Oma Häme yhtenäistää asukasvuokria ja vuokrasopimuksia
17.10.2024 10:21:11 EEST | Oma Häme | Tiedote
Aluehallitus käsittelee vuokrien tarkistuksia maanantaina.

Oma Häme aikoo yhtenäistää ympärivuorokautisen palveluasumisen asukasvuokrat ja vuokrasopimukset. Keväällä toteutettava muutos koskee ikäihmisten, vammaisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palveluasumista. Aluehallitus käsittelee asiaa maanantaina 21. lokakuuta.
Hyvinvointialueelle on siirtynyt vuodenvaihteessa 2023 kuntien tekemät vuokrasopimukset. Kunnissa on ollut erilaisia käytäntöjä asukasvuokrissa ja vuokrasopimuksissa, minkä vuoksi vuokratasoissa ja sopimussisällöissä on eroja. Hyvinvointialue yhtenäistää vuokrat ja vuokrasopimukset, jotta ne saadaan yhdenmukaisiksi ja tasapuolisiksi. Tavoitteena on esimerkiksi sama neliövuokra samassa kiinteistössä oleville asiakkaille.
Oma Häme aikoo tarkistaa asukkaiden vuokria, jotta ne vastaisivat tilojen ylläpidosta aiheutuneita, todellisia kustannuksia. Esityksen mukaan asuntokohtainen vuokra määräytyisi jatkossa omakustannusperiaatteen mukaisesti. Eli vuokraa perittäisiin sen verran kuin hyvinvointialueelta kuluu asuntojen rahoitusmenoihin ja kiinteistökuluihin. Tällä hetkellä osa vuokrasopimuksista ja vuokrista on omakustannusperiaatteeseen nähden ylihintaisia ja osa alihintaisia eli asukkaat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa.
Aluehallitus käsittelee vuokrien tarkistusperusteita maanantaina kokouksessaan. Esityksen mukaan asukkaan vuokraa voidaan tarkistuksessa nostaa enintään 15 prosenttia vuosittain, kunnes vuokra vastaa todellisia kustannuksia. Vuokra voisi olla tarkistuksen jälkeen kuitenkin enintään Kelan eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenojen suuruinen.
Huomioitavaa on, etteivät mahdolliset vuokrankorotukset kuitenkaan vaikuta palveluasumisessa asukkaiden käyttövaraan, eivätkä siten heikennä heidän taloudellista tilannettaan. Hyvinvointialueen on huolehdittava siitä, että asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön jää käyttövara, joka on tänä vuonna ympärivuokautisen palveluasumisen asiakkaalle vähintään 182 euroa kuukaudessa.
Asukkaat voivat tarvittaessa saada myös korkeampaa asumistukea, eivätkä vuokrat ylitä Kelan asumistukirajaa. Ympärivuorokautisen hoidon asiakasmaksua laskettaessa otetaan ensin vähennyksenä huomioon vuokramenot, joten asiakasmaksu voi muuttua vuokran muuttuessa.
Laskelmat vuokramuutoksista ovat vielä kesken. Mahdollisista vuokramuutoksista kerrotaan asukkaille kirjeillä, joita ryhdytään postittamaan lokakuun lopussa. Muutokset astuvat voimaan sopimusehtojen mukaisesti, viimeistään kevään 2025 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Vuorijärvitulosaluejohtaja, tekniikka- ja tilapalvelut
Puh:040 642 8980ville.vuolijarvi@omahame.fiRaila Lahtinenikäihmisten asumispalvelujen tulosaluejohtaja
Puh:050 370 4754raila.lahtinen@omahame.fiJohanna Pulkkinenvammaispalvelujen tulosaluejohtaja
Puh:040 304 7865johanna.pulkkinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Liikuntalähete on tuonut jo yli 500 kantahämäläistä liikuntaneuvontaan – kasvava kysyntä haastaa kuntien palvelut6.11.2026 09:35:40 EET | Uutinen
Kanta-Hämeessä on onnistuttu parantamaan asukkaiden ohjautumista liikuntaneuvontaan hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyöllä. Viime vuonna käyttöön otetun liikuntalähetteen avulla jo 564 asiakasta on saanut mahdollisuuden henkilökohtaiseen tukeen liikkumisen lisäämiseksi. Toimintamallin onnistuminen on kuitenkin lisännyt liikuntaneuvonnan kysyntää, ja osassa kuntia palveluun on muodostunut jonoja. Liikuntalähete on konkreettinen esimerkki siitä, miten hyvinvointialue ja kunnat voivat yhdessä edistää asukkaiden hyvinvointia ja ehkäistä terveysongelmia. Tarve liikkumisen tuelle on suuri: yli 20-vuotiaista kantahämäläisistä 58 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Jo pienillä muutoksilla liikkumistottumuksissa voidaan kuitenkin edistää terveyttä, toimintakykyä ja arjessa jaksamista. Maaliskuussa 2025 käyttöön otetun liikuntalähetteen tavoitteena on helpottaa liikkumisen tukea tarvitsevien asiakkaiden pääsyä kuntien liikuntaneuvontaan. Lähetteitä voidaan tehdä kaikkiin Kant
Fimlab Assi on avoinna lauantaisin marraskuun ajan5.11.2026 12:38:45 EET | Uutinen
Fimlab Assi Hämeenlinnan Ahvenistolla kokeilee lauantaiaukioloa marraskuussa 7.11., 14.11., 21.11. ja 28.11. klo 9–14.30 ajanvarauksella verinäytteisiin, EKG:hen ja gynekologiseen näytteenottoon. Nopsa-pikaverinäytteenotto ja automaatit eivät ole käytössä lauantaisin. Lisäksi Nopsa-palvelu laajenee arkisin klo 8–14.30 alkaen 26.10. Kysynnän mukaan lauantaiaukiolo voi vakiintua vuonna 2027.
THL:n arvio: Oma Hämeen palvelujen saatavuus ja talouden hallinta ovat parantuneet – uudistusten tulokset alkavat näkyä5.11.2026 10:40:22 EET | Uutinen
Vuosittaiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on julkaistu.
Ennakkotietoa vuoden 2027 järjestöavustusten hausta3.11.2026 17:22:16 EET | Uutinen
Ennen haun avaamista aluehallitus käsittelee avustusten periaatteita.
Aluehallitus käsitteli Oma Hämeen heikentynyttä talousennustetta3.11.2026 12:46:34 EET | Uutinen
Kokouksessa hyväksyttiin myös lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme