Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Sirén: Vientivetoinen työmarkkinamalli hyödyttää kaikkia suomalaisia
Kokoomuksen kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén torjuu väitteet siitä, että hallitus ajaisi julkisen sektorin naisvaltaiset alat ikuiseen palkkakuoppaan. Sirén korostaa, että vientiyritysten pärjääminen on elinehto julkisen sektorin palkkojen kehittymiselle ja julkisten palveluiden rahoittamiselle.

Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun hallituksen esityksestä, jolla sovittelujärjestelmää uudistetaan ja vientivetoista työmarkkinamallia vahvistetaan. Vientialojen merkitys on suomalaisilla työmarkkinoilla tunnustettu jo pitkään.
”Suomessa on pitkään noudatettu periaatetta siitä, että vientiteollisuus avaa valtakunnallisten työehtosopimusten neuvottelukierroksen. Niin ikään valtakunnansovittelijat ovat jo vuosikymmenten ajan lähtökohtaisesti tukeneet vientialoilla muodostuvaa palkankorotusten yleistä linjaa. Nyt hallitus vahvistaa tämän käytännön laissa. Työmarkkinaosapuolilla on jatkossakin täysi vapaus neuvotella palkankorotuksista. Sitä ei rajoiteta millään tavalla” Sirén sanoo.
Sirén korostaa, että vientivetoista työmarkkinamallia on välttämätöntä vahvistaa, jotta pystymme turvaamaan hyvinvointiyhteiskuntamme palveluiden rahoituksen ja julkisen sektorin palkanmaksukyvyn myös tulevaisuudessa.
”Suomen hyvinvointi nojaa keskeisesti vientialojemme menestykseen. Vienti on julkisen talouden elinehto, sillä sen tuomat verotulot mahdollistavat hyvinvointiyhteiskuntamme palveluiden rahoittamisen ja julkisen sektorin palkanmaksukyvyn vahvistumisen. Mitä paremmin vientiyrityksemme pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa, sitä enemmän myös julkisen sektorin palkat voivat kehittyä, Sirén sanoo.
Väitteet siitä, että hallitus ajaisi julkiset naisvaltaiset alat ikuiseen palkkakuoppaan eivät Sirénin mukaan pidä paikkaansa.
”Vientivetoisen työmarkkinamallin puitteissa on mahdollista korjata palkkakuoppia. Alojen ja sopimusten sisällä korkeampia palkankorotuksia voidaan kohdentaa kulloinkin eniten tarvitseville ammattiryhmille. Tämä edellyttää, että julkisen sektorin työntekijäliitot pystyvät muodostamaan yhteisen näkemyksen siitä, keille korkeampia korotuksia kulloinkin kohdennetaan. Tämä kysymys kuuluu täysin ja yksinomaan työmarkkinaosapuolille” Sirén sanoo.
Sirén toivoo, ettei vasemmisto-oppositio SDP:n johdolla keskittyisi tämänkin uudistuksen kohdalla uhkakuvilla maalailuun, vaan olisi mukana uudistamassa suomalaista työelämää rohkeasti, mutta vastuullisesti. Vientivetoisen työmarkkinamallin vahvistaminen on koko Suomen etu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: SDP on myöhässä kasvurahoituksen uudistuksissa – hallitus rahoittaa Tesi-konsernia jo nyt15.8.2025 20:15:55 EEST | Tiedote
SDP on jälleen keksinyt kasvurahoituksen teeman ja esittää miljardin euron valtion kasvurahastoa Tesin alle vuoteen 2030 mennessä. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että Orpon hallitus on jo päättänyt tehdä käytännössä saman, mitä SDP ehdottaa ja lisäksi paljon muita rahoitusmarkkinoita tukevia kasvutoimia.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Lindtman leikkaisi suoraan kasvusta15.8.2025 09:04:59 EEST | Tiedote
SDP on sanonut olevansa valmis leikkaamaan yritystuista 100 miljoonaa euroa juustohöylällä. Kokoomuksen kansanedustajan ja talousvaliokunnan varapuheenjohtajan mukaan juustohöylä höyläisi myös taloutta uudistavasta tutkimus- ja kehitystoiminnasta.
Kokoomuksen Partanen: SDP:lle yrittäjät kelpaavat vain maksamaan laskun14.8.2025 15:56:08 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen mukaan Antti Lindtmanin puhe SDP:n puoluejohdon kesäkokouksessa on kuin tuomiopäivän saarna. ”Lindtman vaatii toimia, joilla vahvistetaan yritysten uskoa tulevaisuuteen, mutta samassa hengenvedossa vastustaa kilpailun lisäämistä ja työllistämisen helpottamista. On irvokasta, että Lindtman puhuu pk-yritysten tukemisesta, kun omassa vaihtoehtobudjetissaan SDP maksattaa julkisen sektorin kulutusjuhlat nimenomaan yrittäjillä.”
Kokoomuksen Autto: Budjettineuvottelut käydään hallituksen sisällä, ei sanomalehtien palstoilla9.8.2025 14:05:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto kommentoi keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohen puheita: ”Pääministeri Orpo on käynnistänyt neuvottelut hallituspuolueiden kesken, eikä prosessissa ole tältä osin mitään epäselvää.”
Sopeutusneuvotteluja vetävä Valkonen: Hyvinvointiyhteiskunnan kestävä rahoitus vaatii uusia toimia8.8.2025 13:48:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo on asettanut hallituspuolueiden edustajista koostuvan neuvottelutyöryhmän etsimään uusia julkista taloutta vahvistavia toimia osana hallituksen budjettivalmistelua. Työryhmän puheenjohtajana toimii kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Ville Valkonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme