KAIKKIEN AIKOJEN KÄVIJÄENNÄTYS HELSINGIN KIRJAMESSUILLA – LÄHES 98 000 TUTUSTUI KIRJALLISUUTEEN
Helsingin Kirjamessuilla ja Viini & Ruoka -messuilla vieraili neljän päivän aikana lähes 98 000 kävijää. Kävijämäärä kasvoi 11 % viime vuodesta, ja ylitti edellisen, vuoden 2019, ennätyksen lähes 6000:lla. Helsingin Kirjamessut on näin kävijämäärältään edelleen Pohjoismaiden suurin kirjallisuustapahtuma. Avajaispäivän haastattelussa tasavallan presidentti Alexander Stubb korosti kirjallisuuden merkitystä ja totesi, että ilman kirjallisuutta meitä ei olisi. Tapahtumakokonaisuus järjestettiin torstaista sunnuntaihin 24.–27.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa.

Helsingin Kirjamessuilla 2024 oli 17 ohjelmapistettä, joilla oli lähes 1000 kirjailijahaastattelua ja keskustelua. Esiintyjiä oli yli 1500. Helsingin Kirjamessut järjestettiin nyt 24. kertaa Helsingin Messukeskuksessa. Messuilla vieraili neljän päivän aikana 97 725 kävijää ja lisäksi ohjelmia katsottiin verkkolipuilla tapahtuman aikana yli 11 100 kertaa. Helsingin Kirjamessujen aikaisempi ennätyskävijämäärä oli vuonna 2019, jolloin messuilla vieraili 91 952 kävijää. Vuonna 2023 Helsingin Kirjamessuilla vieraili 88 071 kävijää.
Tasavallan presidentti Kirjamessuilla: ”Ilman kirjallisuutta meitä ei olisi”
Helsingin Kirjamessujen yli 1500 esiintyjästä yksi oli tasavallan presidentti Alexander Stubb, joka vastasi haastattelussa kysymykseen, mikä on kirjallisuuden kansallinen merkitys: ”Sehän on kaikki kaikessa. Kirjallisuus rakentaa meidän identiteetin. Jos nyt katsomme Suomea ja suomalaisuutta, joka meille kaikille on niin läheinen ja rakas, sehän perustuu sivistyksen identiteettiin. Se perustuu kirjallisuuteen, se perustuu Aleksis Kiveen, Runebergiin, se perustuu Eino Leinoon, se perustuu Minna Canthiin. Se perustuu meidän yhteiskunnallisiin historian saatossa suuriin ajattelijoihin, jotka ovat luoneet tietyn narratiivin siitä, mitä on suomalaisuus ja keitä me olemme", tasavallan presidentti totesi.
Suomalaisen yhteiskunnan menestystarina on pitkälle sivistysprojekti. ”Olimme osa Ruotsia kuusi-seitsemänsataa vuotta, ja kun 1809 meistä tuli osa Venäjää, rupesimme enenemissä määrin rakentamaan omaa suomalaista identiteettiä, jonka pohja oli kulttuuri, laulut, sanoitukset, kirjat, instituutiot, jopa valuutta. Siitä muodostui yhtenäisyys, se, mitä on suomalaisuus, Meidän kollektiivisessa ajattelussamme suomalaisuuden muodostavat historiantulkinta ja kirjallisuus sen ympärillä. Ilman kirjallisuutta meitä ei olisi”, totesi tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Ennätysmyyntejä Helsingin Kirjamessuilla
Suomalainen kirjallisuus oli esillä vahvasti käännöskirjallisuuden rinnalla Helsingin Kirjamessuilla. Mitä ennätyskävijämäärästä, kirjallisuuden merkityksestä ja kirjojen myynnistä tuumivat kahden suurimman kustantajan edustajat.
”Kaikkien aikojen kirjamessut! Myyntiennätykset ovat paukkuneet joka päivä ja ihmiset ovat ostaneet todella monenlaisia kirjoja. On ilo todeta jälleen kerran, kuinka painettu kirja kiinnostaa. Kotimaiset tekijämme ovat päässeet kohtaamaan lukijoita ja keskustelemaan heidän kanssaan. Kirjallisuuden merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa ei voi liikaa korostaa”, toteaa Otavan liiketoimintajohtaja Nona Ratia.
WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen on erittäin tyytyväinen kirjamessuihin. ”Tänä vuonna kävijöissä on ollut nuoria selkeästi enemmän kuin aikaisemmin. Kirjallisuuden kirjo on muuttunut niin, ettei nojata enää muutamaan kärkikirjaan vaan nyt myydään laajaa ja rikasta tarjontaa kaikenlaisia kirjoja. Kirjamyynti on kasvanut samassa tahdissa kävijämäärän kasvun kanssa. Kirjoja on myyty Helsingin Kirjamessuilla tänä vuonna ennätysmäärä”, iloitsee Julkunen.
Lukuboost-kampanja alkoi Helsingin Kirjamessuilta
Nuoret saapuivat kirjamessuille sankoin joukoin. ”On hienoa, että kampanja on käynnistynyt rytinällä ja on oli upeaa huomata, miten nuoret aidosti pysähtyivät lukemisen äärelle Lukuboost-osastolla Helsingin Kirjamessuilla”, toteaa Laura Karlsson Kirjakauppaliitosta. Erityisesti Lukuboostin osastolla tavoitettiin nuoria, joille lukeminen ei vielä ole osa arjen rutiinia. Kymmenelle prosentille messuilla haasteeseen osallistuneista nuorista Lukuboostin osastolla luettu vartti oli viikon ensimmäinen. Tämä osoittaa, että Lukuboost aidosti tavoittaa juuri sitä kohderyhmää, joka ei vielä ole lukenut ja kampanja jo nyt onnistuneet tavoittamaan uusia yleisöjä.
Opetushallituksen Lukutaito-ohjelman tukema Lukuboost kannustaa nuoria varaamaan vartin päivässä lukemiseen. Haasteella halutaan innostaa nuoria löytämään lukemisen ilo, nostaa esiin lukemisen hyötyjä sekä tuoda esiin nuorten lukusuosituksia uudella tavalla. Valtakunnallisen ja Nuorten lukuinnon herättämiseen tähtäävä hanke on syntynyt vaikuttavuustoimisto PING Helsingin aloitteesta ja yhteistyökumppanien tuella. Helsingin Messukeskus on yksi kumppaneista. Kampanja kestää tammikuun loppuun asti.
Helsingin Kirjamessut verkossa vuoden loppuun
Helsingin Kirjamessujen Senaatintori-lavan ja Hakaniemi-lavan ohjelmia voi seurata vuoden loppuun asti verkkolipulla (10 e), joita voi ostaa http://shop.messukeskus.com Verkko-ohjelmaa voivat katsoa myös kaikki pääsylipun verkosta ostaneet.
Valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi ja kirjallisuustapahtuma
Helsingin Kirjamessut edistää lukuharrastusta, kirjallisuuden arvostusta ja kirjojen myyntiä Suomessa. Tapahtuma on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi; ajankohtainen edelläkävijä, haastava keskustelija, tarinankertoja ja sydämen sivistäjä. Kirjamessujen tärkeimmät arvot ovat sananvapaus, yhdenvertaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen. Helsingin Messukeskus järjesti Helsingin Kirjamessut 24.–27.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä oli Levymessut, Postimerkkimessut sekä Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään vuosittain yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa. Viini & Ruoka on Suomen suurin ruoka- ja juomatapahtuma. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin Messukeskus ja Viinilehti. Tänä vuonna järjestettiin viikonlopun aikana lisäksi erityisruokavalioiden Lautasella-tapahtuma.
Seuraavan kerran Helsingin Kirjamessut ja Viini & Ruoka -tapahtumakokonaisuus järjestetään 23.–26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Seuraava yleisötapahtuma Helsingin Messukeskuksessa on Iloveme-messut 29.11. – 1.12.2024.
Tapahtumat luovat elämysten lisäksi työtä ja tukevat taloutta. Helsingin Messukeskuksessa viime vuonna järjestetyt tapahtumat toivat pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja 2535 henkilötyövuoden verran työllisyyttä.
Lisätietoja:
Helsingin Kirjamessut viestintä: Teija Armanto, puh. 050 376 0804,
Viini ja Ruoka -messut viestintä: Antti Karjunen, puh. 050 574 3444,
liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila, puh. 050 387 0024,
ohjelmajohtaja Ville Blåfield, puh. 050 310 3017, #kirjamessut #viiniruoka
fb insta @helsinginkirjamessut
x @kirjamessutHKI
Kuvia Helsingin Kirjamessuilta ja Viini & Ruoka -tapahtumasta http://mediabank.messukeskus.com : Kirjamessut: Kuvaaja Emmi Kähkönen/Viini & Ruoka: kuvaaja Pekka Hannila.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle 245 miljoonaa euroa vuonna 2024 – kasvua 31 prosenttia28.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle kasvoi merkittävästi vuonna 2024 ja oli 245 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 31 prosenttia. Messukeskuksen tavoitteena on kasvattaa tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutus 400 miljoonaan euroon vuoteen 2026 mennessä.
Ensimmäiset ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla25.4.2025 16:40:58 EEST | Tiedote
Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat järjestetään Maxpo-messujen yhteydessä 29.–30.8.2025. Kisa ajetaan kahdella eri radalla ja ajoneuvonosturilla - yhteistulos ratkaisee voittajan. Pääpalkintona on viikon matka Conexpo-messuille Las Vegasiin. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.
Haussa vuoden lupaavimmat teknologia-alan kasvuyritykset – Teknologia-messujen startup-kilpailu käynnistyy toukokuussa25.4.2025 09:07:14 EEST | Tiedote
Teknologia 25 -messujen startup-kilpailu etsii uusia ja kekseliäitä ratkaisuja teknologian alalla. Voittajalle on luvassa Suomen Messusäätiön lahjoittama 10 000 euron palkinto, joka jaetaan Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. järjestettävässä tapahtumassa.
A year of growth at Helsinki Expo and Convention Centre: record visitor numbers, investments and strong financial results23.4.2025 15:00:00 EEST | Press release
The year 2024 was a strong one in terms of performance for the Finnish Fair Corporation. Revenue rose close to the level of the record-breaking pre-COVID year, many events broke their previous visitor records, and new investment initiatives were launched. The Finnish Fair Corporation Ltd’s annual report for 2024, published today, provides a detailed overview of the year.
Tillväxtens år på Helsingfors Mässcentrum: besöksrekord, investeringar och starkt resultat23.4.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 var resultatmässigt starkt för Helsingfors Mässcentrum och koncernen Finlands Mässa. Omsättningen steg så gott som till nivåerna från rekordåret före coronapandemin, många evenemang slog besöksrekord, och nya initiativ togs inom investeringar. Finlands Mässa Abp:s år sammanfattas i årsberättelsen för 2024, som publicerades idag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme