Helsinki jatkaa panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin – talousarvioesitys vuodelle 2025 valmistunut
Pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2025 on valmistunut kaupunginhallituspuolueiden kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Helsinki jatkaa vastuullisen taloudenpidon linjalla samalla panostaen erityisesti lapsiin ja nuoriin, keskeisiin palveluihin sekä segregaation ehkäisytoimiin. Kaupunki jatkaa myös kunnianhimoista henkilöstön palkkakehitysohjelmaansa. Tulevana vuonna resursseja ohjataan myös esimerkiksi taide- ja kulttuuriavustusten nostoon, katujen talvikunnossapitoon sekä ydinkeskustan viihtyisyyteen.

Vuoden 2025 talousarvioesityksessä Helsinki jatkaa panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kasvatuksen ja koulutuksen perusrahoitusta vahvistetaan, ja vuonna 2025 toimialalle kohdennetaan kokonaisuudessaan lisärahoitusta yhteensä 93 miljoonaa euroa. Resursseja ohjataan myös tarveperusteiseen rahoitukseen sekä ammatilliseen koulutukseen. Samalla esimerkiksi painettuihin oppimateriaaleihin suuntautuvia oppikirjamäärärahoja kasvatetaan. Koko kuluvalla strategiakaudella kasvatuksen ja koulutuksen määrärahoja on kasvatettu yhteensä 365 miljoonalla eurolla, eli noin 30 prosentilla.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle ensi vuoden talousarviossa tehdään lisäkohdennuksia muun muassa nuoriso- ja koulunuorisotyöhön sekä kaupungin liikuntapaikkojen ylläpitoon. Lisäksi kaupunki nostaa taiteen ja kulttuurin avustusmäärärahoja sekä liikunta- ja nuorisoavustuksien määrärahoja. Toimialan kokonaismääräraha on 318 miljoonaa euroa, josta lisäystä edelliseen vuoteen on 15 miljoonaa euroa.
Talousarvioesityksessä kaupunkiympäristön toimialan osalta pidetään tulevanakin vuonna huolta siitä, että Helsingin kestävä kasvu ja kaupunkiympäristön rakentuminen jatkuvat. Kaupunki myös käynnistää kahden uuden teemaleikkipuiston suunnittelun. Lisäksi toimialalle kohdennetaan lisäresursseja muun muassa talvikunnossapidon toimiin yhteensä 3 miljoonaa euroa. Toimiala tulee lisäksi selvittämään, millä edellytyksillä voitaisiin mahdollistaa keskustan huoltotunnelin käyttöä myös läpiajoväylänä.
Kaupunginhallituksen käyttövaroihin varataan 5 miljoonaa euroa vuoden 2025 henkilöstön palkkakehitysohjelman toteuttamiseen henkilöstön pitovoiman edistämiseksi. Palkkakehitysohjelma on Helsingin kaupungin oma ohjelma, jolla korotetaan henkilöstön palkkoja työ- ja virkaehtosopimusten mukaisten korotusten lisäksi. Korotuksia saavat henkilöstöryhmät vaihtelevat vuosittain.
Helsingin kasvua tukevat investoinnit jatkuvat, mutta sote-uudistus leikkaa veropohjaa
Helsingin kasvun edellyttämät investoinnit pysyvät edelleen korkealla tasolla. Vuonna 2025 kunta-Helsingin investoinnit ovat yhteensä 985 miljoonaa euroa. Investointiohjelman lähtökohtana on käynnissä olevien hankkeiden ja lakisääteisten palveluiden rahoituksen turvaaminen.
Toimitilahankkeista suurimpia alkavia kohteita vuonna 2025 ovat Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennus, Vartiokylän ala-asteen ja päiväkodin korvaava uudisrakennus sekä Suutarilan monitoimitalo. Kaupunkirakenteen kehittämisessä suurimpia hankkeita ovat Kalasataman, Länsisataman ja Pasilan projektialueiden esirakentaminen sekä Kruunusillat.
Helsingin hyvä taloudellinen tilanne tulee muuttumaan lähivuosina, sillä sote-uudistus leikkaa Helsingin osuutta veropohjasta. Sote-uudistuksen vuoksi prosentuaalisestikin hyvä kasvu tuottaa vain pienen verotulojen euromääräisen kasvun. Helsingin toimintaylijäämä jää siis pysyvästi aiempaa pienemmäksi, jolloin esimerkiksi investointeihin ja käyttömenoihin on käytettävissä vähemmän euroja.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala panostaa palveluiden saatavuuteen ja kasvattaa järjestöjen saamaa tukea
Helsingissä tavoitellaan lainsäädäntömuutoksista huolimatta kiireettömän lääkäriajan saamista 30 vuorokauden ja hoitaja-ajan 14 vuorokauden kuluessa. Helsinki pyrkii määrätietoisesti ottamaan käyttöön perusterveydenhuollon omalääkärimalli 2.0.:n kaltaisen omatiimimallin kaikilla terveysasemilla erityisesti paljon palveluja tarvitseville ja monisairaille. Helsingissä ei oteta käyttöön terveyskeskusmaksuja vuonna 2025.
Helsinki toimeenpanee asunnottomuusohjelman ja vahvistaa asunnottomuustyötä valtakunnallisen asunto-ohjelman hankkeella. Lisäksi kaupunki ehkäisee häätöjä muun muassa varmistamalla asumisneuvonnan saatavuuden ja panostamalla aikuissosiaalityöhön. Lisäksi Helsinki kasvattaa tukea sosiaali- ja terveysalan järjestöille sekä hyvinvointia ja terveyttä edistäville järjestöille. Näille järjestöille osoitettu tuki kasvaa 1,2 miljoonalla eurolla, mikä kasvattaa niiden saamaa tukea 20 prosenttia.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan rahoitus muodostuu valtiolta saatavasta yleiskatteellisesta rahoituksesta sekä asiakasmaksutuloista ja muista toimintatuotoista. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vuoden 2025 talousarvion tulot ovat 249 miljoonaa euroa ja menot lähes 3,2 miljardia euroa. Helsingin saama valtion rahoitus sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluille vuonna 2025 on yhteensä 2,95 miljardia euroa.
Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2025 talousarviosta marraskuussa
Talousarvioesityksessä Helsingin kaupungin toiminnot jakautuvat kunta-Helsinkiin ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaan.
Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2025 talousarvioesitystä maanantaina 4. marraskuuta. Kaupunginvaltuustossa talousarvioesitys on 27. marraskuuta.
Joulukuun alussa, 4. joulukuuta, pormestari Vartiainen kutsuu kaikkia kaupunkilaisia pormestarin talousiltaan. Yleisötilaisuus järjestetään kaupungintalolla ja suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla kello 18.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pormestarin erityisavustaja Teresa Salminen, s-posti: teresa.salminen@hel.fi tai puh. 040 865 6961
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen kevätkausi alkoi12.1.2026 17:07:56 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 12. tammikuuta kevätkauden ensimmäiseen kokoukseen.
Kesätyöhaku Helsingin tuhansiin tehtäviin on käynnistynyt – Haku nuorten tehtäviin aukeaa helmikuun lopussa12.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kesätyöhaku on käynnistynyt. Suomen suurin työnantaja tarjoaa tänäkin vuonna noin 3 500 kesä- ja kausityöpaikkaa sekä vuosilomansijaisuutta kaupungin eri toimialoilla ja liikelaitoksissa. Eniten avoimia paikkoja on haussa tammi–helmikuussa. Uusia tehtäviä avautuu viikoittain.
Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia9.1.2026 10:07:21 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto vahvistavat strategista kumppanuuttaan ja syventävät yhteistyötään uudella kumppanuussopimuksella, jonka kaupungin pormestari ja Aalto-yliopiston rehtori allekirjoittivat tammikuussa 2026. Yhteistyön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima, ja se pohjautuu vahvasti yliopiston tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme