Tekova Oyj

Hugo Koivukoski Tekova Etelä-Suomi Oy:n aluejohtajaksi

Jaa

Toimitilarakentaja Tekovan alueyhtiö Tekova Etelä-Suomi Oy vahvistaa asemiaan nimittämällä Hugo Koivukosken yhtiön aluejohtajaksi. Ennen aluejohtajuutta Koivukoski toimi reilun kuuden vuoden ajan Tekovalla työnjohtajana.

Hugo Koivukoski
Hugo Koivukoski Tekova Oy

Nuoresta iästään huolimatta jo pitkän linjan tekovalaiseksi kasvanut Koivukoski tunnetaan jämptinä työnjohtajana, joka pyrkii siihen, että työt hoidetaan aikataulussa ja niin laadukkaasti, ettei korjattavaa jää. Erinomainen osaaminen ja vahva sitoutuminen ovatkin siivittäneet Koivukosken nousujohteista uraa.

– Upeaa, että löysimme henkilön tähän tehtävään talon sisältä. Hugo on ollut Tekovalla jo useamman vuoden, ja hän on erinomainen esimerkki siitä, miten pystymme kasvattamaan osaajiamme ja valtuuttamaan heitä eteenpäin talon sisällä. Hugo on kunnianhimoinen ja määrätietoinen ja uskon, että hän tulee menestymään aluejohtajan tehtävässä erinomaisesti”, kuvailee Tekova-konsernin toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä.

Koivukoskella onkin monipuolinen kokemus toimitilahankkeiden käytännön johtamisesta, ja hän on ollut avainroolissa useissa Tekovan hankkeissa. Uudessa roolissaan Koivukosken kärkitavoitteena on kehittää Tekovan kilpailukykyä toimitilamarkkinoilla edelleen ja vahvistaa sen asemaa vahvana ja arvostettuna toimijana.

Koivukoski uskoo, että työnjohtajuudesta kertynyt kokemus, konkreettinen osaaminen ja kokonaisuuksien hallinta yhdistettynä asiakaslähtöiseen ajattelutapaan tuovat uutta virtaa aluejohtajan tehtävään.

– Johtajuus ei ole vain kaupallista, vaan se on kokonaisuuksien ymmärrystä. Se on asiakkaan tarpeiden ja liiketoiminnan tuntemista, oikeiden tekijöiden asettamista oikeisiin tehtäviin, kustannustehokkaita ratkaisuja ja pitkäaikaisia kumppanuuksia. Ne ovat kaikki tekijöitä, jotka jo nyt toimivat Tekovan kilpailuvaltteina, mutta kilpaillulla alalla ei voi pysähtyä hetkeksikään, Koivukoski kertoo.

– Tämän parempaa mahdollisuutta myös omaan ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen on vaikea kuvitella, Koivukoski jatkaa kiittäen samalla toimitusjohtaja Heikkilää, liiketoimintajohtaja Jussi Lahtista ja tuotantojohtaja Tapio Viljamaata arvokkaista opeista ja rinnalla kulkemisesta.

Millaisen aluejohtajan Tekova Etelä-Suomi Koivukoskesta sitten saa?

– Arvostan ketteryyttä ja kevyttä hierarkiaa, avoimia ovia ja matalia kynnyksiä. Johtamistyylini on avoin ja vuorovaikutteinen ja haluan luoda ympäristön, jossa tiimini voi kasvaa ja menestyä yhdessä,” Koivukoski kiteyttää.

Työelämän vastapainona Koivukoski viihtyy perheen kanssa sekä harrastaa reissaamista, metsästystä ja golfia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tekova Oy
Lataa
Tekova Oy
Lataa

Linkit

Tekova on valtakunnan mutkattomin toimitilarakentaja, joka on erikoistunut liike-, toimi-, logistiikka-, tuotanto sekä urheilutilojen rakentamiseen. Tekova on perustettu vuonna 2018 ja se on toteuttanut valtakunnallisesti yli 100 erilaista toimitilahanketta. Tekova rakentaa asiakkailleen tiloja, jotta nämä voivat menestyä.  

Tekovan liikevaihto vuonna 2023 oli noin 56 M€ ja liikevoitto 3,5 M€ (6,2 %). Tekovalaisia on noin 50 henkilöä. Konsernin emoyhtiö ja Tekova Etelä-Suomi Oy sijaitsevat Vantaalla. Alueyhtiöistä Tekova Länsi-Suomi Oy toimii Tampereella ja Tekova Pohjois-Suomi Oy Kempeleessä.

Tekova on menestynyt toimitilarakentamisen saralla keskittymällä asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin selkeisiin hallimaisiin hankkeisiin, jotka toteutetaan vakioiduilla konsepteilla sekä ammattimaisesti prosessoidulla toimintamallilla avaimet käteen –periaatteella (KVR).

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekova Oyj

Tekova Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.1.-30.9.2025: Vahva kasvu jatkui; Liikevaihto ja tulos lähes kaksinkertaistuivat30.10.2025 08:45:57 EET | Tiedote

Tekova Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.1.-30.9.2025: Vahva kasvu jatkui; Liikevaihto ja tulos lähes kaksinkertaistuivat Tärkeimmät tapahtumat tammi-syyskuussa 2025 Liikevaihto oli 80,2 (44,0) miljoonaa euroa ja kasvoi vertailukauteen verrattuna 82,1% Liikevoitto (EBIT) oli 7,8 (4,0) miljoonaa euroa ja EBIT-marginaali oli 9,7% (9,0%) Tekova teki helmikuussa historiansa suurimman urakkasopimuksen Mäntsälään toteutettavasta datakeskuksen laajennuksesta, arvoltaan 17,2 MEUR. Hankkeen rakentaminen alkoi Q1:n aikana Uusia KVR-urakkasopimuksia tehtiin yhteensä 17 kappaletta, kokonaisarvoltaan noin 74 MEUR Kesäkuussa Tekova myi omistuksessaan olleen KKOY Härkähaankuja 7:n koko osakekannan rakennushankkeen valmistuttua Tekova allekirjoitti Q3:n aikana aikana kahden erillisen kiinteistöyhtiön myyntiä koskevat kauppakirjat kehittämistään liikekiinteistöistä. Hankkeiden rakentaminen käynnistyy vielä vuoden 2025 aikana Katsauskaudella luovutettiin valmiita hankkeita asiakkaille 12 kpl Osakekohtainen t

Tekova teki Q3/2025 aikana viisi urakkasopimusta – yhteisarvo noin 23,2 M€2.10.2025 11:55:55 EEST | Tiedote

Valtakunnallisesti toimiva toimitilarakentaja Tekova Oyj (”Tekova tai ”Yhtiö”) on tehnyt Q3/2025 aikana viisi uutta urakkasopimusta, joiden yhteisarvo on noin 23,2 M€. Uudet hankkeet sijaitsevat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa. Urakkasopimuksista kaksi liittyy Tekovan käynnistämiin omakehitteisiin hankkeisiin, joista Tekova tiedotti 19.9.2025. Tehtyihin sopimuksiin sisältyy tavanomaisia rakennushankkeisiin liittyviä ehtoja ja epävarmuustekijöitä. ”Olen erityisen iloinen, että pääsemme realisoimaan hankekehityksessä tekemäämme työtä ja käynnistämään kaksi omakehitteistä liikerakennushanketta. Omakehitteisten hankkeiden lisäksi teimme kvartaalin aikana KVR-urakkasopimuksia meille tyypillisistä liike-, tuotanto- ja liikuntarakennushankkeista. Voimme olla tyytyväisiä, sillä kaikki uudet hankkeet ovat strategiamme mukaisia, ja pystymme keskittymään nykyisessä varsin haastavassa markkinatilanteessa vahvasti ydinosaamisalueeseemme”, kertoo Tekovan toimitusjohta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye