Kymenlaaksossa koko maan tyytyväisimmät terveysasemien palveluiden asiakkaat
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) valtakunnallisen kyselyn perusteella Kymenlaakson hyvinvointialueen terveysasemien asiakkaat ovat tyytyväisimpiä saamaansa palveluun.

Kymenlaakson hyvinvointialueen suositteluindeksi oli 81, kun koko maan keskiarvo oli 68. Suositteluindeksi mittaa, kuinka moni suosittelisi saamaansa palvelua. Kymenlaaksossa vastaajia oli lähes 600.
Erityisen tyytyväisiä olivat 50-69-vuotiaat kymenlaaksolaiset, mutta suositteluindeksi oli jokaisessa ikäluokassa yli maan keskiarvon. Kymenlaakson hyvinvointialueella suositteluindeksi oli lähes yhtä korkea sekä lääkärin että sairaanhoitajan vastaanotoissa.
Terveysasemilla asioineista vastaajista 83 prosenttia kertoi saaneensa apua silloin, kun he sitä tarvitsivat. Eroja syntyi lähinnä terveysasemien välillä hyvinvointialueen sisällä. Kymenlaaksossa riittää kuitenkin vielä parannettavaa terveysasemiin yhteyden saannissa sekä nopeudessa.
Kymenlaaksolaiset olivat erityisen tyytyväisiä yhteistyöhön hoitohenkilökunnan kanssa. Palautteissa korostuivat se, että asiakkaista välitettiin kokonaisvaltaisesti ja hoitoa koskevat päätökset tehtiin yhdessä asiakkaan kanssa. Saadut tiedot hoidosta ja palvelusta olivat ymmärrettäviä, ja asiakkailla oli tieto siitä, miten hoito tulee jatkumaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula RajaniemijohtajaylilääkäriKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 674 9064tuula.rajaniemi@kymenhva.fiKari KristeriHallintoylilääkäriKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 4899 399kari.kristeri@kymenhva.fiKaarina TilliAsiakaskokemuspäällikkö
Puh:040 6217 074kaarina.tilli@kymenhva.fiLinkit
Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Keskussairaalan perusparannus edennyt aikataulussa – työmaalla vietettiin Ac-osan harjannostajaisia28.5.2025 15:41:54 EEST | Tiedote
Kymenlaakson keskussairaalan perusparannus etenee aikataulussa. Tänään vietettiin harjannostajaisia Ac-osassa, johon sijoittuu muun muassa uusi pääsisäänkäynti, asiakaspalvelutori ja eri toimintoja neljään kerrokseen. Asiakkaiden käyttöön nämä täysin perusparannetut tilat tulevat arviolta marras-joulukuussa 2025.
Aluevaltuusto hyväksyi vuoden 2024 tilinpäätöksen – uusi valtuusto kokoontuu 4.6.202527.5.2025 15:14:42 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui kautensa viimeiseen kokoukseen Kouvolan kaupungintalolla 27.5.2025. Uusi toimikausi alkaa 1.6.2025. Kokouksen tallenne on katsottavissa hyvinvointialueen YouTube-kanavalla.
Aluevaltuustossa Kymenlaakson hyvinvointialueen tilinpäätös ja toimintakertomus 202426.5.2025 10:35:00 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu kautensa viimeiseen kokoukseen Kouvolan kaupungintalolla tiistaina 27.5.2025 kello 12. Kymenlaaksolaiset voivat seurata kokousta suorana Kymenlaakson hyvinvointialueen YouTube-kanavalta.
Hyvinvointialueiden aluehallitusten puheenjohtajat: Hyvinvointialueiden tulevaisuus rakennetaan luottamukselle21.5.2025 14:14:42 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueiden ensimmäiset vuodet ovat olleet monella tapaa poikkeuksellisia. Historiallisen rakenteellisen muutoksen ohella olemme kohdanneet nopeasti muuttuvan toimintaympäristön, kiihtyvän kustannuskehityksen, kasvavan palvelutarpeen, henkilöstöpulan sekä asukkaiden kasvavat odotukset. Vaikka olemme vasta alkutaipaleella, on selvää, että alueuudistus on tullut jäädäkseen. Samalla hyvinvointialueiden pitkäjänteinen kehittäminen vaatii realistisia ja kestäviä edellytyksiä sekä puoluerajat ylittävää yhteistä näkemystä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen tulevaisuudesta. Ensimmäisten vuosien taloudellinen paine on ollut kova. Hyvinvointialueiden alijäämien kattamisvelvoite nykymuodossaan ei vastaa alueiden käynnistyksessä ilmenneisiin haasteisiin eikä huomioi toimintaympäristön nopeita muutoksia. Kaikilla alueilla olemme käynnistäneet rakenteellisia uudistuksia ja kustannusvaikuttavuuden parannuksia, mutta vaikutukset realisoituvat viiveellä. Siksi alijäämien kattamisvelvoitt
Aluehallitus käsitteli vuoden 2025 ensimmäisen osavuosikatsauksen20.5.2025 14:33:53 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui tiistaina 20.5.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme