Hämeen kauppakamari

Yritysten tarve sekä ammatti- että korkeakouluosaajista on kasvamassa

Jaa

Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat tulevaisuudessa merkittävästi Hämeen alueella, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta osaajakyselystä. ”Kyselyn vastausten perusteella on nähtävissä, että alueemme yritysten rekrytointitarpeet kasvavat erityisesti keskipitkällä aikavälillä. Kyselyn tulokset osoittavat myös huomattavaa kasvua korkeakoulutuksen tarpeelle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala. 

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)

Osaajakyselystä selviää, että vastanneista hämäläisyrityksistä yli viidennes ennakoi rekrytointitarpeiden kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana. Erityisen huomionarvoista on, että jopa yli 62 prosenttia ennakoi rekrytointitarpeiden kasvua keskipitkällä (2–3 vuoden) aikajänteellä.

Vastanneilla hämäläisyrityksillä noin 40 prosentilla on pulaa osaavasta työvoimasta ja 57 prosenttia yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä. Vuoden takaisen kyselyn mukaan yli 47 prosentilla hämäläisyrityksistä oli pulaa osaavasta työvoimasta ja lähes 60 prosenttia yrityksistä kertoi osaajapulan rajoittavan kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä.

Eniten pulaa ammattiosaajista, mutta korkeakoulutettujen tarve on kasvanut alueellamme

Yli 55 prosenttia vastanneista hämäläisyrityksistä kertoo, että ammattiosaajista on suurin pula. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista suurin pula on yli 23 prosentilla ja yliopistokoulutetuista yli 16 prosentilla yrityksistä.

”Verrattuna vuoden takaiseen osaajakyselyymme yritysten pula korkeakoulutetuista on noussut jopa kahdeksan prosenttiyksikköä. Samaan aikaan ammattiosaajien tarve on laskenut 12 prosenttiyksikköä. Ammattiosaajat ovat kuitenkin alueemme yrityksille tärkeitä ja ammattiosaajien tarve on alueellamme edelleen suurempi kuin koko maassa keskimäärin”, kertoo Vanhala.  

Hämeessä vastanneet yritykset kokivat, ettei alueen oppilaitoksista valmistuneiden osaaminen vastaa niiden tarpeita. ”Yrityksistä jopa 40 prosenttia kokee, että alueemme koulutusosaaminen vastaa huonosti tai erittäin huonosti yritysten tarpeita. Hyväksi tai erittäin hyväksi valmistuneiden koulutusosaamisen kokee 18 prosenttia yrityksistä”, Vanhala toteaa.

”Hämeen kauppakamari on aloittamassa työelämäauditoinnin yhteistyössä alueemme oppilaitosten ja yritysten kanssa. Työelämäauditointia on pilotoitu jo muualla Suomessa ja sillä varmistetaan, että oppilaitoksista valmistuvien osaaminen vastaa yritysten osaamistarpeita”, kertoo Vanhala.

Vastanneet hämäläisyritykset arvioivat tärkeimmäksi keinoksi osaajapulaan yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä. Sitä piti tärkeimpänä keinona lähes 85 prosenttia vastanneista. Lisäksi yritykset arvioivat tärkeiksi keinoksi koulutuksen sisältöjen kehittämisen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita ja työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamisen.

Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 27.8.–3.9.2024 ja siihen vastasi 986​ eri kokoista yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Hämeen kauppakamarin alueelta kyselyyn vastanneita yrityksiä oli 72, joista teollisuusyritysten osuus on liki 39 prosenttia ja palveluyritysten 29 prosenttia. Vastanneista yli kolmannes on yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja vastanneista yrityksistä 68 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä kasvun tukijoina9.9.2025 09:56:26 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 16 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan yritysten hallitustyöskentelyä. Osaava hallituksen jäsen toimii myös yrityksen kasvun tukena”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen ensimmäinen työelämäarviointi toteutettiin Forssassa – systemaattisempaa yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välille22.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari on luovuttanut Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle Hämeen alueen ensimmäisen Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatin. ”Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitoksen välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta tiivistyneen yhteistyön avulla”, kertoo Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta.

Hämeen talousnäkymät epävarmat – heinäkuun investointiuutiset tuovat kaivattua piristystä28.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia huhtikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuun alussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Tullit ja talouden yleinen epävarmuus näkyvät suhdannebarometrin tuloksissa koko maan osalta. Hämeessä näkymät ovat aavistuksen synkät, mutta viimeaikaiset positiiviset elinkeinoelämän uutiset tuovat kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari iloitsee Fazerin investointipäätöksestä14.7.2025 12:21:37 EEST | Tiedote

Fazer ilmoitti tänään tehdasinvestoinnistaan Lahden Pippo-Kujalaan. Investointipäätöstä on odotettu pitkään ja alueella otetaan päätös suurella ilolla vastaan. ”Tämän eteen on useat tahot tehneet tinkimättömästi töitä ja hienoa, että investointipäätös nyt viimein tehtiin. Päätös tuo kaivattua lisäpiristystä Lahden talousalueelle ja vahvistaa alueen roolia elintarviketeollisuuden keskittymänä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamarin alueen yrityksiä mukana vauhdittamassa ilmastotyötä26.6.2025 13:31:37 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan Ilmastoyhteisöön on valittu mukaan 15 yritystä Kanta- ja Päijät-Hämeestä. ”Ilmastoyhteisö on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka ovat jo aloittaneet hiilijalanjäljen laskennan ja haluavat viedä ilmastotyönsä uudelle tasolle. On tärkeää, että alueemme yritykset ovat mukana yhteisössä, joka kirittää kilpailuetua vahvistavaa ilmastotyötä. Ilmastoyhteisön tarjoamien koulutusten, työkalujen ja verkostojen turvin alueemme pk-yritykset vahvistavat asemiaan kotimaisissa ja kansainvälisissä toimitusketjuissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye