Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Ansiopäivärahaa saavien määrä nousussa

Jaa

Lokakuun puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa saaneiden määrä Avoimessa työttömyyskassassa nousi noin 10,5 prosenttia syyskuun puoliväliin verrattuna. Tämä osoittaa odotetun nousutrendin toteutuvan. Lomautusajan päivärahaa on maksettu lokakuun puoliväliin mennessä 29 prosentille päivärahan saajista.

Syyskuussa ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna
Syyskuussa ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna

Syyskuussa A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä väheni 3,7 prosenttia elokuuhun verrattuna, mikä oli yllättävää, sillä tyypillisesti määrä lähtee nousuun syyskuussa. Syyskuussa ansiopäivärahaa sai 20 805 jäsentä, eli 8,5 prosenttia jäsenistä. Lomautusajan päivärahaa saavien osuus pysyi syyskuussa lähes ennallaan, ollen 29,1 prosenttia, mikä on vain 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin elokuussa. Lokakuun puolivälissä lomautusajan päivärahan osuus on edelleen 29 prosentin tuntumassa. 

Tyypillisesti ansiopäivärahan saajien määrä nousee syksyisin, kun kesä- ja kausityöt päättyvät. Työttömyys on yleistynyt työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston mukaan kaikilla aloilla ja koulutustasoilla. Eniten työttömyyttä on kuitenkin rakentamisessa ja siihen liittyvillä aloilla. Koska A-kassaan kuuluu merkittävä määrä rakennusalan työntekijöitä, alan tilanne heijastuu suoraan kassan saajamääriin. Avoin työttömyyskassa seuraa tarkasti eri alojen saajamäärien kehitystä, erityisesti niillä sektoreilla, joilla jäseniä on paljon. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon. 


Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.


Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.


Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!

A-kassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Yhteistyö A-kassan ja Baronan välillä tuottaa tuloksia – henkilökohtainen palvelu saa kiitosta jäseniltä16.6.2025 07:40:25 EEST | Tiedote

A-kassan ja työelämäyhtiö Baronan yhteistyö auttaa yhä useampaa jäsentä löytämään uuden suunnan työelämässä. Ensimmäiset puitesopimukset on solmittu ja uusia urapolkuja on syntynyt. Baronan räätälöity työnhakupalvelu on osa A-kassan alkuvuodesta lanseeraamaa työllisyyspalveluiden kokonaisuutta, jonka tavoitteena on tarjota käytännönläheistä ja oikea-aikaista tukea työnhakuun.

Työ ei aina löydy omin voimin – A-kassa ja Barona auttavat löytämään reitin takaisin työelämään26.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Avoin työttömyyskassa A-kassa ja työelämäpalveluyritys Barona jatkavat tiivistä yhteistyötä tarjotakseen jäsenilleen käytännön tukea työllistymiseen. Keväällä 2025 käyttöön otettu räätälöity työnvälityspalvelu auttaa A-kassan jäseniä löytämään heille sopivia työmahdollisuuksia – myös sellaisia, joita he eivät itse välttämättä tulisi ajatelleeksi.

Ansiopäivärahan saajia selvästi vähemmän – silti joka kymmenes jäsen saa edelleen etuutta13.5.2025 07:46:03 EEST | Tiedote

Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa selvää laskuaan. Huhtikuussa päivärahansaajia oli 28 986, mikä on yli 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Lomautettujen määrä on vähentynyt vielä nopeammin – yli 30 prosenttia vuoden takaisesta. Kokonaan työttömien lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Huhtikuussa 2025 heitä oli 13 543, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 13 943.

Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa17.4.2025 14:06:50 EEST | Tiedote

A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye