Ruoan hinta vaihtelee postinumeron mukaan – miksi saman kahvin hinnassa on 125 % vaihtelua?
Ruoan hinta vaikuttaa merkittävästi kuluttajien arkeen ja hintoja vertaillaan niin kotitalouksissa kuin medioissakin ahkerasti. Saman tuotteen hinta voi vaihdella rajusti paitsi alueellisesti myös saman kaupassakäyntialueen sisällä. Miksi esimerkiksi kahvin hinta vaihtelee jopa 125 % saman ketjun kahdessa eri kaupassa kilometrin säteellä? Lidlin mielestä halvat hinnat kuuluvat kaikille, ja Lidleissä on 99-prosenttisesti samat hinnat ympäri maan.

Kuluttaja hyötyy kauppojen hintakilpailusta, mutta ruoan hinnan alueellinen vaihtelu voi helposti jäädä huomaamatta. Monesti ruokaostokset tehdään aina samassa kaupassa ja ymmärrettävästi yksittäiselle kuluttajalle hintojen vertailu on vaikeaa.
– Seuraamme tarkkaan ruoan hintaa ympäri Suomen. Olemme havainneet, että muissa ruokakaupoissa on ruoan hinnassa voimakasta alueellista vaihtelua ja arkisia tuotteita hinnoitellaan paitsi alueellisesti, myös myymäläkohtaisesti. Esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa voi saman ruokakauppaketjun myymälöissä olla rajustikin eri hintoja samalle tuotteelle. Kuluttajat maksavat siis eri postinumeroalueilla ruoasta eri hintaa, kertoo Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs.
Sama kahvipaketti maksaa esimerkiksi monessa Helsingin myymälässä 2,59 euroa kun taas saman ketjun toisessa myymälässä 1,15 euroa. Saarioisen lihamakaronilaatikko maksaa Lappeenrannassa 2,05 euroa ja pääkaupunkiseudulla 2,49 euroa.
– Mielestämme ei ole reilua, että hinnat vaihtelevat niin rajusti eri postinumeroalueilla. Siksi meillä on 99-prosenttisesti samat hinnat kaikissa myymälöissämme. Haluamme tarjota Suomen edullisimmat hinnat asuinpaikasta riippumatta, ilman turhaa kikkailua. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että ruokaostokset maksavat saman verran kotikunnan Lidlissä ja mökkikunnan Lidlissä, Heinrichs kertoo.
Poikkeukset Lidlin hinnoittelussa ovat seurausta tilanteesta, jossa Lidlin valtakunnallinen hinta ei ole paikallisesti edullisin. Tällöin yksittäinen tuote on saatettu hinnoitella alemmaksi kyseisellä alueella.
Lidl haluaa puhua avoimesti hinnoista ja nostaa kuluttajien tietoisuuteen alueellista hinnoittelua.
– Läpinäkyvä hinnoittelu on edellytys sille, että kuluttajat voivat tehdä perusteltuja valintoja ja löytää itselleen sopivimman kaupan. Ei voi väittää olevansa ’Suomen halvin ruokakauppa’, jos väite perustuu vain yksittäiseen rajattuun, paikalliseen hintavertailuun, Heinrichs toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Ovensa sulkenut Lidlerie kerää ylistystä – tämä oli suosituin menu2.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Lidlin ja Henri Alénin perustama ravintola Lidlerie on sulkenut ovensa. Viiden päivän ajan ravintola Finnjävelin tiloissa toiminut pop up -ravintola keräsi valtavasti huomiota ja kiittävää palautetta niin asiakkailta kuin julkisessa keskustelussa. Kolme eri illallismenua olivat melko tasaisen suosittuja, mutta hienoiseksi ykköseksi nousi kotimaan raaka-aineita ylistävä Pohjolan makuja -menu.
Varastelu aiheuttaa haittaa kaikille kaupassa asioiville2.12.2025 12:11:31 EET | Tiedote
Varastamisesta aiheutuva tappio on kaupalle taloudellisesti merkittävä kulu. Varkaustilanteet aiheuttavat epämiellyttäviä tilanteita työntekijöille ja toisinaan myös muille asiakkaille. Varastamisen ehkäisyyn käytettävät keinot vaikuttavat kaikkien kaupassa kävijöiden kauppa-asiointiin. Siksi Lidlillä suhtaudutaan varastamiseen vakavasti ja siihen puututaan määrätietoisesti erilaisin keinoin. Varkauksia ennaltaehkäistään monin tavoin ja kaikista varkauksista ilmoitetaan poliisille.
Lidl uudistetaan Joensuun Pilkossa – myymälä kiinni tiistaina 2.12.27.11.2025 11:32:09 EET | Tiedote
Joensuussa Pilkon Lidl on palvellut asiakkaita vuodesta 2016. Nyt myymälässä tehdään pikainen mutta mittava remontti, jossa päivitetään myymälän hyllyjärjestystä ja tekniikkaa.
Uudenkaupungin Lidl uudistetaan – myymälä kiinni tiistaina 2.12.27.11.2025 09:15:36 EET | Tiedote
Uudenkaupungin myymälä on yksi vanhimmista Lidl-myymälöistä Suomessa. Nyt perinteikkäässä myymälässä tehdään nopea mutta mittavan remontti, missä päivitetään myymälän hyllyjärjestystä ja tekniikkaa.
Lidlin joulutuotteet ovat täällä – klassikot ja uutuudet löytyvät jo hyllyistä27.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Lidlin joulusesonki on kovasti jo käynnissä: tuttuun tapaan Lidlistä löytyy runsaasti pikkujoulukauteen sopivia uutuuksia sekä myös odotettuja klassikoita. Tänä vuonna trendejä edustavat erityisesti pistaasi makeisissa sekä joulumausteilla höystetyt raikkaat juomat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme