KKO: Työnantaja purki kuulovammaisen työntekijän työsopimuksen syrjivällä perusteella koeajan aikana
Työnantaja ei ollut ennen työsopimuksen päättämistä selvittänyt, kykenisikö työntekijä kuulovammastaan huolimatta suoriutumaan työtehtävistään kohtuullisten mukautusten avulla. Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että työnantaja oli purkanut koeajalla olleen työntekijän työsopimuksen syrjivällä perusteella.
Työntekijä oli palkattu isännöintiyhtiön palvelukseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen isännöitsijän tehtäviin. Osapuolet olivat sopineet kuuden kuukauden koeajasta. Työnantaja oli koeaikana purkanut työntekijän työsopimuksen tämän ilmoitettua, ettei hän kuulovammansa vuoksi kyennyt suoriutumaan kaikilta osin työtehtävistään.
Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat hylänneet työntekijän kanteen, jossa tämä oli vaatinut korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä sekä yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä.
Korkein oikeus nosti tuomiossaan esille, että työnantajalla on velvollisuus oma-aloitteisesti arvioida, olisivatko vammaisuudesta johtuvat työnteon esteet poistettavissa kohtuullisilla mukautustoimenpiteillä. Merkitystä ei ole sillä seikalla, onko vammainen työntekijä itse pyytänyt työnantajalta mukautustoimenpiteitä.
Korkeimman oikeuden äänestysratkaisun mukaan työnantaja syyllistyi yhdenvertaisuuslain mukaiseen syrjintään jättäessään selvittämättä, kykenisikö työntekijä kuulovammastaan huolimatta suoriutumaan työtehtävistään kohtuullisten mukautusten avulla. Korkein oikeus velvoitti työnantajan suorittamaan työntekijälle työsopimuslain nojalla korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkkaa vastaavan määrän sekä yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä 3 000 euroa.
Asian diaarinumero KKO:ssa: S2023/63
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Esittelijä Paula Klami-Wetterstein, p. 02956 40040, paula.klami-wetterstein(at)oikeus.fi
Asiakirjatilaukset: korkeimman oikeuden viestintä, viestinta.kko(at)oikeus.fi, puh. 02956 40052 ja 02956 40078
Linkit
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
HD: Åtal för grovt alkoholbrott förkastades i ärende gällande näthandel med alkoholdrycker3.9.2025 09:02:33 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) ansåg i sitt prejudikat att säljaren inte hade fört in alkoholdrycker från Estland till Finland i strid med alkohollagen eller sålt dem i Finland
KKO: Syyte törkeästä alkoholirikoksesta hylättiin alkoholijuomien verkkokauppaa koskevassa asiassa3.9.2025 09:02:33 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, ettei myyjä ollut alkoholilain vastaisesti tuonut alkoholijuomia Virosta Suomeen eikä myynyt niitä Suomessa.
HD: En under 15-åring kunde meddelas besöksförbud19.8.2025 09:02:20 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) ansåg i sitt prejudikat att en 13-årig person kunde meddelas ett normalt besöksförbud för tre månader för att skydda två barn som gick i samma skola.
KKO: Alle 15-vuotias voitiin määrätä lähestymiskieltoon19.8.2025 09:02:20 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että 13-vuotias henkilö oli voitu määrätä kolmen kuukauden pituiseen perusmuotoiseen lähestymiskieltoon kahden samaa koulua käyvän lapsen suojaamiseksi.
HD avslog alla ansökningar om besvärstillstånd i det så kallade gatugängsärendet27.6.2025 09:00:15 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hovrätt gav sin dom 13.6.2024 i det så kallade gatugängsfallet där det bland andra brott var fråga om förberedelse till grovt brott mot liv eller hälsa som planerats till Brunnshuset samt om ett dråpförsök i Esbo 5.9.2021. Sju svarande ansökte om besvärstillstånd av högsta domstolen. Högsta domstolen avslog alla ansökningar om besvärstillstånd. Hovrättens dom står således fast. Ärendets diarienummer i HD: R2024/697
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme