Kutsu mediatilaisuuteen: Tove Jansson - Paratiisi
HAM Helsingin taidemuseossa avautuu perjantaina 25.10.2024 näyttely Tove Jansson - Paratiisi. Tennispalatsin kahteen kerrokseen rakentuva kokonaisuus tarjoaa ennennäkemättömän kattauksen Janssonin julkisiin rakennuksiin tekemistä tilaustöistä. Näyttely juhlistaa Muumi 80 -juhlavuotta, josta myös kerrotaan lisää mediatilaisuudessa.

Tove Jansson – Paratiisi esittelee Tove Janssonin (1914–2001) julkisia teoksia ennennäkemättömän laajasti. HAMin kaarihalli luo loistavat puitteet monumentaalimaalausten, niiden luonnosten ja kookkaiden työpiirrosten esittelyyn. Taiteilijan apunaan käyttämiä, valmiiden teosten kokoisia hiilipiirroksia ei ole aiemmin esitelty, ja suuri osa piirroksista on avattu rullistaan ensimmäistä kertaa HAMin näyttelyä varten.
Tervetuloa mediatilaisuuteen
keskiviikkona 23.10. klo 10–11
HAM Helsingin taidemuseoon
(Eteläinen Rautatiekatu 8, 2. krs)
Mediatilaisuudessa näyttelyä esittelevät HAM Helsingin taidemuseon johtaja Arja Miller sekä näyttelyn kuraattori Heli Harni. Tilaisuuden päätteeksi näyttelyyn on mahdollisuus tutustua itsenäisesti sekä lyhyiden opastusten avulla.
Näyttely juhlistaa vuonna 2025 vietettävää Muumi 80 -juhlavuotta ja on toteutettu yhteistyössä Moomin Charactersin kanssa. Näyttelyesittelyn lisäksi mediatilaisuudessa saadaan katsaus Muumi 80 -juhlavuoteen sekä sen keskeisiin uusiin avauksiin. Juhlavuotta esittelevät Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström, Moomin Charactersin luova johtaja James Zambra sekä juhlavuoden keskeiset kumppanit.
Ilmoittauduthan tilaisuuteen maanantaihin 21.10. klo 12 mennessä: maarit.kivisto@hamhelsinki.fi
---
Tove Jansson - Paratiisi 25.10.2024–6.4.2025 HAM Helsingin taidemuseossa
---
Lisätiedot:
- Paratiisi-näyttely: Markkinointiviestintäpäällikkö Maarit Kivistö, HAM Helsingin taidemuseo, +358 40 485 5687, maarit.kivisto@hamhelsinki.fi
- Muumi 80 -juhlavuosi: PR&viestintä Tiina Liukkonen, Moomin Characters Ltd Oy, +358 44 032 3322, tiina@moomin.com,
Avainsanat
Linkit
HAM Helsingin taidemuseo
HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omasta taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. Vuoden 2023 alusta HAM on toiminut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvana säätiönä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Helsingforsbiennalen 2025 öppnar för allmänheten den 8 juni5.6.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingforsbiennalen 2025 presenterar 37 internationella konstnärer och konstnärsgrupper på Skanslandet, i Esplanadparken och på Helsingfors konstmuseum HAM. Detta storevenemang inom bildkonst ordnas i år för tredje gången och årets tema är Skydd: Under ytan och bortom, att bli till och inkluderas. Helsingforsbiennalen pågår 8.6–21.9.2025.
Helsinki Biennaali 2025 avautuu yleisölle sunnuntaina 8.6.5.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Biennaali 2025 esittelee 37 kansainvälistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmää Vallisaaressa, Esplanadin puistossa ja HAM Helsingin taidemuseossa. Kolmatta kertaa järjestettävän kuvataiteen suurtapahtuman teema on Suoja: Pinnan alla ja yläilmoissa, joksikin tullen ja jonnekin kuuluen. Helsinki Biennaali järjestetään 8.6.–21.9.2025.
Helsinki Biennial 2025 opens to the public on Sunday 8 June5.6.2025 10:00:00 EEST | Press release
Helsinki Biennial 2025 brings together 37 artists and collectives on Vallisaari Island, in Esplanade Park, and at HAM Helsinki Art Museum. The theme of this third edition of the major contemporary art event is Shelter: Below and Beyond, Becoming and Belonging. Helsinki Biennial takes place from 8 June to 21 September 2025.
Inbjudan till mediedagen 5.6: Helsingforsbiennalen 20252.6.2025 15:20:00 EEST | Pressinbjudan
Helsingforsbiennalen är ett internationellt bildkonstevenemang som visar samtidskonst av hög kvalitet i Helsingfors skärgårdsmiljö. Biennalen ordnas nästa gång 8.6–21.9.2025 på Skanslandet, i Esplanadparken och på HAM Helsingfors konstmuseum.
Kutsu mediapäivään 5.6: Helsinki Biennaali 20252.6.2025 15:20:00 EEST | Kutsu
Helsinki Biennaali on kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo korkeatasoisen nykytaiteen Helsingin saaristoluontoon. Biennaali järjestetään seuraavan kerran 8.6.–21.9.2025 Vallisaaressa, Esplanadin puistossa ja HAM Helsingin taidemuseossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme