Kokoomuksen Kauma: Alaikäisten vapekielto on tärkeä päätös lasten ja nuorten terveydelle
11.10.2024 08:00:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma on tyytyväinen, että eduskunta on hyväksynyt esityksen, jolla sähkösavukkeet eli niin sanotut vapet kielletään alaikäisiltä ja kouluissa. Kauman mukaan vapet ovatkin aiheuttaneet paljon ongelmia kouluissa ja niiden hallussapito oli aikakin kieltää.

”Vapet eivät yksinkertaisesti kuulu alaikäisille tai koulujen arkeen. Eduskunnan juuri hyväksymällä muutoksella saadaan viime aikoina kasvanut nuorten vapettaminen kunnolla kuriin”, Kauma aloittaa.
THL:n Kouluterveyskyselyn mukaan 8. ja 9. luokilla olevista jopa 16 % käyttää sähkösavukkeita. Kauman mukaan vapettaminen ja nikotiinipussien käyttö ovat muodostuneet uudeksi häiriöksi lasten arkeen.
”Vapettamisesta ja nikotiinituotteiden kaupankäynnistä on tullut kasvava riesa kouluissa. On hienoa, että hallitus reagoi asiaan nopeasti. Eduskunnan päätöksellä yksiselitteisesti kielletään sähkösavukkeiden sekä nikotiinipussien hallussapito alaikäisiltä. Tämä tarkoittaa sitä, että opettajat voivat huomatessaan ottaa vapet pois lapsilta. Tämä on kansanterveyden lisäksi merkittävä teko koulurauhan lisäämiseksi”, Kauma jatkaa.
Kauma on tyytyväinen, että erityisesti lasten ja nuorten terveydelle vaaralliset vapet ja nikotiinipussit saadaan hallintaan.
”Nikotiinituotteiden riippuvuus syntyy nopeasti ja niiden käyttö on vaarallista nuoren keholle ja mielelle. Jos lapsen päivä kuluu vape kädessä, on lapsen terveys nopeasti vaarassa”, Kauma sanoo.
”Meidän päättäjien täytyy kannustaa lapsia ja nuoria terveisiin elintapoihin. Varhaisella iällä aikaansaadut nikotiiniriippuvuudet pitää estää lainsäädännöllä. Kokoomuksen johdolla laitetaan stoppi vapeboomin kasvulle”, Kauma päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaumaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Zyskowicz: Koko eduskuntaurani aikana SDP ei ole koskaan ollut näin huolissaan velasta: mahtavaa!26.2.2026 17:31:59 EET | Tiedote
Eduskunnan pitkäaikaisimman kansanedustajan, kokoomuksen Ben Zyskowiczin mukaan SDP ei ole koskaan ollut niin huolissaan velkaantumisesta kuin nyt. Zyskowicz on ollut kansanedustajana vuodesta 1979.
Kokoomuksen Päivärinta: Nyt konkretisoituu lasku SDP:n velkalinjasta26.2.2026 16:05:35 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön tuoreet alijäämäluvut osoittavat Suomen talouden karun tilan. Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinnan mukaan nyt konkretisoituu lasku SDP:n viime kauden politiikasta, jossa ei ollut minkäänlaisia jarruja. Päivärinnan mukaan Räsäsen vuosi ennen vaaleja syntynyt velkahuoli on silmänlumetta. ”On aika paljastaa oma vaihtoehto”, Päivärinta sanoo,
Milla Pirttilahti Kokoomuksen eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijaksi26.2.2026 14:46:44 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on valinnut uudeksi EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijakseen Milla Pirttilahden. EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijan seurantavastuulla ovat muun muassa suuren valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan asiat.
Kokoomuksen Kopra: Huominen voi olla parempi kuin eilen ja se on mahdollista Suomelle25.2.2026 14:26:36 EET | Tiedote
Kokoomyksen ryhmäpuhe 25.2.2026 valtiopäivien avajaiskeskustelussa. Puhujana kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra. Muutokset puhuessa mahdollisia.
Kokoomuksen Kauma: Taloudessa näkyy jo käänne – hallitus jatkaa työtä työllisyyden parantamiseksi24.2.2026 14:30:05 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan keskustan välikysymyksessä nostetaan ansiokkaasti esiin aiheellisia huolia, mutta omat konkreettiset ratkaisut loistavat poissaolollaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme