Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikenne Saaristotiellä kulkee normaalisti, vaikka Google Maps väittää muuta

Jaa

Saaristotien liikenne kulkee normaalisti, vaikka Google Mapsin reittioppaan mukaan tie on suljettu. Google Maps ohjaa kulkemaan Turusta Paraisille Rymättylän kautta kiertäen. Suosittelemme seuraamaan paikallisia liikennetiedotteita ja käyttämään muita navigointivälineitä, kun suuntaat Saaristotielle.

Koristeellinen.

Google Mapsin reittiopas näyttää tällä hetkellä virheellisen reitin kuljettaessa Turusta Paraisille. Reittiopas ohjaa kulkemaan Paraisille Saaristotien sijaan Rymättylän kautta. Yhteysalusreitti Rymättylän ja Nauvon välillä toimii ainoastaan Saariston rengastien kesäkaudella eli tällä hetkellä reitillä ei liikennöidä.

Reittiopas tulkitsee Saaristotiellä olevan osuuksia, jotka ovat suljettuja. Näin ei kuitenkaan ole, vaan liikenne Saaristotiellä kulkee tavalliseen tapaan.

Suosittelemme seuraamaan paikallisia liikennetiedotteita ja käyttämään muita navigointivälineitä, kun matkaat Saaristotietä pitkin. Ajankohtaisen liikennetilanteen voit tarkistaa Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta.

Asiasta on tullut hämmentyneitä kyselyjä tienkäyttäjiltä. Googlelle on tehty ilmoitus virheellisestä tiedosta.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.

Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.

En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande

Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye