Sofia Virta 3 kuukauden säännöstä: Hallituksen lyhytnäköinen jääräpäisyys ajaa Suomen edun yli
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi hallituksen tänään eduskunnalle antamaa lakiesitystä niin kutsutusta kolmen kuukauden säännöstä. Virran mukaan asiantuntijalausuntojen ohittaminen osoittaa hallituksen ajavan omaa agendaansa silloinkin, kun se on laajasti asiantuntijoiden toimesta todettu Suomelle haitalliseksi.

– Esitys on surkea, asiantuntijat vastustavat sitä ja siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Se aiheuttaa lommoja Suomen maakuvaan, mikä varsinkaan valitsevassa osaaja- ja työntekijäpulassa ei ole hyväksi tälle maalle, Virta summaa näkemyksensä hallituksen esityksestä.
Virran mukaan vaikuttaa siltä, että hallitusta ei kiinnosta Suomen etu.
– Vaikka kritiikkiä on tullut laajasti sekä työntekijä- että työnantajapuolelta siitä, mitä tämä lakiesitys tekee Suomen maakuvalle ja houkuttelevuudelle, silti hallitus lyhytnäköisellä jääräpäisyydellään runnoo omaa agendaansa läpi. Herää kysymys, ajaako hallitus todella mieluummin omia ideologisia agendojaan kuin Suomen etua. Ei ole hyvää johtajuutta pääministeri Orpolta antaa tällaisen tapahtua, Virta toteaa.
Virta muistuttaa, että samassa perheessä voi olla sekä kolmen että kuuden kuukauden säännön piirissä olevia, joten kolmen kuukauden sääntö voi tällöin ajaa pois myös heitä, joita koskettaa kuuden kuukauden sääntö.
– Hallitus väittää, että tämä muutos ei osuisi niihin erityisosaajiin, jotka ovat kuuden kuukauden säännön piirissä. Mutta mitä hallitus sanoo niille perheille, joissa esimerkiksi toista puolisoa kuitenkin koskettaa kolmen kuukauden sääntö, mikä vaikuttaa koko perheen haluun ja ennen kaikkea mahdollisuuksiin jäädä Suomeen? Virta kysyy.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta astelee Linnaan puvussa, joka lähettää tärkeän viestin: “Olen valmis ottamaan iskut vastaan ja jatkamaan taistelua”6.12.2025 17:24:00 EET | Tiedote
Sofia Virran yllä presidentinlinnassa nähtävä rohkea asu viestii siitä, ettei naisvihalle ja vihapuheelle voi antaa periksi. Virran iltapuku sekä korut ovat peräisin suomalaisen vaatevuokrausliikkeen valikoimasta.
Vihreiden Hopsu vaatii: Tavion kehitysyhteistyön järjestörahoitusta koskevan päätöksen laillisuus tulee tarkistaa5.12.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu paheksuu kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Tavion päätöstä leikata järjestöjen avustuksia ilman perustetta.
Vihreiden Tynkkynen tukee Orpoa – ja tyrmää Mäkelän välinpitämättömyyden saamelaisten kokemista vääryyksistä5.12.2025 13:35:32 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen tyrmää PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän kylmäkiskoiset lausunnot saamelaisten kokemista vääryyksistä. Tynkkynen tukee pääministeri Orpon esitystä anteeksipyynnöstä saamelaisille.
Sofia Virralta vaatimus: Ylen hallituksen hätäkokous koolle – osallistumispäätös Euroviisuihin peruttava5.12.2025 08:58:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Ylen hallitusta koolle hätäkokoukseen kumoamaan johtoryhmän tekemän päätöksen osallistua Euroviisuihin.
Pitko: Ylen on tehtävä uusi päätös – Israelin osallistuminen Euroviisuihin on kestämätöntä4.12.2025 20:59:06 EET | Tiedote
Euroopan yleisradiounioni EBU on päättänyt sallia Israelin osallistumisen Euroviisuihin. Vihreiden varapuheenjohtajan ja kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan Suomen olisi pitänyt ilmoittaa, että se ei osallistu Euroviisuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme