Pohjanmaan hyvinvointialue lahjoittaa sammutusauton Ukrainaan
Pohjanmaan hyvinvointialue lahjoittaa vanhan sammutusauton ja 900 litraa vaahtonestettä Ukrainaan. Lahjoitus tehdään sisäministeriön avulla.

Paloautoja ja muuta palo- ja pelastuskalustoa uusitaan säännöllisesti. Yleensä käytöstä poistetut ajoneuvot on myyty huutokaupassa.
– Talousarviossamme on tietty summa, joka meidän pitäisi saada myymällä vanhaa kalustoa. Olemme saavuttaneet summan kirkkaasti. Vuoden uudet hankinnat ovat myös pysyneet talousarviossa, kertoo aluepalopäällikkö Kaj Enqvist.
Tavoitteena on, että hälytysajoneuvojen keski-ikä ei ylitä 20 vuotta. Lahjoitusauto on vuosimallia 1990 ja sen tekniset ratkaisut ovat vanhentuneita, vaikka auto muuten onkin hyvässä kunnossa.
– Autoa on käytetty ahkerasti Närpiön ja Tiukan alueella. Vaikka sillä on ikää jo yli 30 vuotta, siinä on harvinaisen hyvä varustus, esimerkiksi vinssi ja nosturi henkilökorilla.
Enqvist toivoo, että lahjoituksella saadaan aikaan jotain hyvää, ja on varma siitä, että sammutusauto voi vielä olla hyödyksi. Lahjoitusauton matka kohti Ukrainaa on alkanut tällä viikolla.
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Kaj EnqvistAluepalopäällikkö
Puh:040 634 1030kaj.enqvist@ovph.fiVälkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Lääkeautomaatit käyttöön myös kotihoidon palveluseteliasiakkaille6.3.2025 12:50:54 EET | Tiedote
Kotihoidon asiakkaiden lääkitysturvallisuutta tukevat lääkeautomaatit. Ne auttavat varmistamaan, että asiakas ottaa oikean lääkeannoksen oikeaan aikaan.
Läkemedelsautomater även till dem som skaffar sin hemvård med servicesedel6.3.2025 12:50:52 EET | Pressmeddelande
Läkemedelsautomaterna främjar klienternas medicineringssäkerhet. De bidrar också till att klienterna tar rätt läkemedelsdos i rätt tid.
Flexibel vikarierekrytering får personalen att räcka till3.3.2025 12:37:49 EET | Pressmeddelande
Tack vare en mobilapplikation har det blivit lättare att hitta vikarier vid plötsliga frånvaron. I januari kunde 96,5 procent av personalunderskottet täckas med hjälp av appen.
Sujuva sijaisrekrytointi saa henkilökunnan riittämään3.3.2025 12:37:27 EET | Tiedote
Äkilliset poissaolot saadaan paikattua aiempaa tehokkaammin mobiilisovelluksen avulla. Tammikuussa 96,5 % henkilöstövajauksesta täytettiin sovelluksen avulla.
Övergången till det nya systemet har skapat viss tröghet – men har ändå löpt smidigare än väntat21.2.2025 14:47:59 EET | Pressmeddelande
Under föregående veckoslut togs ett nytt klient- och patientdatasystem i bruk i Vasa, Laihela, Korsholm, Vörå, Malax, Korsnäs och Närpes. Det nya systemet Lifecare togs i bruk inom primärvården och munhälsovården samt socialvårdens boendeservice, hemvård, dag- och arbetsverksamhet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme