Helsinki on valmistellut kolmen pikaratikkahankkeen allianssiohjelman
Suunnitteilla olevien Länsiratikoiden, Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Länsisataman pikaraitiotien rakentajat ja suunnittelijat on kilpailutettu. Kolme hanketta on niputettu yhdeksi ohjelmaksi. Tämä tuo merkittäviä synergiahyötyjä, jolla tavoitellaan esimerkiksi rakentamisajan lyhentämistä. Kilpailutuksen voittaneita ryhmittymiä esitetään valittavaksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle 31. lokakuuta ja Kaupunkiliikenne Oy:n hallitukselle marraskuun aikana.

Tavoitteena pienentää rakentamisen haittoja
Raitioteiden ohjelman tavoitteet liittyvät pelkän raitiotierakentamisen lisäksi myös laajemmin kaupunkikehitykseen. Pikaraitioteiden varsille saadaan luotua uusia koteja tuhansille helsinkiläisille korkeatasoiseen kaupunkiympäristöön. Raitioteiden ohella hankkeet tuovat mukanaan myös laadukasta kävely- ja pyöräliikenneympäristöä.
Ohjelman tavoittelemilla synergiahyödyillä on vaikutusta katu- ja ratatöiden tuotannonohjausmenetelmiin, joka kasvattaa tuottavuutta. Kaupunkilaisille tämä näyttäytyy siinä, että toteutusajat pyritään saamaan lyhyemmäksi ja rakennustöistä syntyvät haitat pienemmiksi.
Helsingin kaupunki ja Kaupunkiliikenne Oy ovat infra-alan merkittävimpiä tilaajia. Ohjelman yhtenä tavoitteena onkin halu toimia koko alan edelläkävijöinä muun muassa vastuullisuudessa ja päästövähennyksissä.
Investointien enimmäisarvo on 1 200 miljoonaa euroa, josta käytettävä osuus tarkentuu kun päätetään, mitä kaikkea urakkaan sisällytetään ja kun tavoitekustannukset tarkentuvat. Raitiotieinvestointien alustavasti arvioitu osuus on noin 600 miljoonaa euroa, katuinvestointien noin 400 miljoonaa euroa ja vesihuollon investoinnit noin 150 miljoonaa euroa. Alustavasti hankinnassa on myös huomioitu yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin remontin toteuttaminen.
Ensimmäisenä vuorossa Läntisen Helsingin yhdistävä pikaraitiotie
Länsiratikat-hanke sisältää Vihdintien pikaraitiotien, läntisen kantakaupungin uudet raitiotiet Fredrikinkadulla ja Topeliuksenkadulla sekä näihin liittyviä katuinvestointeja. Kaupunginvaltuusto päätti hankkeen toteutuksesta vuonna 2021. Allianssit ryhtyvät laatimaan hankkeen toteutuksen edellyttämiä tarkempia rakentamissuunnitelmia. Tavoitteena on rakentamisvaiheen käynnistäminen vuonna 2026.
Viikin-Malmin pikaraitiotie ja Länsisataman pikaraitiotie ovat yleissuunnitteluvaiheessa. Jos valtuusto päättää käynnistää nämä hankkeet, allianssi ryhtyy laatimaan niistä hankesuunnitelmia, joiden perusteella raitioteiden toteuttamisesta voidaan päättää myöhemmin. Toteutus ajoittuisi vuosien 2027-2031 välille.
Kilpailutuksessa arvioitiin ehdokkaiden osaamista ja sitoutumista
Allianssimallissa hankkeen osapuolet kantavat yhdessä vastuun suunnittelusta ja rakentamisesta. Mallia on hyödynnetty viime vuosien aikana Raide-Jokerin ja Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen toteutuksessa. Ne ovat pysyneet niille asetetussa aikataulussa ja tavoitekustannuksissa.
Kesäkuussa käynnistyneeseen allianssikilpailutukseen osallistui neljä ehdokasta. Tarjouskilpailu koostui kahdesta vaiheesta, joissa arvioitiin tarjoajien osaamista, johtamiskyvykkyyttä ja yritysten johdon sitoutumista ohjelman toteutukseen. Arviointimenetelminä käytettiin haastatteluita, case-tehtäviä ja kehitystyöpajoja.
Kilpailutuksen voitti kaksi ryhmittymää, toisen muodostavat Destia Oy, Destia Rail Oy, Proxion Plan Oy sekä WSP Finland Oy ja toisen YIT Infra Oy, NRC Group Finland Oy, Sitowise Oy sekä Sweco Finland Oy.
Muokattu 25.10.2024 klo 14:02: Tarkennettu, että kyseessä on yliopiston metroaseman pohjoinen sisäänkäynnin remontti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anton Silvo
Projektinjohtaja
Kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
09 31037489, anton.silvo@hel.fi
Juha Paahtio
Projektinjohtaja
Kaupunkiliikenne Oy
Puh. 040 751 9943
juha.paahtio@kaupunkiliikenne.fi
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kulosaaren ja Herttoniemen välinen pätkä Itäbaanaa valmistui etuajassa18.6.2025 10:35:09 EEST | Tiedote
Kilometrin verran uutta kaupungin laadukkainta baanaa on nyt valmiina Tupasaarentien ja Hiihtäjäntien välillä. Urakka valmistui kuukauden etuajassa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme