VR-Yhtymä Oyj

VR kaukojunaliikenteessä tehtiin 11,3 miljoonaa matkaa tammi-syyskuussa – digitaaliset palvelut kasvattavat suosiotaan

Jaa

Kotimaan kaukojunaliikenteessä tehtiin 1,2 miljoonaa matkaa syyskuussa, mikä on 4 % vähemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Vuoden 2024 tammi-syyskuussa on tehty yhteensä 11,3 miljoonaa matkaa, mikä tarkoittaa noin 1 % kasvua edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Junamatkustamisen suosio on kasvanut erityisesti vapaa-ajan matkustamisessa, vaikka ratatyöt ovat vähentäneet matkustajamääriä.

Syyskuussa kaukoliikenneasiakkaiden suositteluindeksi (NPS) oli 47 (48 vertailukaudella). Kaukoliikenteen junien käyttöaste oli syyskuussa 46 %, eli junissa on ruuhka-aikojen ulkopuolella hyvin tilaa. Matkanjälkeisen asiakaskyselyn mukaan matkustajat arvostivat konduktööripalveluita, lipun ostamista, tiedottamista ja matkustusmukavuutta.

VR kehittää palveluitaan yhdessä asiakkaidensa kanssa. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on keskeisessä roolissa, sillä noin 95 % junalipuista ostetaan digitaalisista palvelukanavista, ja vain alle 1 % perinteisistä lipunmyyntipisteistä, kuten puhelimitse asiakaspalvelusta, R-kioskista tai junan konduktööriltä. VR Matkalla -sovelluksella on noin 0,6 miljoonaa aktiivista rekisteröitynyttä käyttäjää kuukausittain. Syyskuussa VR Matkalla -sovelluksessa otettiin käyttöön junalippujen itseaktivointi uutena toiminnallisuutena.

VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit jatkoivat kasvuaan syyskuussa

Syyskuussa VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit olivat noin 2,0 (1,6) miljoonaa tonnia, mikä on 20 % enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Vuoden 2024 tammi-syyskuussa on kuljetettu rautateitse noin 17,0 (17,2) miljoonaa tonnia tavaraa, mikä on lähes samalla tasolla kuin edellisenä vuonna vastaavalla ajanjaksolla. Raskaan teollisuuden suhdanteilla on merkittävä vaikutus tavaraliikenteen kysyntään.

Suurin osa junien myöhästymisistä johtuu junaradasta

Syyskuussa kaukoliikenteen junien täsmällisyys oli 85 %, kun junien täsmällisyyttä mitataan 5 minuutin tarkkuudella. Suurin osa myöhästymisistä (54 %) johtui radasta aiheutuneista ongelmista, kuten vaihdevioista ja sähkökatkoksista. Väylävirasto vastaa rataverkon ylläpidosta ja tekee radalla jatkuvasti merkittäviä kunnossapitotöitä. VR:stä johtuvat syyt aiheuttivat 21 % myöhästymisistä, ja loput 26 % johtui muista syistä, kuten ilkivallasta ja sääolosuhteista.

VR lähiliikenteen täsmällisyys oli syyskuussa 96 %. Täsmällisyyteen vaikuttivat erityisesti radasta johtuvat myöhästymiset, jotka aiheuttivat 41 % viivästyksistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

Junaliikenne pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä jatkuu – sähköratavika korjattu31.7.2025 22:59:13 EEST | Tiedote

Ukkosmyrskyn aiheuttama sähköratavika Tampereen ja Parkanon välillä on saatu korjattua odotettua nopeammin, ja junaliikenne pääradalla jatkuu jälleen. Liikennekatkoksesta voi aiheutua yksittäisiä muutoksia perjantain junavuoroihin. Suosittelemme asiakkaitamme seuraamaan ajantasaista tilannetta VR Matkalla -sovelluksessa ja osoitteessa vr.fi/radalla. Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä poikkeustilanteen aikana. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa ja jatkamme työtä sen eteen, että matkustaminen olisi mahdollisimman sujuvaa kaikissa olosuhteissa. Poikkeustilanteet: Poikkeustilanteet -sivulla ajantasainen tieto häiriöistä: https://www.vr.fi/radalla/poikkeustilanteet. Matkustajan oikeudet: Ohjeet eri tapauksiin ja korvaushakemuslomake löytyvät verkkosivultamme osoitteesta: https://www.vr.fi/korvaukset Aiempi tiedotteemme aiheesta: Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä | VR Group

Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä31.7.2025 19:14:24 EEST | Tiedote

Ukkosmyrsky on aiheuttanut sähkövian pääjunaradalla, minkä seurauksena junaliikenne on keskeytynyt Tampereen ja Parkanon välillä torstai-iltana 31.7.2025. Vika vaikuttaa useisiin junavuoroihin, ja liikennekatkon arvioidaan kestävän yön yli. Fintraffic Oy:n antaman korjausarvion mukaan liikenne pääsee jatkumaan perjantaiaamuna klo 5.30 mennessä. Junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla, tämän hetken arvion mukaan perjantaiaamuun asti, Tampereen ja Parkanon välillä. Linja-autojen saatavuudessa on kuitenkin toistaiseksi haasteita isojen tapahtumien vuoksi. Asiakkailla on mahdollisuus järjestää omatoiminen kuljetus ja hakea korvausta aiheutuneista kuluista osoitteessa vr.fi/korvaukset. Yöjunat odottavat radan aukeamista, ja ne ajetaan määränpäihinsä heti, kun se on mahdollista. Yöjunasta matkan varanneita asiakkaita pyrimme kontaktoimaan mahdollisimman nopeasti ja tarjoamaan heille ajantasaista tietoa matkustamiseen liittyvistä muutoksista. Oman junan kulkua voi seurata osoitteessa vr.f

Jonna Juslin on nimitetty VR:n yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi25.6.2025 15:42:55 EEST | Tiedote

Jonna Juslin (OTM, varatuomari) on toiminut VR:n yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana ja marraskuusta 2024 alkaen väliaikaisesti myös viestintäjohtajana. Nyt Jonna Juslinin viestintäjohtajan tehtävä on vakinaistettu ja hänet on nimitetty yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1.7.2025 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye