Pohjois-Savon ELY-keskus

Avustushakuja auki ELY-keskuksissa

Jaa

ELY-keskuksissa avautuu 22.10. useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 2.12.

Syksyinen joenvarsikuvituskuva.
Avustukset ovat ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen harkinnanvaraisia valtionavustuksia. Pohjois-Savon ELY-keskus

ELY-keskukset suosittelevat käyttämään avustusten hakemiseen sähköistä Aluehallinnon asiointipalvelua. Asiointipalvelussa käytetään vahvaa tunnistautumista. 

Säilytetään arvokasta rakennusperintöä jälkipolvillemme 

Rakennusperinnön hoitoavustuksilla edistetään perinnön säilymistä rakennuksille kuuluvan arvon mukaisella tavalla. Avustettavan kohteen ei tarvitse välttämättä olla suojeltu tai satoja vuosia vanha, vaan potentiaalisia avustuskohteita tulee jatkuvasti lisää, kun rakennuskanta vanhenee. Sopivia korjaustoimenpiteitä ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustuksia voi hakea myös rakennuksen pihapiirin kunnostamiseen sekä perinteisin menetelmin toteutettavien korjaustoimenpiteiden suunnitteluun. 

Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät. 

Saaristoalueille avustusta luonnonsuojeluun ja rakennusperintöön 

Saariston ympäristönhoidon avustuksilla edistetään saaristoluonnon suojelua, saariston maisemakuvan säilyttämistä ja parantamista sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoa. 

Avustusta voivat hakea saaristoalueiden luonnonsuojelu- ja ympäristönhoidon edistämisyhdistykset ja -säätiöt, saaristokunnat sekä saaristokunnissa ja muiden kuntien saaristo-osissa sijaitsevien rakennusten yksityiset omistajat. Kuntien saaristo-osat on lueteltu Valtioneuvoston asetuksessa 1089/2016.

Pohjois-Savon alueella avustusmahdollisuuden piirissä ovat Kuopion ja Tervon kuntien saaristoalueet, jonne ei ole kiinteää tieyhteyttä. Lisäksi molemmissa kunnissa on myös muita laajoja saaristoalueita, joihin liittyen avustusta voi hakea: Kuopiossa Soisalo, Talvisalo, Varvisaari, Murtolahti ja Pasalankylä-Hipanniemi; Tervossa Linnonsaari, Käpysaari, Lieteniemi, Hyvölä ja Vekaroniemi.    

Vesistöissä ja valuma-alueilla tehtävälle työlle tukea 

Avustukset vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesienhoidon toteutusta, vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat alueellisten vesienhoitosuunnitelmien ja vesienhoidon toimenpideohjelmien mukaiset vesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla. Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka kohdevesistö on hyvää huonommassa tilassa tai tilan säilymiseen kohdistuu riski. 

Hyvän tilan tavoite voi edellyttää järvi-, joki-, rannikko- tai pienvesikohteissa ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä vesistöjen kunnostustoimia. Hankkeilta toivotaan entistä vahvempaa valuma-aluelähtöistä yhteistyötä sekä eri menetelmiä ja asiantuntemusta hyödyntävää suunnittelua. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, jotka pidättävät vesiä valuma-alueella, vähentävät vesistöön kohdistuvaa kuormitusta, poistavat ravinteita vesistöistä ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. 

Hankkeilla tavoitellaan pitkäkestoisia vaikutuksia vesien tilaan, minkä varmistamiseksi halutaan avustaa laajempia hankekokonaisuuksia ja useiden toimijoiden yhteistyötä. Hankkeilta toivotaan alueellisten asiantuntijaverkostojen hyödyntämistä, ja niitä voidaan tukea osana konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista. 

Avustusta ei voi käyttää maanparannusaineiden peltolevitykseen, ja toimenpiteisiin, joihin on käytettävissä muuta julkista rahoitusta. 

Avustuksen saamiseksi hakijan tulee yleensä olla rekisteröitynyt yhdistys, vesialueen osakaskunta, kalatalousalue, vesilain mukainen yhteisö, kunta tai yritys. 

Vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa ja vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä vahvistetaan 

Avustukset vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesitalouden ja vesiluonnonvarojen kestävän käytön ja vesienhallinnan hankkeille. Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen. 

Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskienhallintasuunnitelmien mukaiseen tulvariskien hallintaan ja muiden vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen. Tukea voidaan myöntää myös yhteisiin ojitushankkeisiin osallistumista varten hakijalle, joka ei voi saada maatalouden rakennetukea. 

Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea myönnetään vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille. 

Avustuksen hakijana voi olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, vesilain mukainen yhteisö tai kunta. 

Avustusta kalataloudellisiin kunnostuksiin 

Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. 

Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa, alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa. Kalataloudellisten kunnostusten avustushaku on keskitetty kolmeen ELY-keskukseen. Löydät yhteystiedot tiedotteen lopusta. 

Avustusta voivat saada oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja yritykset sekä yksityiset henkilöt. 

Pohjavesien suojaksi suojelusuunnitelmia 

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan saavuttamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille, mutta myös muille pohjavesialueille, joille kohdistuu runsaasti ihmistoiminnasta aiheutuneita paineita.

Avustusta myönnetään kunnille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen.

Avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen 

ELY-keskuksesta voi hakea avustusta viljelys- ja eläinvahinkojen, sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen sekä rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen. 

Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Ennaltaehkäisemiseen liittyvät tavarat voivat olla esimerkiksi rauhoitettujen lintujen passiivisen karkottamiseen tarkoitettuja laitteita sekä palveluja, kuten esimerkiksi koirilla tai ihmisvoimin toteutettavaa lintujen aktiivista häirintää. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että ennaltaehkäisevien toimien arvioidaan vähentävän vahinkojen seurauksia sekä lieventävän niihin liittyviä riskejä, eikä toimiin ole saatu muuta julkista rahoitusta. 

Avustusta rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen voivat hakea luonnolliset henkilöt ja muut yhteisöt. Hakijat voivat myös tehdä yhteishankkeita. 

Viljelys- ja eläinvahinkojen ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen kohdistuvaa avustusta voivat hakea luonnolliset henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt.  

Kaikkia edellä mainittuja avustuksia haetaan pääsääntöisesti siitä ELY-keskuksesta, jonka alueella toimenpiteet aiotaan tehdä. Poikkeuksen muodostavat Satakunta, jonka alueen ympäristötehtäviä hoitaa Varsinais-Suomen ELY-keskus, ja Pohjanmaa, jonka alueen ympäristötehtäviä hoitaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Lisäksi kalatalousavustusten haku on keskitetty valtakunnallisesti kolmeen ELY-keskukseen. 

Avustuksia myös ympäristökasvatukseen, kuntien lähivirkistysalueiden kehittämiseen, tunturialueiden jätehuollon edistämiseen sekä vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen

Tänään avautuvat myös seuraavat valtakunnallisesti keskitetyt avustushaut, joista vastuu-ELY-keskukset tiedottavat erikseen: 

Lisäksi edelleen on käynnissä jatkuva avustushaku muun muassa öljylämmityksestä luopuville omakoti- ja paritalojen omistajille. 

Avustukset ovat ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen harkinnanvaraisia valtionavustuksia.  

Tarkemmat hakuohjeet löytyvät verkkosivuiltamme. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennusperinnön hoidon avustus:
Alueidenkäytön asiantuntija Sini Saarilahti, 0295 026 081, sini.saarilahti@ely-keskus.fi

Saariston ympäristönhoidon avustus:
Alueidenkäytön asiantuntija Sini Saarilahti, 0295 026 081, sini.saarilahti@ely-keskus.fi

Vesien ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamisen avustus:
Vesienhoidon asiantuntija Sanna Katajamäki, 0295 026 804, sanna.katajamaki@ely-keskus.fi
Ympäristö ja luonnonvarat yksikönpäällikkö Veli-Matti Vallikoski, 0295 026 854, veli-matti.vallinkoski@ely-keskus.fi

Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö:
Vesienhoidon asiantuntija Sanna Katajamäki, 0295 026 804, sanna.katajamaki@ely-keskus.fi
Johtava vesitalousasiantuntija Tuulikki Miettinen, 0295 026 828, tuulikki.miettinen@ely-keskus.fi

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat:
Hydrogeologi Jussi Aalto, 0295 026 776, jussi.aalto@ely-keskus.fi

Rauhoitettujen lintujen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisy:
Luonnonsuojelun ylitarkastaja Arto Saari, 0295 026 075, arto.saari@ely-keskus.fi

Kalataloudelliset kunnostukset:
Pohjois-Savon ELY-keskus (Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan maakunnat)
Johtava kalatalousasiantuntija Teemu Hentinen, 0295 024 037, teemu.hentinen@ely-keskus.fi
Ylitarkastaja Olli Sivonen, 0295 024 540, olli.sivonen@ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 26.2.202526.2.2025 11:10:34 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,01. Taso on edelleen tasan ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Helmikuussa Kallaveden pinta on laskenut pitkäaikaiskeskiarvon tahdissa 5 cm. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä. Tässä vaiheessa talvea pinnankorkeuden ei anneta nousta isosti, vaikka lunta on maastossa ajankohtaan nähden vähän. Toistaiseksi tämä meneillään oleva sulamiskausi ei ole näkynyt järvien pinnoissa mitenkään, joten vedeksi sulanut lumi on pidättynyt maaston painanteisiin. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet leutoon säähän nähden yllättävän pieniä. Nilsiän reitin säännöstellyt vedenpinnat ovat kesimääräistä korkeammalla ja Juojärven pinta keskimääräistä matalammalla, mutta kaikki vedenkorkeudet ovat säännöstelylupien puitteissa. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 21 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,90. Helm

Vapaaehtoinen metsien ja soiden suojelu kiinnosti Pohjois-Savossa - Uusia luonnonsuojelualueita liki 650 hehtaaria26.2.2025 09:21:19 EET | Tiedote

Viime vuonna 2024 uusia luonnonsuojelualueita perustettiin Pohjois-Savoon yhteensä 635 hehtaaria. Suojelua toteutetaan perustamalla pysyviä yksityisiä suojelualueita ja hankkimalla alueita valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin. Suojelusta maksettavat rauhoituskorvaukset ja kauppahinnat ovat yksityisille maanomistajille verotonta tuloa. Helmi- ja METSO -ohjelmat ovat maanomistajille vapaaehtoisia. Lisäksi liito-oravan suojelua toteutettiin määräaikaisin sopimuksin kahdeksan hehtaarin alalla.

Joroisten Maaveden, Sysmäjärven ja Paron vesistöjen käyttäjiltä kysytään tyytyväisyyttä vesistöihin ja vedenkorkeuksiin24.2.2025 10:02:23 EET | Tiedote

Osana Joroisvirran reitin padotus- ja juoksutusselvitystä kysytään asukkaiden mielipiteitä. Kahden erillisen kyselyn avulla selvitetään Maaveden, Salmenjärven ja Monnin sekä Sysmäjärven ja Paron vesistöjen käyttäjien ja ranta-asukkaiden yleistä tyytyväisyyttä vesistöihin ja niiden vedenkorkeuksiin sekä kartoitetaan mahdollisia asioita, jotka haittaavat vesistöjen käyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye