Ensihoidon käyntien tiedot näkyvät jatkossa OmaKannassa

Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalvelu siirtyy käyttämään kansallista ensihoitokertomusta huhtikuun lopussa. Samalla tiedon saanti ensihoidon kirjaamien tietojen osalta paranee, kun tiedot siirtyvät potilaan OmaKantaan. Tiedot ovat luettavissa OmaKannasta pienellä viiveellä.
Ammattilaisille tiedot näkyvät heti.
– Tämä helpottaa esimerkiksi konsultoivia lääkäreitä, kun he näkevät ensihoidon kirjaukset suoraan koneelta, ensihoidon johtava lääkäri Taneli Väyrynen sanoo.
– Siirtyminen kansalliseen järjestelmään auttaa myös reaaliaikaisen potilastiedon hallinnassa potilassiirroissa sairaalasta toiseen tai lääkärihelikopteritoiminnassa, kun se on käytössä yhteistyöhyvinvointialueillamme, ensihoitopäällikkö Tom Smedlund kertoo.
Henkilöt jotka eivät hallitse OmaKannan, tietokoneen tai älypuhelimen käyttöä, tulevat jatkossakin halutessaan saamaan paperisen tulosteen ensihoitokertomuksesta.
Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoidossa
- kuukausittain tuhansia ensihoitotehtäviä
- 13 ambulanssia, 1 liikkuvan sairaalan yksikkö, 1 kenttäjohtoyksikkö, 1 osa-aikainen lääkäriambulanssi
- yleisimmät ensihoitotehtävät ovat yleistilan lasku, kaatumiset, rintakipu, hengitysvaikeudet, myrkytykset ja aivoverenkierron häiriöt
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Kuvat

Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Österbottens räddningsverk ordnar storolycksövning vid hamnen i Vasa den 19 maj15.5.2025 12:45:38 EEST | Pressmeddelande
Österbottens räddningsverk ordnar tillsammans med Vasa hamnservice Ab en storolycksövning måndagen den 19 maj 2025 klockan 9–12 vid hamnområdet på Vasklot i Vasa.
Pohjanmaan pelastuslaitos järjestää 19.5. suuronnettomuusharjoituksen Vaasan satama-alueella15.5.2025 12:45:27 EEST | Tiedote
Pohjamaan pelastuslaitos järjestää yhdessä Vaasan Satamapalvelut Oy:n kanssa suuronnettomuusharjoituksen Vaasan satama-alueella Vaskiluodossa maanantaina 19.5.2025 klo 9-12.
Erfarenhetsexpert inom missbruks- och beroendevården – ny service testas i Österbotten6.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ett pilotprojekt har startat i Österbottens välfärdsområde, i vilket en erfarenhetsexpert arbetar som en del av teamet för rusmedels- och beroendevård. På det psykosociala centret i norra området testas en kamratstödsmottagning, där en erfarenhetsexpert finns tillgänglig en dag i veckan. Syftet är att stöda vården av personer med missbruksproblem och hjälpa deras närstående att förstå deras situation genom en annans erfarenhet.
Kokemusasiantuntija osaksi päihderiippuvuuden hoitoa – uusi palvelumalli kokeilussa Pohjanmaalla6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella on alkanut kokeilu, jossa kokemusasiantuntija työskentelee osana riippuvuushoitotiimiä. Pohjoisen alueen psykososiaalisessa keskuksessa pilotoidaan vertaisvastaanottoa, jossa kokemusasiantuntija on tavattavissa yhtenä päivänä viikossa. Tarkoituksena on tukea päihderiippuvaisten hoitoa ja tarjota läheisille apua tilanteen ymmärtämiseen toisen kokemuksen kautta.
I höst kan du få vård även på andra social- och hälsocentraler5.5.2025 11:42:17 EEST | Pressmeddelande
Invånarna i Österbotten kan senast från den 1 september 2025 få sin kortvariga vård på vilken skötar- eller läkarmottagning som helst i välfärdsområdet. I och med ändringen kan invånarna få sin vård snabbare i situationer när väntetiden till den egna välfärdsstationen eller den egna social- och hälsocentralen är lång. Ändringen påverkar inte behandlingen av långtidssjukdomar eller mödra- och barnrådgivningstjänster där kontinuiteten i vården är viktig. I fråga om dessa tjänster kommer invånarna i fortsättningen att kunna byta verksamhetsställe med sex månaders mellanrum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme