Metsäteollisuus ry Suomen delegaation mukana YK:n luontokokouksessa Kolumbian Calissa

Jaa

Metsäteollisuus ry osallistuu Calissa, Kolumbiassa, järjestettävään YK:n luontokokoukseen (COP16) osana Suomen virallista delegaatiota. Metsäteollisuus esittelee kokouksessa puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekarttaa ja suomalaisen metsäteollisuuden roolia osana biopohjaista kiertotaloutta.

Monimuotoinen luonto luo perustan hyvinvoivalle metsäteollisuudelle. Puuta jalostavan teollisuuden vuosi sitten julkistama monimuotoisuustiekartta osoittaa, että Suomen metsissä monimuotoisuus on monella mittarilla kehittynyt positiivisesti viime vuosikymmenten aikana. Tiekartta on herättänyt merkittävää kansainvälistä kiinnostusta ja seuraavaksi sitä esitellään YK:n luontokokouksessa Kolumbian Calissa.

-Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja metsien talouskäyttö eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Suomalainen metsäteollisuus ja koko metsäsektori ovat yli 30 vuoden ajan panostaneet toimintatapojen kehittämiseen niin, että ne koko ajan paremmin tukevat monimuotoisuutta ja kestävää metsien käyttöä, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi toteaa.

Tulevaisuuden mallinnukset osoittavat, että Suomessa jo käytössä olevat ja edelleen tehostettavat toimenpiteet vahvistavat positiivista kehitystä metsissä.

Caliin kokoontuvat ministeriöiden asiantuntijat, poliittiset päättäjät, tutkijat ja järjestöt eri puolilta maailmaa keskustelemaan globaalien monimuotoisuushaasteiden ratkaisemisesta. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on myös vahvasti mukana agendalla. Niemi toivoo, että puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartta näyttäytyy esimerkkinä siitä, miten metsien taloudellinen hyödyntäminen ja monimuotoisuuden turvaaminen voivat kulkea käsi kädessä.

-On hienoa, että Metsäteollisuus ry voi osallistua kokoukseen osana maamme virallista delegaatiota. Suomalaisen metsäsektorin mukana olo delegaatiossa kertoo alan tärkeydestä, kun haemme ratkaisuja ilmastonmuutoksen sekä luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen tuomiin haasteisiin.  

Tutustu puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekarttaan täällä.

Lisätietoja: Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, karoliina.niemi@forestindustries.fi

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Puukauppa hiljeni, hinnat edelleen korkealla6.10.2025 14:55:55 EEST | Tiedote

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 4,8 miljoonaa kuutiota. Määrä on 42 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on kolmanneksen pienempi. Kolmannella vuosineljänneksellä kuitupuun ostomäärä oli 2,3 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 2,0 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli hieman yli kolmanneksen ja tukkien ostomäärä lähes 40 prosenttia pienempi. ‍Raakapuukustannukset edelleen korkeat Kantohinnat kääntyivät laskuun edellisen kvartaalin ennätyslukemista: havutukkien kantohinnat laskivat neljä prosenttia ja koivutukin viisi prosenttia. Kuitupuun kantohinta laski puolestaan viisi prosenttia edellisestä neljänneksestä. Hienoisesta laskusta huolimatta kantohinnat ovat edelleen korkealla tasolla. Havutukin kantohinnat ovat 20 ja 14 prosenttia vuoden 2022 keskihintoja korkeammat. Koivutukin

Metsäteollisuus edelleen kuskin paikalla ilmastonmuutosta hidastettaessa30.9.2025 12:38:35 EEST | Tiedote

Suomalainen metsäteollisuus jatkaa määrätietoista ilmastotyötä ja näyttää esimerkkiä myös kansainvälisesti. Alan tehtaiden energiantuotannosta jo 92 prosenttia on uusiutuvaa, ja skenaarioiden mukaan on mahdollista painaa fossiilipäästöt nollaan vuoteen 2035 mennessä. Metsäteollisuuden päivitetty ilmastotiekartta tuo tutkimuksiin perustuvat toimenpide-ehdotukset koko arvoketjulle – myös logistiikan päästövähennysten vauhdittamiseksi. Tiekartta osoittaa selkeästi, että Suomen hiilineutraalisuustavoitteen ripustaminen metsien hiilinieluihin oli virhe.

Suomalaiset näkevät metsäteollisuuden hyvinvoinnin luojana10.9.2025 09:17:22 EEST | Tiedote

Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.

Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye