Pellervon taloustutkimus PTT

Pikakommentti: Kauppamäärien kasvu viittaa virkistymiseen asuntomarkkinoilla – hinnat eivät vielä seuraa perässä

29.10.2024 08:51:52 EET | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote

Jaa

Asuntojen kauppamäärien kasvu antaa viitteitä asuntomarkkinoiden virkistymisestä, mutta hinnoissa kehitys ei vielä näy, arvioi PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita asuntotilastoja.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat syyskuussa koko maassa 1,2 % edellisestä vuodesta ja 0,6 % edellisestä kuusta. Hintojen lasku oli suurinta Turussa (-5,0 %) ja Tampereella (-4,4 %). Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 2,2 % vuoden takaisesta mutta nousivat prosentin edelliskuusta.

Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin syyskuussa 19 % enemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.

”Kauppamäärien kasvu on myönteinen asia, mutta ainakaan vielä se ei näy hinnoissa. Ne isot kaupungit, jotka olivat aiemmin näyttäneet vahvistuvan, ottivat nyt takapakkia. Nyt eletään aikaa, jossa hinnat menevät melkoista siksakkia kuukaudesta toiseen. On mahdollista, että myyjät ovat alkaneet tinkiä hinnoista, ja sekin on osaltaan nostanut kauppamääriä”, sanoo Holappa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veera Holappa
veera.holappa@ptt.fi
040 631 7217

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

Vihreä siirtymä voi vauhdittaa aluetaloutta – vaatii aktiivisia toimia sekä paikallisesti että kansallisesti13.10.2026 10:05:52 EEST | Tiedote

Vihreän siirtymän investoinnit voivat tuoda merkittävää piristystä aluetalouteen ympäri maata. Tämä kuitenkin edellyttää mm. osaavan työvoiman, energian ja asuntotarjonnan varmistamista, toteaa Pellervon taloustutkimus PTT:n puheenvuoro-julkaisu. Uusiutuvan energian oheen tulisi saada myös korkean arvonlisän tuotantolaitoksia työpaikkoineen.

Selvitys: Tuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmatuen laajentamiselle parhaat edellytykset peruna-, vilja- ja naudanliha-aloilla6.10.2026 12:02:43 EEST | Tiedote

Tuottajaorganisaatioille tarkoitettua EU:n toimintaohjelmatukea voisi seuraavaksi laajentaa peruna-, vilja- ja naudanliha-aloille, suosittaa Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Selvityksen mukaan näillä aloilla tuen käytölle on tällä hetkellä eniten edellytyksiä. Lisäksi itse tukijärjestelmää pitäisi kehittää painottamaan vahvemmin kaupallista toimintaa ja tuottajan markkina-aseman parantamista.

Muistutuskutsu: Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennusteen julkistus 8.10.1.10.2026 10:50:59 EEST | Kutsu

Pellervon taloustutkimus julkistaa syksyn metsäalan ennusteensa webinaarissa torstaina 8. lokakuuta klo 10.00. Ennusteessa tarkastellaan metsäteollisuuden ja puumarkkinoiden lähiaikojen näkymiä. Mikä vaikutus kansainvälisillä jännitteillä sekä konflikteilla on metsäteollisuuteen, ja miten orastava Suomen talouskasvu näkyy alalla? Alkaako puumarkkinoilla vilkastua pitkän hiljaisen jakson jälkeen, entä miten käy puun hinnoille?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye