Tietämättömyys voi pilata ruoka-allergisen päivän
Ruoanlaitossa täytyy olla tarkkana, jos valmistaa ruokaa allergiselle. Mikäli ruoan joukkoon eksyy vahingossa allergeenejä, voi juhlaillallisella tai ravintolassa syömisellä olla ikävät seuraukset, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto Ruoka-allergiapäivänä.

Moni ei tule ajatelleeksi, että allergeenejä eli allergiaa aiheuttavia aineita voi löytyä yllättävistäkin paikoista. Esimerkiksi kalaa voi olla Ceasar-kastikkeessa tai valkoviinien kirkastusaineissa ja kananmunaa voi löytyä pastasta tai pikeeristä eli keksien koristeluaineesta.
Allergiselle ruokaa valmistettaessa tulee aina varmistaa, että raaka-aineiden ainesosaluetteloissa ei ole allergiselle sopimattomia aineita. Allergia-, iho- ja astmaliitto toivoo, että kahviloissa ja ravintoloissa olisi saatavilla tieto ruoka-annosten kaikista ainesosista. Tällöin jokainen asiakas voi itse tarkistaa, mitä annokset sisältävät.
Ruoka-allerginen voi saada väärän ruoan syömisestä ikäviä oireita, jotka pilaavat hänen päivän tai parikin. Tyypillisiä oireita ovat suolisto-oireet, iho-oireet, kutina ja turvotus. Pahimmassa tapauksessa hän voi saada anafylaksian eli henkeä uhkaavan yliherkkyysreaktion.
– Allerginen voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa tai hänellä on seuraavat kolme päivää ikävää ihottumaa. Hän voi joutua myös sairaalaan, jos hän saa anafylaktisen kohtauksen, havainnollistaa Allergia-, iho- ja astmaliiton verkkoasiantuntija Anu Sauliala.
EU:n elintarviketietoasetuksessa on määritelty 14 yleisintä allergeeniä, jotka on ilmoitettava elintarvikkeiden pakkauksissa. Myös ruokaa tarjoilevissa paikoissa tulee tiedottaa asiakkaita, jos ruoat sisältävät näitä allergeenejä.
Ongelmia syntyy erityisesti, jos allerginen on herkistynyt ainesosille, jotka eivät kuulu yleisimpien allergiaa aiheuttavien aineiden joukkoon. Tällöin on hankalampi selvittää, sopiiko ruoka hänelle.
– Se, että oman allergian aiheuttajaa ei tarvitse kertoa ravintoloiden ja kahviloiden ruoka-annoksissa, voi hankaloittaa allergisen elämää tosi paljon. Tällöin allergisen täytyy olla erityisen tarkka, mutta myös niiden, jotka tekevät hänelle ruokaa, toteaa liiton allergia-, iho- ja astma-asiantuntija Katariina Ijäs.
Ruoka-allergiat ovat lisääntyneet
Ruoka-allergiat ovat yllättävän yleisiä. Suomalaisista lapsista ruoka-allergiaa esiintyy 5–8 prosentilla ja aikuisista 2–5 prosenttia saa ruoka-aineista allergiaoireita. Ruoka-allergioiden on raportoitu lisääntyneen maailmassa. Erityisesti pähkinäallergiat ovat tutkimusten mukaan yleistyneet.
Allerginen reaktio voi syntyä mistä vain ruoasta, jonka sisältämälle ainesosalle allerginen on herkistynyt. Tyypillisiä ruoka-allergian aiheuttajia aikuisilla ovat pähkinät, kalat ja äyriäiset. Lapsilla allergisia oireita aiheuttavat eniten kananmuna, maito ja vehnä. Riski saada anafylaksia on 0,4 prosentilla väestöstä.
Ruoka-allergiapäivää vietetään 13.10. Sen järjestävät Allergia-, iho- ja astmaliitto ja sen jäsenyhdistykset. Tänä vuonna teemana on ruoka-allergiat ja ravintolassa käyminen. Liitto on tuottanut julisteen keittiö- ja ravintolahenkilökunnille muistuttamaan yleisimmistä allergeeneistä. Juliste on ilmainen ja tulostettavissa liiton nettisivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Allergia-, iho- ja astma-asiantuntija, Katariina Ijäs, puh. 040 188 1540, katariina.ijas@allergia.fi
Ruoka-allergisten kokemusasiantuntijoiden haastattelupyynnöt: Verkkoasiantuntija Anu Sauliala, puh. 044 514 7957, anu.sauliala@allergia.fi
Kuvat


Linkit
Allergia-, iho- ja astmaliitto parantaa allergiaa, ihosairauksia ja astmaa sairastavien sekä palovamman kokeneiden elämänlaatua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Influenssakausi alkaa – astmaa sairastaville erityisen haastava aika1.12.2025 10:26:08 EET | Tiedote
Influenssatartunnat ovat lisääntyneet Suomessa, ja influenssakausi on alkamassa. Astmaatikolle influenssa voi olla erityisen hankala ja aiheuttaa vakavia oireita. Sairaus on otettava tosissaan heti ensioireista lähtien ja hoidettava huolellisesti, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto.
Enkätundersökning: Hudfriden bryts alarmerande ofta23.10.2025 08:16:00 EEST | Pressmeddelande
En färsk undersökning avslöjar kärva fakta: över 80 procent av dem som har en hudsjukdom upplevde att deras hudfrid brutits. Allergi-, hud- och astmaförbundet och Psoriasisförbundet lyfter fram temat under Internationella psoriasisdagen den 29 oktober och under Hudveckan 27.10–2.11.
Kyselytutkimus: Ihorauhaa rikotaan hälyttävän usein23.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Tuore kysely paljastaa karun todellisuuden: yli 80 prosenttia ihosairautta sairastavista koki, että heidän ihorauhaansa on rikottu. Allergia-, iho- ja astmaliitto ja Psoriasisliitto nostavat aiheen esiin Maailman psoriasispäivänä 29.10. ja Ihoviikolla 27.10.–2.11.
Lapsen ruoka-allergiaa hoidetaan nyt allergiatikapuilla10.10.2025 09:02:00 EEST | Tiedote
Lasten ruoka-allergioiden hoito on muuttunut merkittävästi. Ennen pyrittiin välttämään allergisoivia ruoka-aineita, nyt suositellaan siedättämistä ja allergiatikapuita, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 13.10. Ruoka-allergiapäivänä.
Uusi Luontoterveysmerkki viestii vastuullisesta ja hyvinvointia edistävästä toiminnasta8.10.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Luontoterveysmerkki on uusi laatumerkki palveluntarjoajille, jotka haluavat osoittaa osaamisensa ja vastuullisuutensa luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämisessä. Merkki julkistetaan tänään 8.10. pidettävässä webinaarissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme