Kokoomuksen Vestman: Maahanmuuttajaoppilaiden pääsylle peruskoulun yleisopetukseen tasovaatimukset
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman esittää, että valmistavaan perusopetukseen laaditaan riittävät tasovaatimukset ja testaus, joka tulee läpäistä ennen kuin oppilas voi siirtyä valmistavasta perusopetuksesta yleisopetukseen. Vestmanin mukaan kunnat nykyisin siirtävät oppilaita yleisopetukseen ilman riittävää kielitaitotasoa. Enintään vuoden kestävästä valmistavasta opetuksesta tulee hänestä siirtyä enintään kahden vuoden pituuteen.

Jyväskylän yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön tuore tutkimus maahanmuuttajalasten heikosta osaamistasosta on herättänyt julkista keskustelua. Erityisen huolestuttavaa on, ettei 61 prosentilla ensimmäisen polven maahanmuuttajalapsista ole riittäviä tietoja ja taitoja selviytyä yhteiskunnassa heikon lukutaidon vuoksi.
Toisen polven maahanmuuttajatkaan eivät täysin kuro tätä ongelmaa kiinni, sillä heistä 39 prosentilla lukutaito on heikko. Ei-maahanmuuttajataustaisilla vastaava luku on 18 prosenttia. Vestmanin mukaan tämä kertoo karua kieltä koko kotoutumisen ja kotoutumispolitiikan epäonnistumisesta.
”Suomalaisen peruskoulun heikoin kohta on riittämätön valmistava opetus. Se ei nykyisellään turvaa maahanmuuttajalapsille ja -nuorille välttämätöntä luku- ja kirjoitustaitoa yleisopetuksessa pärjäämiseksi. Jos yleisopetusluokassa on maahanmuuttajavaltaisissa lähiökouluissa iso määrä oppilaita, joilla ei ole riittäviä edellytyksiä siellä pärjätä, yleisopetus kärsii”, Vestman sanoo.
Ratkaisuksi Vestman nostaa esille tasovaatimusten laatimisen ja edellytyksen niiden läpäisemisestä, jotta valmistavasta opetuksesta voisi siirtyä yleisopetukseen. Vestmanin mukaan hallituksen tavoite enintään kahden vuoden mittaisesta valmistavasta opetuksesta on juuri oikea.
”On ilmeistä, että isolle osalle maahanmuuttajalapsista vuosi valmistavaa opetusta ei riitä. On siten vastuutonta, että kunnat ja koulujärjestelmä ikään kuin ”dumppaavat” oppilaita yleisopetukseen ilman valmiuksia siellä pärjätä. Onneksi hallitusohjelma puuttuu tähän epäkohtaan. Kannustan hallitusta toteuttamaan hallitusohjelmassa sovitun tavoitteen mahdollisimman nopeasti ja turvaamaan sille tarvittavan rahoituksen”, Vestman sanoo.
Vestmanin mukaan yksin koulun tai yhteiskunnan muiden palvelujen toimilla tilannetta ei kuitenkaan saada kuntoon. Viime kädessä kyse on koko perheen kotoutumisen onnistumisesta, siitä, omaksuvatko maahanmuuttajat kielen, työnteon ja Suomen säännöt ja yhteiskunnan toimintatavat.
”Mikään määrä palveluja ja yhteiskunnan muita resursseja ei riitä, jos merkittävältä osalta maahanmuuttajalapsilta uupuu kodin tuki. Kysymys on siten laajemmin kotoutumispolitiikasta kuin pelkästään kouluissa tapahtuvasta työstä. Jos vanhemmat eivät osaa lukea Wilmaa, tarvitsevat pysyvästi tulkkia opettajan kanssa kommunikointiin tai pitävät kulttuurisista syistä koulun tarjoamaan tukea lapsen oppimisvaikeuksiin jotenkin kunniaa loukkaavana tai häpeällisenä, on kysyttävä, miten yhtälö voisi edes toimia” , kansanedustaja Vestman kuvaa.
Vestman huomauttaa, että kotoutumisessa on Suomessa korostettu vuosia tulijan oikeuksia ja palveluja. Nämä ovat sinänsä tärkeitä, mutteivat sellaisenaan ole johtaneet onnistuneeseen kotoutumiseen.
”Oikeuksien rinnalle tarvitaan siis velvoitteita. Viime kädessä jokainen täysi-ikäinen maahantulija on itse vastuussa omasta kotoutumisestaan. On edellytettävä kielen oppimista, työntekoa ja Suomen sääntöjen ja toimintatapojen noudattamista. Hallituksen kotoutumispolitiikan suunnanmuutos, jossa painotetaan jokaisen omaa vastuuta kotoutumisestaan, on oikea”, Vestman toteaa.
Hallitusohjelmaan on kirjattu muun muassa pitkäaikaisen tulkkauspalvelun rajaaminen.
Vestmanin mukaan kotoutumisen epäonnistuminen on paitsi merkittävä taloudellinen kysymys, se voi myös heikentää ajanoloon yhteiskunnan vakautta, hyviä väestösuhteita ja viedä kansalaisten silmissä hyväksyttävyyttä myös yhteiskuntaa hyödyttävältä maahanmuutolta.
”Seuraukset epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta voidaan lukea valitettavasti esimerkiksi Saksan ja Itävallan vaalituloksista sekä Ruotsin rikollisuustilastoista. Suomi voi vielä korjata suuntaansa”, Vestman päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: SDP ei osaa esittää säästöjä tuhlaamatta niitä heti uusiin kohteisiin2.7.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
”On vaikeaa ottaa tosissaan SDP:n puheita valtiontalouden tasapainottamisesta, kun säästökohteiden perään luetellaan heti uusia menoeriä ja jo tehtyjen säästöjen perumisia”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen kommentoi SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin Ilta-Sanomille antamaa haastattelua.
Kokoomuksen Sammallahti: Kiitos hallituksen kesämökkiläisten rakennusprojektit alkavat vasarasta eikä virastosta2.7.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen lisäykset vuoden alussa voimaan tulleeseen rakentamislakiin sujuvoittavat kesämökkiläisten ja omakotiasujien kesäprojekteja. ”Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.
Kokoomuksen Valkonen: ”Kukaan yrittäjä ei tahdo irtisanoa ilman hyvää syytä”1.7.2025 11:25:59 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen mukaan lakiesitys irtisanomisen helpottamisesta madaltaa työllistämisen kynnystä erityisesti pk-yrityksissä ja vahvistaa oikeudenmukaisuutta työpaikoilla. Valkonen muistuttaa alisuoriutumisen olevan jo nyt irtisanomisperuste, jonka kriteereitä esityksessä täsmennetään. ”Selkeät pelisäännöt hyödyttävät sekä työntekijöitä että työnantajia.”
Kokoomuksen Sirén: Kiitos Orpon hallituksen alusten käymälävesien laskeminen Itämereen päättyy tänään1.7.2025 07:39:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi vuoden 2024 lopulla hallitusohjelman mukaisen esityksen, jonka perusteella käymäläjätevesien laskeminen Suomen aluevesillä päättyy tänään 1.7.2025. Harmaan veden osalta kielto astuu voimaan vuoden 2029 alussa.
Kokoomuksen Partanen: Mäkysen puheet ovat osoitus SDP:n talouspolitiikan sekavuudesta – ”Missä Lindtmanin leikkauslistat?”30.6.2025 11:05:01 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen haluaa perua hallituksen säästötoimia ja työmarkkinoille tehtyjä uudistuksia. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen mukaan SDP:n pitkään jatkunut talouspolitiikan linjan sekavuus on vastuutonta tilanteessa, jossa valtiovarainministeriö varoittaa jopa 5-9 miljardin euron lisäsopeutustarpeesta ensi vaalikaudella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme