Hyvinvointialueen tilinpäätösennuste merkittävästi alijäämäinen
11.10.2024 20:13:07 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen talousnäkymiä kokouksessaan 8.10. Kokouksen aiheena olivat muun muassa talouden toteuma kuluneesta alkuvuodesta, tilinpäätösennuste ja vuoden 2025 talousarviovalmistelu.

Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden tulos on -60,1 miljoonaa euroa ollen noin 27.7 miljoonaa euroa talousarviota heikompi. Vuoden 2023 tilinpäätöksen ja vuoden 2024 tilinpäätösennusteen yhteenlaskettu alijäämä nousee noin 126,8 miljoonaan euroon. Lainsäädännön mukaan hyvinvointialueiden alijäämät tulee olla katettuna vuoden 2026 tilinpäätöksessä.
Oman palvelutuotannon ylitykset johtuvat palvelujen oston hintojen noususta, henkilöstökulujen ja vuokratyövoiman kasvusta sekä lastensuojelun ympärivuorokautisten palvelujen ostosta. Lisäksi tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmalle asetetut säästötavoitteet eivät toteudu täysimääräisinä kuluvana vuonna, vaan vaikutukset kohdentuvat tuleville vuosille. Lisäksi erikoissairaanhoidon menojen arvioidaan ylittyvän noin 12,3 miljoonaa euroa talousarviosta.
Vuoden 2025 talousarvio valmistelussa
Aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvion valmistelutilannetta. Talousarviovalmistelun lähtökohtana on, että vuoden 2025 talousarvio ei kasvata jo olemassa olevaa alijäämää. Jotta vuodelle 2025 voidaan tavoitella pientä ylijäämää, tarkoittaa tämä noin 23,55 miljoonan euron säästöjä. Säästöjä tavoitellaan lomapalkkavelan pienentämisellä (n. 7 Me), kehittämishankkeilla (n. 8 Me), ja lisäksi erikseen valmisteltavilla säästötoimenpiteillä (n. 8,6 Me) palvelutuotannossa.
Valtiovarainministeriö on antanut vahvan viestin siitä, että hyvinvointialueiden tulisi saada taloutensa ylijäämäiseksi jo vuonna 2025. Valmistelussa on huomioitava, että lainsäädäntöön ei ole tiettävästi tulossa muutosta alijäämän kattamisaikatauluun. Tästä huolimatta tilintarkastajan näkemyksen mukaan taloussuunnitelman tulisi kuitenkin olla mieluummin realistinen kuin väkisin tasapainotettu vuoden 2026 loppuun mennessä.
Vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman valmistelu jatkuu loka-marraskuun aikana ja aluehallituksen esitys aluevaltuustolle tulee päätöksentekoon joulukuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 315 2490Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti yhteistoimintaneuvottelujen toimeenpanosta20.5.2026 08:25:20 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus on kokouksessaan 19.5.2026 hyväksynyt yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen ja päättänyt neuvottelujen toimeenpanosta.
Keusoten hoitotarvikkeiden digitilaus on siirtynyt OmaKeusoteen19.5.2026 09:31:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hoitotarvikkeiden digitaalinen tilaus tehdään 19.5. alkaen OmaKeusote-sovelluksessa. Uudistus tuo mukanaan uuden mahdollisuuden: tilauksen yhteydessä asiakas voi tarvittaessa kysyä Keusoten ammattilaisilta lisätietoja hoitotarvikkeista tai ohjeita niiden käyttöön. Digiasioinnin lisäksi hoitotarvikejakelun puhelinasiointi palvelee jatkossakin tuttuun tapaan.
Aluehallitus käsitteli allianssihankintaa ja alueellisia hyvinvointisuunnitelmia13.5.2026 09:17:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 12.5.2026 avosairaanhoidon ja ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaa allianssimallilla sekä alueellisia hyvinvointisuunnitelmia.
Kotirinteen uusi lastensuojeluyksikkö rakenteilla Hyvinkäälle – omaa tuotantoa lisätään ja kustannuksia hillitään11.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) uusi Kotirinteen lastensuojeluyksikkö on siirtynyt rakennusvaiheeseen Hyvinkäällä. Toivonkatu 1:een toteutettava uudisrakennus kokoaa yhteen nykyiset yksiköt ja kasvattaa merkittävästi alueen omaa sijaishuollon kapasiteettia.
Keusote ja alueen kunnat rakentavat yhteistä hyvinvointia – yhteisseminaari kokosi päättäjät Järvenpäässä30.4.2026 13:21:42 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) järjesti 28. huhtikuuta 2026 Järvenpää-Talossa yhteisseminaarin alueen kuntien päättäjien kanssa. Päivän teemana oli hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentaminen yhdessä – perustehtävä, joka yhdistää hyvinvointialueen ja alueen kuuden kunnan työtä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme