Päästöt nollataan uusin polttoainein – suomalaiskonsortio kehittää ratkaisuja merenkulkuun ja työkoneisiin
21.10.2024 08:00:00 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopiston johtama Flexible Clean Propulsion Technologies -tutkimuskonsortio kehittää uusia, puhtaita ja joustavia ratkaisuja merenkulkuun ja työkoneisiin. Tavoitteena on vähentää riippuvuutta yksittäisistä polttoaineista, kehittää joustavaa laitteistosuunnittelua, älykästä palamisen ohjausta, tehokasta lämmönhallintaa sekä mukautuvaa päästöjen ja hybridijärjestelmän hallintaa. Näiden ratkaisujen avulla nollapäästöisiä ja vähähiilisiä polttoaineita on mahdollista käyttää tehokkaasti ja samalla vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa sata prosenttia.

Flexible Clean Propulsion Technologies eli Flex-CPT-hankkeen budjetti on mittavat 18 miljoonaa euroa. Hankkeessa aiotaan luoda suomalaiselle voimansiirtoteollisuudelle toteutuskelpoinen reitti kohti hiilineutraaliutta sekä muovata merenkulun ja työkoneiden tulevaisuutta seuraaville vuosikymmenille.
– Tehokas hiilidioksidipäästöjen vähentäminen edellyttää kaikkien uusien päästöttömien polttoainevaihtoehtojen, kuten vedyn ja ammoniakin, käyttöönottoa vähäpäästöisten metaanin, metanolin sekä bio- ja uusiutuvien dieseleiden rinnalle. Tällainen monen polttoaineen integraatio on iso teknologinen haaste voimansiirron kehitykselle, sanoo Vaasan yliopiston energiatekniikan professori Maciej Mikulski, joka toimii Flex-CPT-hankkeen johtajana.
Flex-CPT-konsortio koostuu useista tutkimusorganisaatiosta ja yrityksistä. Mukana ovat muun muassa Vaasan yliopisto, Tampereen yliopisto, Aalto-yliopisto, Åbo Akademi, LUT-yliopisto, VTT, Turun yliopisto, Oulun yliopisto, Wärtsilä Finland Oy, AGCO Power Oy, Meyer Turku Oy, Proventia Oy, Bosch Rexroth Oy, Hycamite TCD Technologies Oy, Lumikko Oy ja Meriaura Oy. Hankkeessa tehdään tiivistä kansainvälistä yhteistyötä 12 kansainvälisen yhteistyökumppanin kanssa 12 maasta. Hanke on osa Wärtsilän johtamaa Zero Emission Marine -ohjelmaa ja Meyer Turun johtamaa NEcOLEAP-ohjelmaa.
– Yhteistyö Flexible Clean Propulsion Technologies -hankkeessa on merkittävä askel kohti Wärtsilän Zero Emission Marine -vision toteuttamista. Konsortion asiantuntemus joustavista, puhtaista voimansiirtoteknologioista tukee alaa vuosien 2030 ja 2050 päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa ja auttaa varmistamaan meriliikenteen puhtaan tulevaisuuden, sanoo Wärtsilän tutkimuksesta ja teknologiakehityksestä vastaava johtaja Jonas Åkerman.
Flex-CPT-konsortio kokoaa yhteen alan keskeiset toimijat Suomessa ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden vahvistaa yhteistyötä.
– Hanke on merkittävä, sillä se kehittää uuden sukupolven hiilineutraaleja ja vähäpäästöisiä koneita, ja siten auttaa vähentämään globaalisti hiilidioksidipäästöjä meriliikenteessä, työkoneissa ja maataloudessa. Tutkimusyhteistyö monien yritysten ja yliopistojen kanssa tuo myös merkittäviä hyötyjä uusien ratkaisujen kehittämiseen sekä tiedon jakamiseen ja osaamisen lisäämiseen, sanoo AGCO Powerin tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen.
Konsortio ei lähde tekemään työtään tyhjästä, vaan pohjana on aiemmassa Clean Propulsion Technologies -hankkeessa tehty uraauurtava kehitystyö, jonka ansiosta Suomi on päässyt johtavaan asemaan meriliikenteen ja työkonesektorin voimansiirtoratkaisuissa.
Huomattava rahoitus Business Finlandilta
Flex-CPT-hanke saa pääosan rahoituksestaan Business Finlandilta, ja loppuosa rahoituksesta tulee yrityksiltä ja tutkimusorganisaatioilta. Kyseessä on suurin Vaasan yliopiston koskaan johtama hanke.
– Hanke vahvistaa Suomen merenkulku- ja työkoneosaamisen korkeaa tasoa kehittämällä päästöttömiä ja joustavia ratkaisuja polttomoottoreihin. Tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyö luo vahvan pohjan kaupallisille läpimurroille globaaleilla markkinoilla, toteavat Business Finlandin johtava rahoitusasiantuntija Kari Kuokkanen ja ekosysteemistä vastaava päällikkö Tero Ijäs.
Älykäs ohjaus ja sähköistäminen tukevat viiden polttoainetyypin tuomista moottoreihin
Flex-CPT-konsortion tavoitteena on kehittää käyttövoimaratkaisuja, joilla voidaan saavuttaa jopa 100 prosentin vähennys pakokaasupäästöissä. Erilaisten polttoaineiden käyttöä optimoidaan saatavuuden, hinnan, palamistehokkuuden ja päästöjen perusteella.
– Käytämme palamis- ja jälkikäsittelytekniikkaa, joka on polttoaineesta riippumatonta. Sähköistäminen tukee tätä niin, että moottorissa voidaan käyttää viittä eri polttoainetyyppiä. Ratkaisun avulla pystytään vastaamaan työkoneiden ja meriliikenteen monenlaisiin tehovaatimuksiin vain vähäisin laitteistomuutoksin. Polttoaineen laatua mukauttavat ohjaustoiminnot ja laitteiston itseoppimisominaisuudet auttavat laitteistoa soveltumaan monen eri polttoaineen käyttöön, kertoo professori Mikulski.
Flex-CPT:n tutkimussuunnitelma sisältää 33 innovaatiota. Näitä ovat muun muassa polttoaineen reaktiivisuuden muokkaaminen tarpeen mukaan, mukautuva jälkikäsittelylaitteiden saostumien esto ja hybridijärjestelmien lämmönhallinta.
Lisätiedot
Flex-CPT -projektin johtaja Maciej Mikulski, professori, Vaasan yliopisto, puh. +358 (0)29 449 8591, maciej.mikulski@uwasa.fi
Merja Kangasjärvi, kehittämispäällikkö, Vaasan yliopisto, puh. +358 (0)29 449 8205, merja.kangasjarvi@uwasa.fi
Aino Myllykangas, projektipäällikkö, Vaasan yliopisto, puh. 358 (0)29 449 8554, aino.myllykangas@uwasa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Hitachi Energy ja Vaasan yliopisto tutkimusyhteistyöhön – muuntajien hyötysuhde optimiin ja lämpö talteen vedyntuotannon energia- ja kustannustehokkuuden parantamiseksi16.3.2026 15:25:35 EET | Tiedote
Hitachi Energy ja Vaasan yliopisto ovat solmineet sopimuksen tutkimusyhteistyöstä, jolla kehitetään muuntajien hyötysuhdetta ja lämmöntalteenottoa parantamaan vedyntuotannon energia- ja kustannustehokkuutta.
Koneoppiminen parantaa paikannuksen tarkkuutta, luotettavuutta ja yksityisyyttä16.3.2026 09:35:26 EET | Tiedote
Satelliittipaikannuksesta on tullut olennainen osa arkea, mutta se toimii yhä epäluotettavasti sisätiloissa ja tiiviissä kaupunkiympäristöissä, joissa korkeat rakennukset heikentävät signaalien etenemisen. Vaasan yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan Akpojoto Siemuri tutkii, miten mukautuva koneoppiminen ja kehittynyt sensorifuusio voivat parantaa paikannuksen tarkkuutta, toimintavarmuutta ja tehokkuutta.
Vaasan yliopistossa alkaa kolme uutta maisteriohjelmaa syksyllä 2026 – resilienssi ja tekoäly painopisteinä5.3.2026 12:37:37 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto laajentaa koulutustarjontaansa kolmella uudella maisteriohjelmalla, jotka vastaavat nopeasti kehittyvän yhteiskunnan ja työelämän osaamistarpeisiin. Syksyllä 2026 käynnistyvät maisteriohjelmat Varautuminen ja resilienssi, Artificial Intelligence for Accounting and Finance sekä Artificial Intelligence and Analytics. Uudet ohjelmat tarjoavat opiskelijoille ajankohtaista osaamista, kansainvälisiä näkökulmia ja vahvoja uramahdollisuuksia. Hakuaika uusiin ohjelmiin on 2.–31. maaliskuuta 2026.
Avaruusdatalla ja tekoälyllä kohti kestävää energiasiirtymää – professori Ali Arslan aloittaa Vaasan yliopistossa12.2.2026 14:20:15 EET | Tiedote
Tekniikan tohtori Ali Arslan on aloittanut helmikuussa Vaasan yliopiston avaruusdatan käsittelyn professorina. Hän tuo mukanaan vahvan osaamisen avaruusteknologiasta ja satelliittipohjaisesta Maan havainnoinnista. Uudessa tehtävässään hän keskittyy avaruusdatan ja tekoälyn yhdistämiseen energiasiirtymän ja ilmastotoimien tukemiseksi.
Vaasan yliopisto laajentaa toimintaansa Helsingissä – uusi keskustakampus tukee opiskelua ja yhteistyötä11.2.2026 14:03:43 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto vahvistaa toimintaansa pääkaupunkiseudulla ja muuttaa uusiin, aiempaa suurempiin toimitiloihin Helsingin ydinkeskustassa. Maaliskuun lopulla avautuva Helsingin kampus toimii tukikohtana yliopiston opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme