Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen nuorisotyön ammattilaiset koolla Hämeenlinnassa nuorisotyön viikolla

Jaa

Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään viikolla 41 jo 11. kerran. Nuorisotyön viikolla nostetaan esiin nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Nuorisotyö on pieni, mutta nuorten näkökulmasta erittäin merkittävä ammattiala, joka kohtaa nuoria pääasiassa heidän vapaa-ajallaan.

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään Hämeenlinnassa 8.-9.10.2024. Sytty-päivien eli Etelä-Suomen alueellisten nuorisotyöpäivien teemana on ”ammattina kohtaaminen”. Ohjelmassa on teeman tukemiseksi asiantuntijaluentoja sekä teemaseminaareja. Ääneen pääsevät niin Mieli ry:n, HelsinkiMission, opetus- ja kulttuuriministeriön kuin monen paikallisen tason toimijan edustajat.

”Nuorilla on ollut viime vuosina rankkaa esimerkiksi koronapandemian, Ukrainan tilanteen, taloustilanteen ja ympäristökriisiin liittyen. On tärkeää, että koulun ja kodin lisäksi nuorella on myös muita turvallisia aikuisia, joiden seurassa tuntee olonsa kohdatuksi. Tämä rooli asettuu usein nuorisotyön ammattilaisen harteille. Tämän vuoksi Sytty-tapahtumamme sisältö painottuu tänä vuonna juuri tähän teemaan. Haluamme tukea omalta osaltamme nuorten parissa työskenteleviä tärkeässä tehtävässään”, kertoo yksi järjestäjistä, ylitarkastaja Anu Mäkinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tapahtumaan osallistuu ennätykselliset noin 150 nuorisoalan ammattilaista ympäri Etelä-Suomen aluetta. Tapahtuman järjestää Etelä-Suomen aluehallintovirasto yhdessä Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalveluiden sekä Hämeenlinnan seudun 4H:n kanssa.

Tapahtuman nettisivut: https://eventilla.avi.fi/event/pEBe3

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

""

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Tillsyn över plockning av vilda bär: arbetarskyddsmyndigheten förbereder sig på att utreda plockarnas ställning26.6.2025 07:57:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt de förhandsuppgifter som arbetarskyddsmyndigheten fått kommer organiseringen av plockningen och plockarnas bakgrund i år att vara mer varierande än tidigare. Vid inspektionerna blir man sannolikt tvungen att utreda om plockarna är anställda eller sådana plockare som avses i bärlagen. Det är inte avtalets namn som avgör, utan hur arbetet de facto har ordnats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye