Valmistavalle teollisuudelle kiertotaloustietoa tuottava testialusta kehitteillä Pirkanmaalla
21.10.2024 09:20:51 EEST | Pirkanmaan liitto | Tiedote
Pirkanmaalaisilla pk-yrityksillä – erityisesti valmistavassa teollisuudessa – on tarvetta saada sekä ymmärrystä materiaalien kiertotaloudesta että tukea materiaalikiertoon liittyvien ongelmien ratkaisuissa. Apuna voi olla esimerkiksi tiekarttatyylinen toiminta tai tekniset pilotit.

Tampereen ammattikorkeakoulussa on käynnistynyt hanke, joka edistää kiertotalouden käyttöönottoa maakunnassa. Hankkeessa rakennetaan Suomen oloissa ainutlaatuinen kiertotalouden testialusta (testbed), tuotetaan tietoa, pilotteja, demonstraatiota ja kaupallisia mahdollisuuksia. Näin tuetaan pirkanmaalaisia valmistavan teollisuuden yrityksiä konkreettisten esimerkkien avulla, kun ne siirtyvät kohti täydellistä kiertotaloutta. Lisäksi luodaan ekosysteemimäistä toimintaa teeman ympärille ja lisätään yhteisiä kansainvälistymisen mahdollisuuksia.
Pirkanmaan liitto myönsi Tampereen ammattikorkeakoulun Recycled and biobased business ecosystem platform -kehittämis- ja investointihankkeelle rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena yhteensä 433 197 euroa.
Tämä summa jakautuu seuraavasti: Kehittämishankkeeseen liitto myönsi 261 764 euroa (Tamkin omarahoitusosuus on 112 188 euroa). Investointihankkeeseen myönnettiin 171 433 euroa (Tamkin omarahoitusosuus 171 434 euroa).
Syyskuulle 2027 jatkuva hanke tukee Pirkanmaan maakuntaohjelmaa toteuttamalla ohjelman missiota: Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa. Hanke edistää myös älykkään erikoistumisen sisältökärkeä: Vastuullisesti uudistuva teollisuus ja hallittu kestävyysmurros.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen ammattikorkeakoulu:
Projektipäällikkö (teollisuusteknologia) Tero Haapakoski, p. 050 567 0153, tero.haapakoski@tuni.fi
Pirkanmaan liitto:
Rahoitusasiantuntija Jaana Niittyniemi, p.050 326 1620, jaana.niittyniemi@pirkanmaa.fi
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Maakuntajohtajan valinta etenee: Haastatteluun kutsutut hakijat9.4.2026 10:16:42 EEST | Tiedote
Haastatteluun päätettiin kutsua seuraavat hakijat: Jaakko Helenius, toiminnanjohtaja, Järvelä Esa Kokkonen, johtaja, Tampere Olli Koski, yhteiskuntasuhdejohtaja, Helsinki Karoliina Laakkonen-Pöntys, -, Nokia Ruut-Maaria Rissanen, suunnittelujohtaja, Tampere Katso aikaisempi tiedote virkaan hakeneista täältä.
Pirkanmaan maakuntajohtajan virkaan haki yhdeksän henkilöä30.3.2026 11:10:13 EEST | Tiedote
Haku päättyi 29.3.2026. Määräaikaan mennessä tuli yhdeksän hakemusta.
Pirkanmaan liiton maakuntajohtajahaku avautuu9.3.2026 10:42:18 EET | Tiedote
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus päätti 9.3. pidetyssä kokouksessaan julistaa maakuntajohtajan viran haettavaksi.
Länsi-Suomi hakee vahvaa roolia seuraavaan hallitusohjelmaan: Teollisuus, turvallisuus ja päärata etusijalle24.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Länsi-Suomen maakuntien liitot esittävät seuraavaan hallitusohjelmaan konkreettisia toimia, joilla vahvistetaan koko Suomen kasvua, kilpailukykyä ja turvallisuutta. Yhteiset hallitusohjelmaesitykset on koottu viiden teeman alle, jotka koskevat innovaatioita ja teollisuuden uudistumista, kokonaisturvallisuutta ja kaksikäyttöteknologioita, globaalia saavutettavuutta ja kestäviä liikenneratkaisuja, osaamistaloutta sekä kumppanuuksia talouskasvun vauhdittajana.
Kolmostien edunvalvojat kokoontuivat eduskunnassa – Suomen ruokatiellä pahoja palvelutasopuutteita13.2.2026 13:05:54 EET | Tiedote
Valtatien 3 Tampere–Vaasa-välin edunvalvontaverkosto muistuttaa: Ennen kuin kolmostien rahoitusta odottavien hankkeiden jono lähivuosina entisestään kasvaa, on kolmostien kehittäminen käynnistettävä Alaskylä-Parkano-osuuden (17 M€) rahoituksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme