Tutkimus: suomalaisten energiaremonttien syyssä näkyy muutos – taustalla ilmiö asuntokaupassa
Energiaremontin motiivit ovat siirtyneet välittömistä hyödyistä tulevaan. Rahan säästö energiaremontin syynä on laskenut, ja samaan aikaan asunnon tai kiinteistön arvon säilyminen on kasvattanut suosiotaan. Asia selviää Stark Suomen teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 - tutkimuksesta.

Energiaremontit ovat olleet jo muutaman vuoden ajan kuuma aihe. Sähkön hinnan nousu etenkin syksyllä 2022 ja yleinen kulujen kasvaminen saivat ihmiset etsimään välittömiä säästöjä. Starkin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat nyt siirtymässä energiaremonteissaan lyhyen pelin pelaamisesta pidempään horisonttiin, ja tekevät päätöksiä yhä suunnitelmallisemmin.
Suomalaiset remontoivat ja rakentavat –tutkimuksen tulosten mukaan lyhyen aikavälin hyöty eli rahan säästö on yhä suurin motivaattori energiaremontin aloittamiseen. On kuitenkin huomattavaa, että näin vastanneiden määrä on laskenut viime vuoden 58 prosentista 53:een. Sen sijaan asunnon tai kiinteistön arvon säilymisen on motiiviksi ilmoittanut 37 prosenttia, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin viime vuoden tutkimuksessa.
”Sähkön hintaheiluntaan on luultavasti nyt totuttu ja sen rajuus on lieventynyt, joten tarvetta välittömälle energiakulujen laskemiselle ei ehkä enää ole. Kuitenkin tältä ajanjaksolta on vahvasti juurtunut ajatus, että energiatehokas asunto menee parhaiten kaupaksi, ja asunto-ilmoituksissa energiamuoto nostetaan yhä vahvasti esiin. Selvästi ihmiset siis haluavat energiaremontilla useammin varmistaa, että omasta asunnosta saa sen maksimihinnan myydessä”, Stark Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemi analysoi tulosta.
Asunnon tai kiinteistön arvon säilyminen motivoi eniten 30–49-vuotiaita (noin 40 %). Vähiten kannatusta asunnon tai kiinteistön arvon säilyminen sai 70–76-vuotiaiden keskuudessa, mutta tästäkin ikäryhmästä melkein kolmasosa valitsi tämän vaihtoehdon syyksi uudistukselle.
Kolmas suosittu syy ryhtyä energiaremonttiin on asumismukavuus. Tämän vaihtoehdon valitsi 38 prosenttia vastaajista.
Melkein kolmasosa valmis mittavaan remonttiin energiatehokkuuden parantamiseksi
Energiaremonttien päätavoite on tutkimuksen tulosten mukaan useimmiten energiatehokkuuden parantaminen, ja varsinkin lämmitysmuodon vaihtaminen voi kasvaa ison kokoluokan remontiksi. Vastaajista 31 prosenttia on valmis aloittamaan mittavankin remontin, jos sen avulla energiatehokkuus paranisi, mutta miltei vastaava määrä (30 %) vastaajista ei ollut valmis isoon uudistukseen energiatehokkuuden vuoksi.
Energiatehokkuuden parantaminen on myös yksi asioista, joissa vastaajat kaipaavat eniten ammattilaisen asiantuntemasta. Kaikista vastaajista 39 prosenttia oli sitä mieltä, että kaipaa asiassa asiantuntijan apua.
Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa alkuvuodesta 2024. Siinä selvitettiin tuhannelta 18–76-vuotiaalta suomalaiselta remonttitarpeista, mielipiteitä remonttitöistä ja rakentamissuunnitelmistaan. Otanta on kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Lisätietoja
Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800
Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483, satu.otala@stark-suomi.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Remontoinnin laiminlyönnit kostautuvat asunnon arvossa26.8.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Noin joka viides suomalainen (21 %) on kiinnostunut asunnon flippaamisesta eli ostamisesta, remontoimisesta ja kalliimmalla myynnistä. Tämä käy ilmi Stark Suomen vuosittain teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -tutkimuskyselystä. Asunnon arvon pohtiminen nousee ajankohtaiseksi myös silloin, kun harkinnassa on asunnon vaihto tai myyminen. Remonteilla asunnon arvoa voi pyrkiä nostamaan, ja toisaalta remonttien laiminlyönti voi laskea asunnon arvoa huomattavasti.
Sisäkaton maalaus uudistaa asunnon ilmeen – ammattilainen antaa vinkit parhaaseen lopputulokseen4.8.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista kolmasosa remontoi sisäkaton itse kotona, kun taas mökillä sisäkaton remontoi itse melkein puolet selviää Starkin teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimuksesta. Sisäkaton maalauksella asunnon ilme raikastuu tai sillä voi luoda myös ihan uudenlaista ilmettä. Katon maalaus onnistuu hyvin myös omatoimiremontoijalta, kun noudattaa ammattilaisen vinkkejä.
Kysely: suomalaiset paljastavat mikä remontin jälkeen on kaduttanut – ammattilainen kertoo, miten vältät yleisen virheen15.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Väärät valinnat, epäesteettinen lopputulos, remonttivirheet ja väärinymmärrykset ovat syitä suomalaisten tyytymättömyyteen remonttien lopputuloksissa. Näin voi tiivistää Stark Suomen teettämän Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimuksen vastaukset siihen, mikä remontissa on kaduttanut.
SBTi on hyväksynyt STARK-konsernin ilmastotavoitteet kohti nettonollaa vuoteen 2050 mennessä9.7.2025 08:32:21 EEST | Tiedote
SBTi eli Science Based Targets -aloite on hyväksynyt STARK-konsernin ilmastotavoitteet nettonollapäästöjen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteet sisältävät hiilidioksidipäästöjen vähentämisen koko arvoketjussa, ja ne ovat linjassa 1,5 asteen ilmastotavoitteen sekä YK:n Pariisin sopimuksen kanssa.
Kysely: Kotitalousvähennyksen kutistamisella isompi vaikutus remontteihin kuin suomalaiset olisivat uskoneet1.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Stark Suomen teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 –kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kotitalousvähennyksen pienentämisellä on isompi vaikutus remonttien teettämisinnokkuuteen kuin suomalaiset arvioivat vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme