Tulli paljasti törkeän säännöstelyrikoksen – kansainvälisistä verkkokaupoista ostettua elektroniikkaa epäillään viedyn välivarastoinnin kautta Venäjälle
Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa Itä-Suomessa toimineen yrityksen epäillään vieneen Venäjälle pakotteiden alaista elektroniikka useammassa otteessa. Suomeen lentorahtina saapuneet tavarat yritettiin viedä yrityksen Itä-Suomessa sijainneen välivaraston kautta maantierahtina Venäjälle vuonna 2022. Pakotteiden alaisten tavaroiden arvo on ollut noin 700 000 euroa.

EU on kohdistanut Venäjään laajoja pakotteita ja Tulli suojaa yhteiskuntaa valvomalla pakotteiden alaisia tuotteita. Tulli on käynnistänyt pakotteiden rikkomiseen liittyviä säännöstelyrikostutkintoja yli 800, joista noin 90 tutkitaan törkeänä säännöstelyrikoksena.
– Suuri osa suomalaisyrityksistä toimii esimerkillisesti, mutta Tullin rikostutkintaan päätyneiden tapausten perusteella voi todeta, että valitettavasti myös poikkeuksia löytyy. Jokainen ulkomaankauppaa harjoittava yritys vastaa omalta osaltaan pakotteiden noudattamisesta ja siitä, että pakotteet toimivat tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvittaessa me voimme arvioida asian myös rikostutkinnassamme, painottaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
Toiminta järjestelmällistä – yhtiön tekemiin vienteihin yli sata tavarantarkastusta
Tullin esitutkinnan perusteella Itä-Suomessa toimiva tullivarastoyhtiö on toimittanut Venäjälle vuoden 2022 maalis-joulukuun aikana huomattavan määrän pakotteiden alaisia tavaroita. Tavarat ovat saapuneet lentorahtina Helsinki-Vantaalle ja sieltä ne on kuljetettu yhtiön varastoon Virolahdelle. Yhtiö on yrittänyt viedä tavarat varastostaan Venäjälle maantiekuljetuksina Vaalimaan kautta.
– Olemme suorittaneet yli sata tavarantarkastusta epäiltynä olevan yhtiön tekemiin vienteihin. Nämä viennit ovat sisältäneet Venäjä-pakotteiden alaista elektroniikkaa, kuten droneja, prosessoreita, älypuhelimia, tietokoneita ja kaikuluotaimia, ja niiden vientiarvo on ollut noin 700 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja Sanna Kuparinen.
Rikoskokonaisuutta tutkitaan törkeänä säännöstelyrikoksena. Esitutkinnassa on selvinnyt, että tavarat ovat pääosin ostettu amerikkalaisista verkkokaupoista ja vastaanottajana Venäjällä on ollut Venäjän posti. Esitutkinnassa on kuultu epäiltyinä seitsemää henkilöä. Epäillyt toimivat kansainvälistä huolintaa harjoittavassa yhtiössä johto- ja huolintatehtävissä. Tulli on tehnyt yhteistyötä ulkoministeriön kanssa tavaroiden pakotteiden alaisuuden selvittämisessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tutkinnanjohtaja Sanna Kuparinen
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli takavarikoi 135 000 kappaletta huumelääkkeitä Helsingin Länsisatamassa – alkuvuoden takavarikkomäärät ennätyslukemissa3.9.2025 08:14:00 EEST | Tiedote
Tulli takavarikoi kesäkuussa 2025 maahan saapuneesta henkilöautosta, rakenteisiin kätkettynä, noin 135 000 kappaletta erilaisia huumelääkkeitä. Niiden arvo katukaupassa olisi ollut noin 300 000 euroa. Tulli on takavarikoinut huumelääkkeitä merkittävästi enemmän tammi–kesäkuussa 2025 kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Tullin alustarkastukset ovat osa rajat ylittävien tavaravirtojen valvontaa28.8.2025 17:27:56 EEST | Tiedote
Tullin alustarkastuksilla turvataan yhteiskuntaa, kansainvälistä kauppaa ja Suomen turvallisuutta. Riskiprofilointiin perustuvien tarkastusten tavoitteena on varmistaa, että Suomeen tulevat alukset noudattavat maahantuonnin kieltoja ja rajoituksia.
Tullin uudet robotit ja tutkimuslaitteet kiihdyttävät rikostutkimuksia28.8.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tullilaboratorion uudet robotit työskentelevät ihmiseen verrattuna väsymättä ja kykenevät suorittamaan työnsä aina täsmällisesti samalla tavalla. Uusilla tutkimuslaitteilla saadaan entistäkin yksityiskohtaisempaa mittaustietoa huumeista, dopingaineista ja lääkkeistä.
Tulli tehostaa elintarvikkeiden valvontaa Helsingin satamissa11.8.2025 11:33:31 EEST | Tiedote
Tulli tehostaa elintarvikevalvontaa afrikkalaisen sikaruton vuoksi Helsingin satamissa 12.8.–30.9. Valvonta kohdistuu etenkin Virosta tulevaan matkustajaliikenteeseen.
Tulli torjuu afrikkalaisen sikaruton leviämistä Suomeen – uusi ruokakoira turvaa työn tulevaisuudessakin7.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tullin ruokakoirat ovat yksi tehokas keino torjua elintarvikkeiden välityksellä leviävien eläintautien tuloa Suomeen. Ruokakoirilla on tärkeä rooli esimerkiksi afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämisessä. Tulli turvaa ruokakoiratoiminnan kouluttamalla kokeneiden koirien työn jatkajaksi ruokakoira Noogien. Lihatuotteiden lisäksi koirat auttavat löytämään muutkin matkailijoiden mukana tulevat kielletyt tai rajoitetut elintarvikkeet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme