Uskomattomiin myynteihin singahtanut Vappu jouluna on tämän joulun ehdoton hittikirja
Vappu jouluna -kirja möi jo ennen ilmestymistään 3 500 kappaletta Vappu Pimiän järjestämässä ennakkomyynnissä. Juuri ilmestyneen kirjan povataan nousevan hujauksessa vuoden myydyimmäksi keittokirjaksi.

Suositun tv-juontajan ja ruokakirjailijan Vappu Pimiän uuden Vappu jouluna -keittokirjan herkulliset, veden kielelle nostattavat reseptit kruunaavat loppuvuoden juhlahetket, olitpa järjestämässä rentoja illanistujaisia, kattamassa perinteistä joulupöytää tai juhlimassa uuttavuotta.
Yleisö on ottanut uuden ruokakirjan riemuiten vastaan, sillä Instagramissa Vapun seuraajilleen pitämä myyntitapahtuma hätyytteli uusia ennätyslukemia. Kirjan osti ensin puolessa tunnissa 2 000 ihmistä ja kolme päivää kestäneen ennakkokampanjan aikana yhteensä 3 500 henkilöä, mikä on ruokakirjalle aivan poikkeuksellinen määrä.
Vappu jouluna -kirjan ohjeilla valmistat ihanat alkupalat, runsaat pääruoat, mehevät leivonnaiset ja suussa sulavat makeiset – unohtamatta jouluaamun puuroateriaa. Lisäksi saat vinkkejä hävikin hyödyntämiseen. Bonuksena Vapun suosikkikasviksesta kurpitsasta loihdittuja reseptejä!
Kirja sisältää myös lyhyitä tarinoita ja muistoja Vapun joulunvietosta ja hänen jouluunsa kuuluvista ruoista.
Innostavat ohjeet ja upeat, Laura Riihelän ottamat valokuvat tekevät joulunajan ruoanlaitosta iloista ja tunnelmallista.
Vappu Pimiä esiintyy Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. klo 15.00 näytöskeittiössä, jonka jälkeen klo 15.30 alkaen hän on tavattavissa Otavan osastolla.
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Korkeushyppääjä Ella Junnilasta Tähtipöllö-lukukilpailun suojelija24.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana syksynä jo kolmatta kertaa käynnistyvä Tähtipöllö-kilpailu saa nyt lisävauhtia korkeushypyn arvokisamitalistilta. Tähtipöllön suojelijana Ella Junnila tulee pitämään somekanavillaan lukupiiriä, tekemään kouluvierailuja kisaan osallistuviin luokkiin sekä kantamaan mediapaidassaan Tähtipöllö-logoa.
Jo 25 vuotta Ratamo-trillereitä! Taavi Soininvaara viettää juhlavuotta24.6.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
25-vuotiskirjailijajuhlaansa viettävän Taavi Soininvaaran uusin trilleri Musta legenda on jännittävä ja monitasoinen geopoliittinen trilleri, joka vie lukijan kansainvälisen vakoilun, kyberrikollisuuden ja bioterrorismin maailmaan.
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme