Mielen aikakausi -kirja auttaa ymmärtämään, miksi mielenterveydestä on tullut niin merkittävä ilmiö
Tutkimusprofessori Ari Väänänen kuvaa poikkeuksellisen laajan tutkimuskokonaisuuden kautta, miten mielenterveyden asema ja merkitys on muuttunut työelämässä. Kirja osoittaa, miten olemme päätyneet jäsentämään työtä ja työntekijän haasteita yksilön mielenterveydestä ja tunteista käsin ja miksi mielenterveyttä on syytä tarkastella yhteiskunnan muutoksen tuottamana ilmiönä.

Työterveyslaitoksen mediatiedote 22.10.2024
Tutkimusprofessori Ari Väänäsen kirja Mielen aikakausi – Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää? kuvaa mielenterveysilmiön syntyä ja rakentumista suomalaisessa työelämässä.
Vertaisarvioitu teos perustuu yli 15 vuoden tutkimustyöhön erilaisten ammattiryhmien ja asiantuntijoiden työolosuhteiden ja toimintakulttuurien muutoksista työmarkkinoilla 1960-luvulta nykypäivään. Niin opettajien, työterveyslääkärien kuin kuntatyöntekijöidenkin on täytynyt sopeutua uusiin olosuhteisiin ja oppia uusia tapoja toimia työssään ja johtaa hyvinvointiaan muuttuvassa yhteiskunnassa.
Kirja myös nostaa esiin erilaisia kansainvälisiä keskusteluja työstä ja terveydestä, joita ei ole käsitelty aiemmin kotimaisessa keskustelussa. Se erittelee myös tieteen ja julkisuuden asemaa mielenterveysilmiön rakentumisessa.
Työn ja osaamisvaatimusten muutos on korostanut psykologisia ominaisuuksia
Kirja kuvaa, kuinka yhteiskunnan muutos on siirtänyt monia työntekijöitä fyysisistä tehtävistä kohti vuorovaikutteisia ja kognitiivisesti kuormittavia ympäristöjä.
Väänänen havainnollistaa monin esimerkein, kuinka työn sisältöjen muutos, projektimaisen työn lisääntyminen ja asiakasnäkökulman voimistuminen ovat alkaneet korostaa mielen sietokykyä ja joustavuutta työelämässä. Kirja kuvaa samalla myös sitä, kuinka lisääntyvä tasa-arvo ja epämuodollisuuden kasvu ovat voineet tuottaa paradoksaalisesti mielenterveysnäkökulmien voimistumista lisäämällä mahdollisuuksia tunteiden esille tuomiseen.
Mielenterveysilmiö on seurausta yhteiskunnasta, joka edellyttää yhä itsenäisempää toimintaa
Kirjan analyysi osoittaa, kuinka mielenterveysongelmien esille tulo ei ole seurausta vain työelämän muutoksesta: koko yhteiskunnan muutos on luonut uudenlaista autonomiaa ja mahdollisuuksia yksilöille, mutta samalla monet ovat ajautuneet psykologisesti haastaviin tilanteisiin. Jatkuva itsensä johtaminen ja yksilöllisen suunnan etsintä ovat alkaneet kuormittaa.
Mielenterveyskriisiksi nimetty ongelma on seurausta tästä yhteiskunnallisesta muutoksesta, joka koskee myös työntekijöitä monin eri tavoin.
– Työstä haetaan tänä päivänä entistä useammin henkistä tyydytystä ja merkityksellisyyden tunnetta, mutta kun työ ei vastaakaan odotuksia, seuraa pettymyksiä ja kielteisiä tunteita. Yksilökeskeisessä ja medikalisoituneessa kulttuurissa apua vaikeaksi koettuun tilanteeseen haetaan yhä useammin terveydenhuollon ja psykologisen tuen piiristä. Tätä ilmiötä kutsun mielenterveydellistämiseksi, Väänänen sanoo.
Mielenterveysnäkökulma johtaa herkästi yksilön tilan korostamiseen
Psykologiset ongelmat ja mielenterveyshaasteet tunnistetaan aiempaa paremmin. Väänäsen mukaan tätä ei pidä nähdä automaattisesti merkkinä mielenterveysongelmien kasvusta vaan pikemminkin yhteiskunnan muutoksena, jossa kokemus ja tunteet ovat saaneet aiempaa korostuneemman roolin osana työtä, tuottavuutta ja terveyttä.
Muutos on vaikuttanut myös lääketieteeseen. Hyvinvointilääketiedettä kuvaavassa kirjan osuudessa kerrotaan, kuinka terveyskeskustelu ja työterveyshuollon käytännöt ovat muuttuneet vähemmän hierarkkisiksi ja enemmän vastavuoroisiksi. Samalla potilaista on tullut aktiivisia hoidon osapuolia.
Mielenterveydestä käytävä keskustelu on levinnyt uusille elämänkentille, joista työelämä on yksi keskeisimmistä. Tämä kehityskulku suuntaa myös ratkaisuyrityksiä yksilön terveyden alueelle eikä itse haastetta synnyttäviin taustatekijöihin.
Nykyisten mielenterveyskäytäntöjen tilalle tulee uusia
Ari Väänänen pitää todennäköisenä, että nykyiset mielenterveyskäytännöt ja ymmärrystavat vähitellen muuttuvat ja tilalle ilmaantuu uusia lähestymistapoja. Muutoksen myötä vanhentuneet ajatusmallit korvautuvat uusilla huolilla, ihanteilla ja tavoilla käsitellä sosiaalisen elämän ongelmia.
– Ehkä tulevaisuudessa tätä aikaa tarkastelevat tutkijat saattavat ihmetellä, kuinka me 2000-luvulla päädyimme kuvaamiimme ongelmiin ja yritimme löytää ratkaisuja aiheeseen, jota kuvasimme sanaparilla ”mielenterveys työelämässä”, pohtii Väänänen.
Tutustu
- Mielen aikakausi – Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää? Ari Väänänen. Gaudeamus 2024.
- Englanninkielinen teos The Rise of Mental Vulnerability at Work. A Socio-Historical and Cultural Analysis. Ari Väänänen. Bristol University Press 2024.
- Kirjaa voi ostaa kustantaja Gaudemuksen verkkokaupasta sekä muista kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista.
- Arvostelukappaleita voi tilata Gaudeamuksesta: Lasse Leminen, viestintäpäällikkö,
puh. 050 466 4910, lasse.leminen@gaudeamus.fi. Ks. tarkemmat ohjeet Gaudeamuksen Medialle-sivulta. - Kirjan kirjoittamista ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahasto, strategisen tutkimuksen neuvosto (#345170, LIFECON-hanke), Suomen tietokirjailijat ry. ja Tiedon-julkistamisen neuvottelukunta.
Lisätiedot
- Ari Väänänen, tutkimusprofessori, Työterveyslaitos, puh. 050 511 0530, ari.vaananen[at]ttl.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiKuvat
Linkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Undersökning: Sjukfrånvaro på grund av psykisk ohälsa ökade särskilt inom social- och hälsovårdsbranschen – ångest var den vanligaste orsaken12.9.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetshälsoinstitutets registerundersökning visar att sjukfrånvaro på grund av psykisk ohälsa ökade tydligt inom alla undersökta verksamhetsområden åren 2015–2021. Ökningen var särskilt kraftig inom social- och hälsovårdsbranschen och bland kvinnor i tjänstemannaställning under 50 år. Samtidigt passerade ångest depression som den vanligaste orsaken till nya perioder av sjukfrånvaro.
Tutkimus: Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot kasvoivat erityisesti sote-alalla – ahdistuneisuus nousi yleisimmäksi syyksi12.9.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen rekisteritutkimus osoittaa, että mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot lisääntyivät selvästi kaikilla tutkituilla toimialoilla vuosina 2015–2021. Nousu oli erityisen rajua sote-alalla ja alle 50-vuotiailla toimihenkilönaisilla. Samalla ahdistuneisuus ohitti masennuksen uusien sairauspoissaolojaksojen yleisimpänä syynä.
Study: Mental health-related sickness absences increased especially in the social welfare and health care sector – anxiety became the most common cause12.9.2025 06:00:00 EEST | Press release
A register study by the Finnish Institute of Occupational Health demonstrates that mental health-related sickness absences increased significantly in all studied industrial sectors in 2015–2021. The increase was particularly steep in the social welfare and health care sector and among female white-collar employees under the age of 50. At the same time, anxiety overtook depression as the most common cause of new periods of sickness absence.
Rapport: Algoritmiskt ledarskap allt vanligare i Norden – forskare varnar för dess effekter på arbetstagarnas välbefinnande8.9.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det snabbt växande algoritmiska ledarskapet kan ställa alltför höga krav på arbetstagarna och försämra välbefinnandet, visar en ny rapport. Översikten visar på ett konsekvent samband mellan algoritmiskt ledarskap och ökade psykosociala risker samt deras konsekvenser, såsom stress och utbrändhet.
Raportti: Algoritminen johtaminen yleistyy Pohjoismaissa – tutkijat varoittavat sen vaikutuksista työntekijöiden hyvinvointiin8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Nopeasti yleistyvä algoritminen johtaminen voi asettaa työntekijöille liiallisia vaatimuksia ja heikentää hyvinvointia, osoittaa tuore raportti. Katsaus tuo esiin johdonmukaisen yhteyden algoritmisen johtamisen ja psykososiaalisten riskien sekä niiden seurausten, kuten stressin ja työuupumuksen, lisääntymisen välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme