Kansallismuseo saapuu Raahen museoon – mukana Suomen kuuluisin poliittinen maalaus, kivikautinen hirvenpää sekä pala raahelaista historiaa
10.10.2024 08:47:00 EEST | Suomen kansallismuseo | Tiedote
Peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo tekee sulkuaikanaan lyhyitä museovierailuja eri puolille Suomea. Kolmannen vierailunsa Kansallismuseo tekee Suomen vanhimpaan paikallismuseoon, Raahen museon Soveliuksen taloon.

Viikonlopun 26.–27.10.2024 aikana Soveliuksen talossa voi nähdä Suomen kansallismuseon rakastetuimpia esineitä. ”Suomen kansallismuseon kokoelmat ovat maan laajimmat ja sisältävät yli puoli miljoonaa esinettä. Museokyläilylle olemme valinneet kokoelmiemme klassikoita eli teoksia ja esineitä, joita kävijät haluavat nähdä yhä uudelleen”, erikoistutkija Satu Frondelius Suomen kansallismuseosta kertoo.
Viikonlopun aikana voi nähdä otoksen Suomen kansallismuseon kokoelmista yli 8 000 vuoden ajalta. Vanhin esineistä on kivikaudelta peräisin oleva Huittisten hirvenpää. Mukana on myös muita kansallisesti merkittäviä kulttuuriperintöharvinaisuuksia kuten vuodelta 1542 säilynyt, kuusen juurakosta valmistettu Ruskon kousa sekä 1100-luvun taidekäsityön taidonnäyte Halikon aarre.
Yksi nyt nähtävistä kulttuurihistoriallisesti merkittävistä aarteista on kuvataitelija Edvard ”Eetu” Iston vuonna 1899 maalaama teos Hyökkäys. Teoksessa Venäjän kaksipäinen kotka ahdistelee Suomi-neitoa ja yrittää riistää tältä lakikirjan. Sen valmistumisvuonna keisari Nikolai II antoi helmikuun manifestina tunnetun julistuksensa. Lähihistoriasta mukana ovat vuoden 2022 "Nato-kynä”, presidentti Urho Kaleva Kekkosen silmälasit ja alkuperäiset Ateljer Faunin muumihahmot 1950-luvun lopulta.
Kansallismuseon mukana kulkevat esineet ovat kaupungista toiseen pääpiirteissään samoja. Jokaisessa kaupungissa mukana on kuitenkin yksi paikallisesti tai alueellisesti merkittävä esine. Raahen museossa nähdään kotiseututyön ja Turun alueen arkeologisen tutkimuksen edistäjänä tunnetun Jenny Maria Montin-Tallgrenin nukke, joka tunnetaan nimellä Vera Montin.
Kansallismuseon kyläilyn aikana nähtävästä nukesta tiedetään, että se on ollut Jenny Marian mukana jo vuonna 1854, kun hänet evakuoitiin kaksivuotiaana maaseudulle englantilaisten hyökätessä Raaheen Krimin sodan aikaan.
Nukke on harvinaisen hyvin säilynyt, ja esittää ajalle tyypillisesti muodinmukaista aikuista vaatteineen ja kampauksineen.
”Nukke on merkittävä juuri värikkään historiansa vuoksi ja siksi, että tiedämme myös nuken omistajan. Näin vanhoja nukkeja meillä ei Suomen kansallismuseon kokoelmissa ole säilynyt kovin montaa. Voidaan olettaa, että nuken pää on valmistettu Keski-Euroopassa, mutta vartalo ja vaatteet ovat todennäköisesti ihan kotimaista tekoa”, Frondelius sanoo.
Vuonna 1852 syntynyt Jenny Maria oli raahelaisen kauppiaan ja entisen merikapteenin Johan Montinin ja Kristina Margaretha Durchmanin tytär. ”Jenny Maria oli kerrassaan toimen tyttö jo nuoresta asti. Poikkeuksellinen porvarintytär, jonka nimeen törmää museon kokoelmien lisäksi monissa muissakin Raahen historiaan liittyvissä paikoissa”, Raahen museon johtaja Eija Turunen kuvailee.
Ennen Raahea Kansallismuseo on kyläillyt Tornionlaakson museossa ja Lappeenrannan taidemuseossa, joissa molemmissa vieraili runsaat 2 000 kävijää viikonlopun aikana.
”Voin luvata, että Kansallismuseon kyläily on kuin avajaiset ja näyttelyn viimeinen päivä samaan aikaan. Tunnelmaa ei tule puuttumaan”, Frondelius sanoo. Kansallismuseon kyläilyn herättämistä ajatuksista voi keskustella paikan päälle saapuvien Kansallismuseon asiantuntijoiden kanssa.
”Kansallismuseon kyläily on loistava mahdollisuus vierailla myös Raahen vanhimmassa rakennuksessa, 1780-luvulta säilyneessä Soveliuksen talossa. Myös talon yläkerrassa sijaitseva Interiöörimuseo Laivapatruunin koti on avoinna Kansallismuseon vierailun ajan”, Turunen vinkkaa.
Soveliuksen talo on avoinna lauantaina 26.10. klo 11–17 ja sunnuntaina 27.10. klo 10–16. Museoon on vapaa pääsy koko viikonlopun ajan.
Raahen jälkeen Kansallismuseo saapuu Loimaalle Sarka–maatalousmuseoon 23.–24.11.2024, Seinäjoelle Etelä-Pohjanmaan museoon 22.–23.3.2025 ja Joensuuhun Pohjois-Karjalan museon uusiin museotiloihin entiselle kaupungintalolle 11.–12.10.2025.
Peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo avaa ovensa yleisölle keväällä 2027. Suomen kansallismuseo toimii yhdeksässä muussa museoperheen kohteessa, Olavinlinnassa, Hämeen linnassa ja Vankilassa, Suomen merimuseossa, Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla, Seurasaaren ulkomuseossa, Tamminiemessä, Hvitträskissä ja Louhisaaren kartanolinnassa. Suomen kansallismuseon kokoelmat ovat maan laajimmat kulttuurihistorialliset kokoelmat ja sisältävät noin 550 000 esinettä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija TurunenmuseonjohtajaRaahen museo
Puh:044 439 3334eija.turunen@raahe.fiSatu FrondeliuserikoistutkijaSuomen kansallismuseo
Puh:0295 336 390satu.frondelius@kansallismuseo.fiHanna ForssellyleisösuhdepäällikköSuomen kansallismuseo
Puh:0295 336 475hanna.forssell@kansallismuseo.fiKuvat










Linkit
Tietoa julkaisijasta
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Kansallismuseon uudisosa luovutettu museon käyttöön – sisältöjen rakentaminen alkaa kohti kevään 2027 avautumista9.6.2026 12:17:31 EEST | Tiedote
Museon uudenkarheissa tiloissa alkavat nyt tilojen viimeistelytyöt, ja pian sen jälkeen sisältöjen rakentaminen. Peruskorjauksen läpi käynyt historiallinen päärakennus luovutetaan Suomen kansallismuseolle elokuussa. Kansallismuseo avautuu yleisölle huhtikuussa 2027.
Suomen kansallismuseon 17 menovinkkiä kesään29.5.2026 10:09:13 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoiden ja linnojen kesäkausi jatkuu pitkälle syksyyn. Luvassa on ITE-taidetta, Rauni Palosen paperinukkeja ja koettavaa kaiken ikäisille.
KUTSU: Seurasaaren ulkomuseon Kesämökin media-aamupäivä perjantaina 5.6.202622.5.2026 11:59:16 EEST | Kutsu
Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa 13.6.2026 yleisölle avautuva Kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen. Kutsumme median edustajia tutustumaan Kesämökkiin perjantaina 5.6. klo 10–12.30.
Seurasaaren ulkomuseossa avautuva kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen – ulkomuseo kutsuu avajaisjuhliin12.5.2026 15:07:10 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluva Suomen suurin ulkomuseo saa odotetun vetonaulan, kun kesämökki avautuu lauantaina 13.6.2026 yleisölle avajaispäivän mökkiolympialaisilla. Vuonna 1953 valmistunut, ja Hyvinkäältä Helsinkiin viime syksynä siirretty kesämökki tuo talonpoikaista asumista esittelevän Seurasaaren ulkomuseon kokemuksellisesti kiinni nykyaikaan. Seurasaaren ulkomuseo avautuu kesäkauteen 15.5.2026.
En omfattande utställning med ITE-konst öppnar på Tavastehus slott11.5.2026 09:35:07 EEST | Pressmeddelande
I Tavastehus slott öppnar för första gången en omfattande utställning med ITE-konst. Karnevalen – ITE-konst på slottet presenterar verk av 27 ITE-konstnärer verksamma i olika delar av Finland. Utställningen förkunnar den falske konungens dag i den medeltida karnevaltraditionens anda och granskar friheten inom humor, kritik och självuttryck. Utställningen är öppen 28.5.2026–7.3.2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme