Yksinäinen susi -lautapeli lisää tietoa suurpedoista ja tutkii nuorten mielipiteitä
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämän tiedepohjaisen lautapelin avulla tutkitaan nuorten mielipiteitä suurpedoista ja lisätään tietoa luonnonvaraisista eläimistä ja luonnon monimuotoisuuden merkityksestä. Kutsu osallistua pelaamalla tutkimukseen on lähetetty 276 kouluun eri puolilla Suomea.

Tieteeseen perustuva peli viestii villieläinten ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä kaikille, erityisesti nuoremmille sukupolville. Peli on osa tutkimusta, jossa arvioidaan pelin tehokkuutta luontokasvatuksessa ja kartoitetaan 5.–9. luokkalaisten oppilaiden mielipiteitä suurpedoista kyselylomakkeilla ennen ja jälkeen pelin. Samalla saadaan arvokasta tietoa lautapelien käytöstä opetustyökaluna. Vastaavaa tutkimusta lasten ja nuorten asenteista ei ole Suomessa tehty.
Yksinäinen susi -lautapeliä pelattiin viime keväänä ensimmäistä kertaa lasten ja nuorten kanssa Ylikiimingin koulussa. Tänä syksynä tutkijat ovat lähettäneet kutsuja osallistua pelaamiseen kaikkiaan 276 kouluun 21 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Peli ohjeineen lähetetään tutkimukseen halukkaille kouluille lainaksi ja palautetaan pelijakson jälkeen tutkijoille.
”Pelillistämisen on havaittu toimivan hyvin opetuksessa, ja tässä pelissä seurataan suden vuotta vuodenaikojen vaihtuessa. Olemme panostaneet pelin visuaalisuuteen ja toiminnallisuuteen, ja siinä saa suden lailla ulvoa. Pelaaminen on toisinaan äänekästä, mistä koululaiset tuntuvat erityisesti pitävän", väitöskirjatutkija Dominika Bujnakova sanoo.
Pelin päähenkilö on nuori susi, joka kulkee suomalaisessa maisemassa ja kohtaa erilaisia olemassaolon haasteita. Susi (Canis lupus) on valittu päähenkilöksi, koska se on tärkeä luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemin terveelle toiminnalle. Suurpetoina susiin suhtaudutaan kuitenkin eri puolilla maailmaa eri tavoin.
Peli on luotu tutkitun tiedon avulla kuvaamaan ihmisen ja suden monimutkaista suhdetta sekä ristiriitoja, joita susien läsnäolo voi aiheuttaa.
Tutkijat ovat lähettäneet kutsuja kouluihin Oulussa, Turussa, Kokkolassa, Jyväskylässä, Kotkassa, Hämeenlinnassa, Salossa, Tampereella, Kuhmossa, Lieksassa, Lappeenrannassa, Kuusamossa, Mikkelissä, Iisalmessa, Rovaniemellä, Limingassa, Iissä, Vaasassa, Lahdessa ja Helsingissä. Kaikki pelistä kiinnostuneet koulut ovat tervetulleita mukaan.
Yksinäinen susi -lautapelin ovat kehittäneet väitöskirjatutkijat Dominika Bujnakova ja Ekaterina Karabanina Oulun yliopistosta ja sen on kuvittanut lastenkirjojen kuvituksesta tunnettu taiteilija Anna Pankratova.
Lisätietoja englanniksi The Sci-Com Board Game
Facebookissa The Lone Wolf board game ja Instagramissa thelonewolf_boardgame
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkijat Ekaterina Karabanina, p. 050 4753056, ekaterina.karabanina@oulu.fi ja Dominika Bujnakova, p. 050 4415479, dominika.bujnakova@oulu.fi
Väitöstutkimuksen ohjaaja, yliopistotutkija Laura Kvist, p. 050 3504818, laura.kvist@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme