Jukka-Pekka Sarasteen ja Helsingin kaupunginorkesterin Sibelius-sarja kansainväliseen levitykseen

Helsingin kaupunginorkesteri on ylikapellimestarinsa ja taiteellisen johtajansa Jukka-Pekka Sarasteen johdolla käynnistänyt Sibelius & Saraste -sarjan, jonka aikana kaikki Jean Sibeliuksen sinfoniat taltioidaan laadukkaina monikameratuotantoina. Sarja saa marraskuussa kansainvälisen ensi-iltansa Deutsche Grammophonen Stage+-videopalvelussa.
Julkaisusarjan aloittava Sibeliuksen viides sinfonia kuullaan orkesterin kausikonsertissa Helsingin Musiikkitalossa 7.11. ja lähetetään maailmanlaajuisesti suorana lähetyksenä Stage+-videopalvelussa. Konsertti on lisäksi katsottavissa ARTE Concert -videopalvelussa. Konsertissa kuullaan myös Lotta Wennäkosken sävellys Verdigris sekä Sergei Rahmaninovin kolmas pianokonsertto solistinaan Nelson Goerner.
Vuonna 1882 perustettu Helsingin kaupunginorkesteri kantaesitti valtaosan Sibeliuksen orkesteriteoksista, usein säveltäjän itsensä johdolla. Orkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste näkee sinfonioiden taltioinnin luontevana jatkumona orkesterin ja säveltäjämestarin yhteisellä taipaleella.
”Sibelius & Saraste on kokonaissarja, joka tavoittaa elävän konserttitilanteen tunnun ja kertoo Sibeliuksen orkesterin tarinaa laajalle kansainväliselle musiikkiyleisölle”, ylikapellimestari kertoo.
HKO:n edellisestä Sibeliuksen sinfonioiden kokonaistaltioinnista on jo yli 20 vuotta. Säveltäjän sinfonioista on tehty levytyksiä yli 60, mutta korkealaatuisia filmitaltiointeja hänen koko sinfonisesta tuotannostaan on vain muutamia.
Helsingin kaupunginorkesteri on ensimmäinen suomalainen sinfoniaorkesteri, jonka sisältöjä nähdään Stage+-videopalvelussa. Klassisen musiikin suoratoistopalvelussa on tällä hetkellä kuultavina ja katseltavina esimerkiksi The Cleveland Orchestran, Royal Concertgebouw’n ja Wienin filharmonikoiden konsertteja. Sarasteen ja HKO:n Sibelius-konsertti nähdään ranskalais-saksalaisen ARTE Concert -videopalvelun klassisen musiikin osiossa.
Kaikki Sibeliuksen sinfoniat esitetään Jukka-Pekka Sarasteen johtamissa Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa ja taltioidaan kansainvälisen tason monikameratuotantoina vuosien 2023–2025 aikana. Taltioidut sinfoniat tulevat katsottaviksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Jean Sibeliuksen syntymästä tulee vuonna 2025 kuluneeksi 160 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Sibelius & Saraste -sarjan on tarkoitus olla kokonaisuudessaan katsottavissa ensi vuoden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot medialle:
Helsingin kaupunginorkesteri
Intendentti Aleksi Malmberg
p. 050 302 1669
aleksi.malmberg@hel.fi
Viestintäpäällikkö Marja Istala Kumpunen
p. 050 555 3551
marja.istalakumpunen@hel.fi
Jukka-Pekka Sarasteen haastattelupyynnöt:
RAUSCHARDT PR, Anja Rauschardt
p. +49 89 200015800
anja@rauschardtpr.com
Kuvat
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunginorkesteri
Jari Eskola har valts till Helsingfors stadsorkesters nya intendent17.6.2025 20:39:01 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsorkesters nya intendent är FM Jari Eskola (f. 1973). Beslutet om val av intendent fattades av Helsingfors stads kultur- och fritidsnämnd på ett möte idag. Eskola inleder sin tjänst i augusti.
Helsingin kaupunginorkesterin intendentiksi on valittu Jari Eskola17.6.2025 20:39:01 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginorkesterin uusi intendentti on FM Jari Eskola (s. 1973). Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta teki päätöksen intendentin valinnasta tämänpäiväisessä kokouksessaan. Eskola aloittaa virassa elokuussa.
Jari Eskola appointed General Manager of the Helsinki Philharmonic Orchestra17.6.2025 20:39:01 EEST | Press release
A new General Manager has been appointed for the Helsinki Philharmonic Orchestra: Jari Eskola, MA (b. 1973). The Culture and Leisure Committee of the City of Helsinki took the decision at its meeting today. Jari Eskola will take up his position as General Manager of the Helsinki Philharmonic Orchestra in August.
Helsingin kaupunginorkesterin residenssisäveltäjä on Anna Thorvaldsdottir6.5.2025 09:19:32 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginorkesterin konserttikauden 2025–2026 ohjelmisto on julkistettu. Luvassa on orkesterimusiikin klassikoita, kiinnostavia kantaesityksiä sekä kansainvälisten taiteilijavieraiden huipputulkintoja. Orkesterin residenssisäveltäjä tulevalla kaudella on nykymusiikin islantilainen supertähti Anna Thorvaldsdottir.
Helsingin kaupunginorkesteri järjestää maksuttomia verkkotapahtumia ikääntyneille28.2.2025 08:12:00 EET | Tiedote
Lämpiö-verkkoalustalla järjestettävät Tiistaietkot johdattavat kunkin konserttiviikon teemoihin. Keväällä 2025 järjestettävien etkojen asiantuntijaoppaana toimii kapellimestari Satu Simola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme