Vastuullisuusteko -tunnustus GoByBikelle
Suomen suurin pyöräedun palveluntarjoaja GoByBike vastaanotti Vastuullisuusteko-tunnustuksen 31.10.2024 Jyväskylässä. GoByBike osoittaa pyörä kerrallaan, kuinka yhden yrityksen vastuullisuusajattelu lisää koko kansan hyvinvointia.

Vuoden 2024 Vastuullisuusteko-tunnustuksen sai espoolainen, vuonna 2020 perustettu GoByBike. Yritys on muutamassa vuodessa kasvanut Suomen suurimmaksi pyöräedun palveluntarjoajaksi.
“Valintaa tehdessä arvioimme yritysten vastuullisuusajattelun kokonaisvaltaisuutta. GoByBike on integroinut vastuullisuuden keskeiseksi osaksi liiketoimintaansa, vaikuttaen positiivisesti yhteiskunnan hyvinvointiin sekä ympäristöön”, kertoo Nordean Community & Employee Engagement Manager Marko Nieminen.
GoByBiken missio “rakentaa Suomesta ekologisempi ja terveellisemmin liikkuva yhteiskunta yksi pyörä kerrallaan” teki vaikutuksen valinnan tehneeseen tuomaristoon. Suomalaisten työikäisten suurin terveysriski on liikkumattomuus, mikä aiheuttaa myös työnantajalle suuren kustannuksen. Pyöräetu on Suomen nopeimmin kasvava luontoisetu ja tehokas tapa saada henkilöstö liikkumaan. Etu on käytössä jo yli 300 000 suomalaisella työntekijällä.
Yritysvalinnan tehneeseen tuomaristoon kuuluivat Niemisen lisäksi Nordean Startup & Growth -kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki ja Nordean Country Sustainability Lead Janne Fält. Esivalinnat tuomaristolle toimittivat Katriina Anttila (Good Ventures), Simo Kajaste (hasan & partners), bisnesenkeli Lennu Keinänen, hallitusammattilainen Merja Rahkola ja valmentaja Unna Lehtipuu. Esivalinta tehtiin 60 yrityksen joukosta.
Vastuullisuusteko-tunnustus jaetaan joka vuosi
Kasvu Open ja Nordea jakavat vastuullisuusteko-tunnustuksen vuosittain kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalin yhteydessä. Tunnustus on tapa osoittaa arvostusta yritykselle, jonka liiketoiminnassa vastuullisuusajattelulla on merkittävä rooli. Tunnustuksella halutaan osoittaa, että vastuullinen liiketoiminta on merkittävä kasvun ajuri.
Vastuullisuusteko-tunnustus on jaettu vuodesta 2021 alkaen.
- Vuonna 2021 tunnustuksen sai ekologisten paperipillien valmistaja Dolea Oy.
- Vuonna 2022 tunnustus myönnettiin työllistämispalveluja tuottavalle SunUra Oy:lle.
- Vuonna 2023 maailman jokia puhdistavalle RiverRecyclelle.
LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT
Heikki Tiittanen
toimitusjohtaja, GoByBike Finland Oy
heikki.tiittanen@gobybike.fi
050 570 8057
Marko Nieminen
Community & Employee Engagement Manager, Nordea
marko.nieminen@nordea.com
050 575 6458
Inka Hyvönen
Kasvu Open
inka.hyvonen@kasvuopen.fi
050 570 3500
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HyvönenAsiakkuuspäällikkö
Puh:050 570 3500inka.hyvonen@kasvuopen.fiJaana SeppäläToimitusjohtaja
Puh:050 304 6794jaana.seppala@kasvuopen.fiKuvat

Linkit
Kasvu Open yhdistää kasvuhaluiset yritykset ja kasvun sparraajat
Kasvu Open järjestää sparrausohjelmia yrityksille. Ohjelmissa sparraamme yritysten kasvua ja kehityskykyä sekä hullunrohkeita unelmia. Sparraus on yrityksille maksutonta. Lue lisää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
SUPERFINNS 2025 – katso ohjelmaan valitut 15 kasvuyritystä26.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
SUPERFINNS-ohjelmaan valittiin 15 yritystä. Valintakriteerit olivat: markkinapotentiaali, kasvukyky, referenssit ja tiimi. Valinnat tehnyt tuomaristo painotti valinnoissaan yritysten skaalautumiskykyä ja globaalia markkinapotentiaalia.
Vedyn aika on nyt! – Seed Village kiihdyttää vetyinnovaatioita11.2.2025 16:15:24 EET | Tiedote
Seed Village on TKI-painotteinen sparrausohjelma, joka vauhdittaa vetyyn linkittyvien innovaatioiden kehitystä. Maksuton ohjelma yhdistää innovatiiviset yritykset asiantuntijoihin ja alan edelläkävijöihin. Hakuaika 11.2.-15.4.2025.
Sparrausta sadoille yrityksille – Kasvupolku kirittää kasvua27.1.2025 11:04:39 EET | Tiedote
Kasvupolku on maksuton sparrausohjelma pk-yrityksille, joissa on aitoa kasvuhalua ja kehittämisintoa. Kasvun lisäksi tarjolla on myös kunniaa, sillä Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvupolulle osallistuneiden yritysten joukosta. Hakuaika ohjelmaan on 27.1.–12.3.2025.
Vuoden kasvuyritys -tuomaristo valittu – mukana kaksi uutta jäsentä21.1.2025 13:12:06 EET | Tiedote
Valtakunnallinen tuomaristo valitsee vuosittain Vuoden kasvuyrityksen. Tänä vuonna tuomariston puheenjohtaja on strategisen viestinnän valmentaja, toimitusjohtaja ja tietokirjailija Unna Lehtipuu. Tuomariston kokoaa kasvun ykköskehittäjä Kasvu Open.
SUPERFINNS 2025 wanted!10.12.2024 10:09:41 EET | Tiedote
How super are you? SUPERFINNS is the next-level sparring program tailored for scalable Finnish SMEs with demonstrated market potential and ability to achieve international success.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme