Entisen turvetuotantoalueen ennallistamishanke käynnistyy Alavudella (Etelä-Pohjanmaa)
Alavuden Myllynevan entisellä turvetuotantoalueella käynnistyy ennallistamishanke, jossa alueelle rakennetaan 10 hehtaarin kosteikko. Hanke toteutetaan Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) tuella.

Myllyneva sijaitsee Alavudella, Salojoen valuma-alueella, ja sen turvetuotanto päättyi vuonna 2015. Turvetuotannon loppumisen jälkeen alueelle on kehittynyt luontaisesti avovesipintainen kosteikko. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on teettänyt alueelle kosteikkosuunnitelman, jonka mukaan kosteikko toteutetaan pääosin padottamalla ja osittain kaivuutöillä. Suunnitelmassa Myllynevan vedenpintaa nostetaan ja alueen metsäojia ohjataan johtamaan vedet kosteikolle.
– Turvetuotannosta poistuvien soiden ennallistaminen, kuten tässä Myllynevan tapauksessa, vähentää vesistö- ja ilmastopäästöjä pitkällä aikavälillä. Alueen vettämisellä estetään jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja siten ilmastonmuutosta kiihdyttävän hiilidioksidin vapautuminen ilmakehään, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen PohjaNeva-hankkeen projektipäällikkö Ari Koski.
Tavoitteena parantaa veden laatua ja lisätä monimuotoisuutta
Hankkeen kokonaisbudjetti on 12 722 euroa ja sen toteuttamisesta vastaa paikallinen yritys Maanrakennus Kiilunen Oy. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on vähentää ravinteiden kulkeutumista alapuolisiin vesistöihin ja siten parantaa veden laatua.
– Kosteikko tasaa virtaamia, mikä parantaa muun muassa alapuolisessa Salonjoessa olevan taimenkannan elinolosuhteita. Samalla se lisää myös luonnon monimuotoisuutta tarjoamalla suotuisat elinympäristöt monille eläin- ja kasvilajeille, erityisesti linnuille, Koski sanoo.
Myllynevan vaikutukset ulottuvat myös sen alapuoliseen Ranta-Töysän järveen, jonka kunnostukseen Alavuden kaupunki on hakenut JTF-rahoitusta. Mikäli hakemus hyväksytään, suunnitelmissa on rakentaa vanhan säännöstelypadon korvaava pohjapato ja luonnonmukainen koski. Tämä mahdollistaisi vaelluskalojen ja muiden vesieliöiden esteettömän liikkumisen.
Ennakkosuunnitelmia turvetuotantoalueiden ennallistamiseen
Myllynevan ennallistaminen on yksi ensimmäisistä konkreettisista esimerkeistä JTF-rahoituksella toteutettavista ennallistamishankkeista Etelä-Pohjanmaalla. Hanke on osa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen keväällä 2024 käynnistämää Vauhtia pohjalaismaakuntien JTF-ennallistamisiin -projektia, joka tunnetaan myös nimellä PohjaNeva. Sen tavoitteena on aktivoida maanomistajia ja hanketoimijoita ennallistamaan entisiä turvetuotantoalueita sekä kunnostamaan niiden kuormittamia vesistöjä JTF-rahoituksen avulla.
PohjaNeva tarjoaa maanomistajille maksuttomia ennakkosuunnitelmia, jotka kartoittavat entisten turvetuotantoalueiden ennallistamismahdollisuuksia ja jatkokäyttövaihtoehtoja. Ennakkosuunnitelmat auttavat maanomistajia löytämään itselleen sopivimmat vaihtoehdot alueen jatkokäyttöön ja niihin liittyvät rahoitusmahdollisuudet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Projektipäällikkö Ari Koski, puh. 0295 027 350
Suunnittelija Riku Palo, puh. 0295 027 414
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Vägnätet av lägre klass lider av det milda vädret5.12.2025 13:05:51 EET | Pressmeddelande
Det milda vädret och regnet under de senaste dagar leder till utmaningar i väghållningen speciellt i frågan om vägnätet av lägre klass. På slätterna i Södra Österbotten och längs kustområdet i Österbotten har det på grusvägarna börjat bildas håligheter och ytmenföre. Ytmenföre innebär att vägytan blir gyttjig och vägens bärighet försämras. Viktbegränsningar har införts på ett grusvägsavsnitt i Malax (väg 17463 mellan Rönnholm-Övermalax, Malax. Noggrannare plats: Avsnittet Rönnholm-Mattlar) (enligt läget 4.12.2025).
Leuto sää kurittaa alempaa maantieverkkoa5.12.2025 13:05:51 EET | Tiedote
Leuto sää ja viimepäivien sateet aiheuttavat haasteita tienpidolle etenkin alemmalla maantietieverkolla. Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, sekä Pohjanmaan rannikkoalueilla sorateille on alkanut muodostua tienkäyttäjiä vaivaavia reikäsarjoja ja pintakelirikkoa. Pintakelirikossa tien pinta liejuuntuu ja sen kantavuus heikkenee. Painorajoituksia on jouduttu asettamaan yhdelle soratieosuudelle Maalahdessa (Tie 17463 välillä Rönnholm - Övermalax, Maalahti. Tarkempi paikka: Välillä Rönnholm - Mattlar) (tilanne 4.12.2025).
Från NTM-centraler till livskraftscentraler 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Vid ingången av år 2026 inrättas tio regionala livskraftscentraler i Finland. Samtidigt läggs de nuvarande 15 NTM-centralerna ner. Livskraftscentralen i Södra Österbottens verksamhetsområden omfattar näringar och kompetens, landsbygd och miljö samt trafik. Till det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket överförs uppgifter från regionförvaltningsverken, Valvira samt från NTM-centralen tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som gäller miljövård, vattenvård och naturskydd. NTM-centralens kollektivtrafikuppgifter hör i fortsättningen till Traficom.
ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla nykyiset 15 ELY-keskusta lakkautetaan. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät tehtävät aluehallintovirastoista, Valvirasta sekä ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojelun lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät ELY-keskuksista. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin.
Färsk projektrapport underlättar nationellt enhetlig tillämpning av bygglagen (NTM-centralen i Södra Österbotten)4.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande
Ett pilotprojekt lett av NTM-centralen i Södra Österbotten och finansierat av Miljöministeriet stödde kommunala byggnadstillsynsmyndigheter i verkställandet av den nya bygglagen under 2025. Projektets slutrapport ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” presenterar resultaten och slutsatserna av samarbetet kring den nya bygglagen med kommunerna i NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhetsområde och lyfter fram teman som fortfarande har varit öppna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


