Pia Pyhtilän uutuuskirja ylistää luomakuntaa ja eläimiä
31.10.2024 10:45:11 EET | Suomen Lähetysseura | Tiedote
Kukko tepastelee kirkkoon, valtava perhonen laskeutuu hihalle ja lisko säikäyttää iltahämärässä. Pia Pyhtilä kirjoittaa uutuuskirjassaan Eläköön luomakunta! eri puolilla asuvien lähetystyöntekijöiden kohtaamisista eläinten ja luonnon kanssa.

Maailma, ja myös lähetystyön työalueet, ovat täynnä elämää. Autiomaissa ja suurkaupungeissa, rehevillä maaseuduilla ja kallioilla, luolissa ja kaikkialla ympäristössämme elävät omat erityiset asukkaansa, jotka ovat sopeutuneet vallitseviin olosuhteisiin ‒ usein paljon viisaammin kuin ihminen. Ulkomailla asuva lähetystyöntekijä kohtaa eläimiä väistämättä, niin työssä kuin vapaa-ajallaankin.
Pia Pyhtilä on haastatellut Suomen Lähetysseuran uutuuskirjaan Eläköön luomakunta! pääasiassa lähetystyöntekijöitä ja pyytänyt heitä kertomaan merkittävistä kokemuksistaan luonnon ja erityisesti eläinten kanssa. Näistä matkakumppaneista puhutaan usein lämmöllä ja huumorilla.
”Tämä kirja on syntynyt siksi, että taustatarinat ja sivujuonet ovat tärkeitä. Tämän voi antaa lahjaksi sellaisellekin, jolle kirkon maailmanlaajuinen työ on vielä vieras asia tai joka kaipaa kuvausta monenlaisissa ympäristöissä asumisesta”, Pyhtilä kertoo.
Erilainen suhtautuminen eläimiin korostuu eri mantereilla. Esimerkiksi Pyhtilän elämään on päätynyt eläimiä usein yllättäen ja piispankin avustuksella: ”Tässä on sinulle vuohi”, sanoo autokuski. Minä seison suu auki tuijottamassa tapahtumaa. ”Piispa sanoi, että haluat aloittaa vuohien pidon, joten tässä on ensimmäinen vuohi, käykö se?”
Kirja nostaa keskiöön ja päätekijäksi ne luomakunnan jäsenet, jotka ovat kulkeneet lähetystyössä eri tavoin mukana olevan henkilön rinnalla. Moni eläintuttavuus on ollut hetkessä paras lohduttaja tai jokin muu tuki. Mutta myös luonnonvaraisina kulkevat eläimet ovat kirjassa suuressa roolissa. Niiden läsnäololla on ollut haastateltaville merkitystä, joskus hyvin huomaamatonta tai hyvinkin havaittavaa, äänekästä tai osallistuvaa.
”Eri eläjien kirjo ja taito elää maailmassa on hengästyttävää. Minua se muistuttaa siitä, että kaikki elämä on arvokasta ja ainutlaatuista”, Pyhtilä kertoo.
Kirjassa on Pia Pyhtilän tyttären Anna Pyhtilän herkkä piirroskuvitus.
Pia Pyhtilä, sosionomi (Yamk), on Green Care -painottunut lastensuojelun ja perhetyön pitkän linjan puurtaja ja elämänsuojeluaktivisti. Hän työskenteli v. 2007–2018 Tansaniassa lastensuojeluhankkeen koordinaattorina ja albinismityön neuvonantajana. Hän harrastaa opiskelua ja luontoa.
Eläköön luomakunta! -kirja on myynnissä Suomen Lähetysseuran Basaarissa, (19 euroa) sekä hyvin varustetuissa kirjakaupoissa.
Lisätietoja ja arvostelukappaleet: Kustannustoiminnan koordinaattori Riikka Saarenpää, riikka.saarenpaa@suomenlahetysseura.fi, p. 040 193 1603.
Kuvat


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Poikkeuksellinen äänestys YK:ssa on torjuntavoitto naisten oikeuksille12.3.2026 08:55:54 EET | Tiedote
YK:n naisten asemaa käsittelevä toimikunta hyväksyi maanantaina 9. maaliskuuta 70. istuntonsa loppupäätelmät. Loppupäätelmät vahvistettiin istunnon aikana poikkeuksellisesti äänestyksessä.
Uusi raportti: Rauhantyön mittaamisessa näkyy kolonialismin jäänteitä26.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Lähetysseuran uusi raportti kartoittaa rauhanrakentamisen seurannan ja arvioinnin ongelmia ja digitaalisten työkalujen tarjoamia mahdollisuuksia.
Lähetysseura pyytää ilmoituksia mahdollisista menneisyyden väärinkäytöksistä12.2.2026 09:10:15 EET | Tiedote
Suomen Lähetysseura pyytää eri ilmoituskanavien kautta tietoa mahdollisista lapsiin kohdistuneista väärinkäytöksistä ja muusta kaltoinkohtelusta järjestön menneisyydessä. Ilmoitukset käsittelee riippumaton asiantuntijaryhmä.
Kauneimpien Joululaulujen keräystulos parani viime vuodesta – suomalaisten lempijoululaulu vaihtui4.2.2026 15:55:59 EET | Tiedote
Suomalaiset äänestivät ennätyksellisen paljon vuoden kauneinta joululaulua. Äänestyksen voitti Zacharias Topeliuksen ja Otto Kotilaisen kappale Varpunen jouluaamuna.
Suomalaiset julkkikset paljastavat elämänsä joululaulun – ja tarinan sen takaa22.10.2025 11:20:28 EEST | Tiedote
Kenen tutun suomalaisen joulupöydästä löytyy lautaselta joulupukkia? Kuka viettää joulua usein vankilassa? Kuka jäi usein kokonaan ilman lahjoja? Kenen joulukuusi kaatui kesken joulunvieton? Kuka sai joka joulu lahjaksi laulukirjan?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme