Luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia ohjauskeinoja arvioitiin – luontohaitat pitäisi hinnoitella ilmastopäästöjen tapaan

Suomen ympäristökeskuksen tuoreessa raportissa Luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavat ohjauskeinot – katsaus biodiversiteetin kannalta haitallisiin ja hyödyllisiin tukiin sekä muihin ohjauskeinoihin Suomessa on pyritty luomaan kokonaiskuva Suomen luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavasta julkisen ohjauksen keinovalikoimasta. Ohjauskeinoilla tarkoitetaan keinoja, joilla julkinen valta pyrkii vaikuttamaan kansalaistensa ja yksityisen sektorin toimintaan.

”Ohjauskeinoilla edistettävät tavoitteet ovat moninaiset, ja niin ovat myös niiden vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen”, sanoo Syken erikoistutkija Sampo Pihlainen. ”Pahimmillaan julkiset tuet voivat kiihdyttää luontokatoa.”

Vuonna 2022 solmitussa Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisessa luonnon monimuotoisuuskehyksessä yhtenä tavoitteena on biodiversiteetille haitallisten tukien merkittävä vähentäminen. Kolumbian Calissa on tällä hetkellä meneillään YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolikokous, jossa pyritään erityisesti sopimaan luontotavoitteiden toimeenpanosta ja seurannasta.

Luontoa pyritään nykyään Suomessa turvaamaan erityisesti lainsäädännöllä, lupamenettelyillä, ympäristövaikutusten arvioinnilla sekä alueidenkäytön suunnittelulla.

”Nämä keinot eivät kykene riittävästi huomioimaan luonnonympäristöjen vähenemisen kautta syntyvää vaikutusta, jossa monenlaiset heikennykset kumuloituvat. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan olemassa olevien ohjauskeinojen päivitystä sekä uusien ohjauskeinojen käyttöönottoa”, sanoo Pihlainen.

Maa- ja metsätalouden tukia tulisi kohdentaa uudestaan 

Tutkijoiden mukaan tukien yhteys luontovaikutuksiin on selkein maa- ja metsätaloudessa. 

Maatalouden tukijärjestelmä palvelee tehokkaasti maataloustuotannon ylläpitoa, mutta maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tukia pitäisi kohdentaa tarkemmin juuri luontohyötyjen tuottamista kannustaviksi. Tukia ja tukiehtoja on muokattava siten, että viljelykäytännöt muuttuvat monimuotoisuuden kannalta suotuisammiksi, ja että luonnon monimuotoisuudelle tärkeimmät kohteet säilyisivät ennallaan. Tukiehdoin voidaan tuotantoa ohjata nykyistä tehokkaammin muun muassa laidunnukseen, viljelykiertojen monipuolistamiseen ja pientareiden jättämiseen. Maaperän kasvukunnosta ja muista maatalousluonnon ekosysteemipalveluista huolehtiminen parantaa myös huolto- ja satovarmuutta.

”Yksityismetsätaloudessa uusi Metka-tukijärjestelmä toi luonnon monimuotoisuuden kannalta myönteisiä muutoksia metsänhoidon kannustimiin”, Pihlainen mainitsee.

Metsäluonnon parempi turvaaminen vaatisi enemmän kookkaita lehtipuita ja kuollutta puuta. Neuvonnan lisäksi myös tukijärjestelmällä voitaisiin kannustaa nykyistä enemmän kuolleen puun sekä isojen ja vanhojen lehtipuiden säästämiseen.

Metsäojitukset aiheuttavat ravinne- ja kiintoainespäästöjä vesistöihin ja aiheuttavat haittaa vesieliöstölle. Kunnostusojitusten vähentämiseksi niille tulisi asettaa tarveharkinta tai haittavero.

Toisin kuin maa- ja metsätaloudessa, energia- ja liikennesektoreilla tukien kytkentä biodiversiteettiin on heikohko ja monipolvinen. Energia- ja liikennesektoreilla tuen suuruuden ja luontohaitan mittavuuden välillä ei myöskään usein ole yhteyttä. Puupolttoaineiden verottomuus kuitenkin on potentiaalisesti biodiversiteetille haitallinen tuki, jonka poiston vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen on syytä tutkia tarkemmin.

Luontohaittamaksu ehkäisisi luontokatoa kustannustehokkaasti 

Tutkijat toteavat, että luontohaitan aiheuttamisesta ei nykyään tavallisesti joudu maksamaan. Ero on merkittävä verrattuna ilmastohaittaan, sillä ilmastopäästöt on verojen ja päästökaupan kautta hinnoiteltu nykyään melko kattavasti. Kun aiheutettu luontohaitta ei sisälly markkinahintoihin, sitä ei myöskään huomioida maanomistajien, yritysten tai kuluttajien päätöksenteossa.

”Luontohaittojen puuttuva hinnoittelu on merkittävä epäsuora tuki”, Pihlainen luonnehtii.

Taloudelliset ohjauskeinot, kuten luontohaittamaksu, voisivat täydentää alueidenkäytön suunnittelua ja muuta lainsäädäntöön perustuvaa ohjausta. Luontohaittojen hinnoittelu vähentäisi biodiversiteetille haitallisia toimia kustannustehokkaasti, mutta se edellyttäisi menetelmien ja tietopohjan kehittämistä.

Sekä luontohaittojen mittaamiseen että hinnoitteluun on jo olemassa työkaluja.

”Maankäytön muutoksesta maksettava luontohaittamaksu ei estäisi asuntojen rakentamista tai energiahankkeiden toteuttamista, mutta se kannustaisi etsimään niiden toteutukselle luontoa säästävät sijoituspaikat,” sanoo Pihlainen.

Lisätietoja 

Erikoistutkija Sampo Pihlainen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 029 525 2225 

Sampo Pihlainen, Johanna Pohjola, Aino Assmuth, Matti Hyyrynen, Mikko Kuussaari, Minna Pappila, Minna Pekkonen, Tiina Piiroinen, Pekka Punttila, Helena Valve: Luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavat ohjauskeinot. Katsaus biodiversiteetin kannalta haitallisiin ja hyödyllisiin tukiin sekä muihin ohjauskeinoihin Suomessa. Syken raportteja 32/2024.