitkät työmatkat ja julkisen liikenteen puuttuminen voivat johtaa työntekijöiden siirtymiseen pois sote-sektorilta, mikä pahentaa työvoimapulaa.
Omaiset: Palveluasumispaikkojen vähentäminen siirtää asiakkaita kauemmas omaisistaan, mikä vaikeuttaa vierailuja ja lisää hoitolaitosten palvelutarpeita.
Palvelujen keskittäminen voi olla kustannussäästö, jos pääsy palvelujen piiriin on mahdollista. Tämä edellyttää kattavaa ja toimivaa julkista liikennettä sekä henkilöstön sitoutumista. – Henkilöstölle aiheutuvista kustannuksista ja haitoista tulee neuvotella paikallisten pääluottamusmiesten kanssa, Inberg muistuttaa.
– Palveluverkon keskittämisestä syntyvistä säästöistä hyvinvointialueille ei tule pysyviä. Myöhemmin syntyvät kalliimmat korjaavat kustannukset ja liikkumisen kasvusta aiheutuvat lisäkulut kohdistuvat asiakkaille, Kelalle ja henkilöstölle.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg, p. 040 705 9115
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi InbergPuheenjohtaja
Puh:040 705 9115Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan ja varhaiskasvatuksen työehtosopimuksista jatkuvat – neuvottelujen takaraja 31. joulukuuta22.12.2025 10:15:16 EET | Tiedote
SuPer neuvottelee lähihoitajien ja lastenhoitajien palkoista ja työehdoista. – Yksityisellä sektorilla tehdään samoja töitä kuin hyvinvointialueilla ja kunnissa, ja sen tulee näkyä työehdoissa. On yhtä lailla tärkeää pitää huolta hoitajien hyvinvoinnista ja palkkakehityksestä, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Hyvinvointialueilla otetaan käyttöön uudet tasopalkkajärjestelmät18.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja pääsopijajärjestöt ovat sopineet uusien tasopalkkajärjestelmien käyttöönotosta hyvinvointialueilla. SuPer on pitkään kritisoinut sitä, että edellisessä järjestelmässä lisätehtävien ja uusien vastuiden saaminen ei näkynyt riittävästi palkkauksessa.
SuPer: Teknologia ei ole syy alittaa 0,6:n henkilöstömitoitusta – hoidon tarve usein suurempi8.12.2025 13:55:54 EET | Tiedote
Vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa 0,6:n henkilöstömitoitus on minimi, jota ei saa alittaa. – Teknologia voi tukea hoitotyötä, mutta se ei voi korvata läsnä olevaa, koulutettua hoitohenkilöstöä, joka vastaa ikäihmisten välittömästä hoivasta, turvallisuudesta sekä inhimillisestä kohtaamisesta, SuPerin puheenjohtaja Inberg sanoo.
SuPerin Inberg: Oppisopimusopiskelija ei saa työskennellä yksin ilman ohjausta8.12.2025 05:00:00 EET | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg muistuttaa, että oppisopimusopiskelija ei saa työskennellä yksin ilman ohjausta. Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja ohjausalalla on huomioitava vastuukysymykset, asiakas- ja potilasturvallisuus sekä työsuojelu. Yksin työskentely estää myös oppimisen ja ohjauksen toteutumisen tavoitteiden mukaisesti.
SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot3.12.2025 09:55:40 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer neuvottelee yhdessä muiden järjestöjen kanssa täysin uutta työehtosopimusta yksityiselle varhaiskasvatusalalle. Tärkeimpänä tavoitteena on varmistaa ammattilaisten saatavuus ja pysyvyys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme