Kahden pohjalaismaakunnan alueella on tunnistettu runsaasti maa-ainesten ottamiseen sopivia alueita (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa)
Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamisen päivityshanke (2021–2023) eli POSKI-hanke Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa on valmistunut ja sen yhteydessä laadittu yhteenvetoraportti ja muut tehdyt selvitykset ovat nyt avoimesti saatavilla.

Selvityksen keskeisenä tuloksena Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kalliokivi- ja maa-ainesten ottoon soveltuvat alueet on osoitettu kartalta siten, että ne on pyritty sovittamaan kestävästi muun maankäytön ja tulevaisuuden tarpeiden kanssa. Yleisesti todettuna Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kiviaineshuollon tulevaisuus perustuu valtakunnallisen trendin mukaan kalliokiviaineksen hyödyntämiseen, eikä ottamistoimintaan soveltuvista kallioalueista ei ole hankkeessa tuotettujen selvitysten perusteella pulaa näiden maakuntien alueilla. Joskin kaikkein lujinta ainesta esimerkiksi raideinfrastruktuuria varten tulisi käyttää säästeliäästi ja vain todelliseen tarpeeseen. Pohjanmaan puolella runsaimmat kalliokiviainesvarat sijaitsevat Kristiinankaupungin alueella ja vastaavasti Etelä-Pohjanmaan puolella esimerkiksi Alavus, Seinäjoki ja Ähtäri erottuvat kiviainesvaroiltaan rikkaina kuntina.
Edellisen 1990-luvulla alueilla laaditun POSKI-hankkeen jälkeen tapahtuneet muutokset muun muassa alueidenkäyttösuunnitelmissa ja kiviaineksen kulutuksessa ovat muuttaneet neitseellisten maa-ainesalueiden hyödyntämismahdollisuuksia ja kiviaineksen tarvetta, minkä takia maa-ainesten ottoon soveltuvien aluerajausten ja alueiden luokittelun päivitys nähtiin ajankohtaiseksi. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa kokonaisvaltainen kuva Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kiviainestarpeista sekä pitkän aikavälin suunnitelma toiminnan suuntaamisesta luonnonvarojen kestävä käyttö huomioiden. Hankkeen keskeinen päämäärä on ollut sovittaa kiviaineshuoltoon soveltuvat alueet yhteen muun maankäytön tavoitteiden kanssa. Konkreettisesti kallio- ja maa-aineksia sisältävät alueet on luokiteltu kolmeen kategoriaan (M = maa-ainesten ottamiseen soveltuvat; O = maa-ainesten ottamiseen osittain soveltuvat; E = maa-ainesten ottamiseen soveltumattomat alueet). Tuloksia tulkittaessa tulee kuitenkin huomioida, että laadittu alueiden luokittelu on luonteeltaan suositteleva eikä sillä ole lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia.
Hankkeen aikana toteutettiin kaksi erillisselvitystä 1) Luonnonkiviainesten ja sitä korvaavien uusiomateriaalien käyttö ja tarve-ennuste sekä 2) POSKI-päivityshankkeeseen liittyvä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kalliokiviainesselvitys. Pohjaveden suojelun osalta hankkeessa hyödynnettiin Pohjalaismaakuntien alueella vuosina 2017–2021 tehtyä pohjavesialueiden uudelleenluokittelua. Lisäksi POSKI-hankkeen aikana tehdyistä luonto- ja maisemainventoinneista on laadittu oma raporttinsa. Hankkeen tulokset sisältävässä yhteenvetoraportissa käsitellään edellä mainittujen selvitysten keskeisimpiä tuloksia sekä taustatietoja selvitysalueen maa- ja kallioperän pääpiirteistä, vedenhankinnasta ja pohjaveden suojelusta, tietoja maa- ja kalliokiviaineksista, luonnonsuojelun huomioimisesta maa-ainesten ottotoiminnassa sekä POSKI-luokittelun pääperiaatteista.
Yhteenvetoraportin ohella hankkeen yhteydessä on tehty myös kaikille avoin selainpohjainen tarinakartta, jossa hankkeen aineistoja voi tarkastella kartalla ja josta hankkeen tulokset voi ladata käyttöön paikkatietoaineistona.
Vuonna 2021 alkaneen hankkeen vetäjänä on toiminut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus kumppaneinaan Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen edustajat. Hanke on pääosin ympäristöministeriön rahoittama ja myös Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liitot ovat osallistuneet hankkeen rahoitukseen.
- POSKI-hankkeen tuloksiin voi tutustua tarkemmin yhteenvetoraportin kautta (doria.fi).
- Lisäksi on tehty kaikille avoin selainpohjainen tarinakartta (arcgis.com).
Hankkeeseen liittyvät muut erillisselvitykset löytyvät esimerkiksi
Yhteyshenkilöt
Olli-Matti Kärnä (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus), puh. 0295 027 031
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Vägnätet av lägre klass lider av det milda vädret5.12.2025 13:05:51 EET | Pressmeddelande
Det milda vädret och regnet under de senaste dagar leder till utmaningar i väghållningen speciellt i frågan om vägnätet av lägre klass. På slätterna i Södra Österbotten och längs kustområdet i Österbotten har det på grusvägarna börjat bildas håligheter och ytmenföre. Ytmenföre innebär att vägytan blir gyttjig och vägens bärighet försämras. Viktbegränsningar har införts på ett grusvägsavsnitt i Malax (väg 17463 mellan Rönnholm-Övermalax, Malax. Noggrannare plats: Avsnittet Rönnholm-Mattlar) (enligt läget 4.12.2025).
Leuto sää kurittaa alempaa maantieverkkoa5.12.2025 13:05:51 EET | Tiedote
Leuto sää ja viimepäivien sateet aiheuttavat haasteita tienpidolle etenkin alemmalla maantietieverkolla. Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, sekä Pohjanmaan rannikkoalueilla sorateille on alkanut muodostua tienkäyttäjiä vaivaavia reikäsarjoja ja pintakelirikkoa. Pintakelirikossa tien pinta liejuuntuu ja sen kantavuus heikkenee. Painorajoituksia on jouduttu asettamaan yhdelle soratieosuudelle Maalahdessa (Tie 17463 välillä Rönnholm - Övermalax, Maalahti. Tarkempi paikka: Välillä Rönnholm - Mattlar) (tilanne 4.12.2025).
Från NTM-centraler till livskraftscentraler 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Vid ingången av år 2026 inrättas tio regionala livskraftscentraler i Finland. Samtidigt läggs de nuvarande 15 NTM-centralerna ner. Livskraftscentralen i Södra Österbottens verksamhetsområden omfattar näringar och kompetens, landsbygd och miljö samt trafik. Till det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket överförs uppgifter från regionförvaltningsverken, Valvira samt från NTM-centralen tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som gäller miljövård, vattenvård och naturskydd. NTM-centralens kollektivtrafikuppgifter hör i fortsättningen till Traficom.
ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla nykyiset 15 ELY-keskusta lakkautetaan. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät tehtävät aluehallintovirastoista, Valvirasta sekä ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojelun lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät ELY-keskuksista. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin.
Färsk projektrapport underlättar nationellt enhetlig tillämpning av bygglagen (NTM-centralen i Södra Österbotten)4.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande
Ett pilotprojekt lett av NTM-centralen i Södra Österbotten och finansierat av Miljöministeriet stödde kommunala byggnadstillsynsmyndigheter i verkställandet av den nya bygglagen under 2025. Projektets slutrapport ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” presenterar resultaten och slutsatserna av samarbetet kring den nya bygglagen med kommunerna i NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhetsområde och lyfter fram teman som fortfarande har varit öppna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme