Sujuvaa yhteydensaantia perusterveydenhuoltoon parannetaan omatiimimallilla ja digiasioinnilla
1.11.2024 16:20:25 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) henkilöstön veto- ja pitovoiman parantuminen nousee esiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvityksessä. Parannusta puolestaan tarvitaan palvelujen saatavuuteen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvioinnin (29.10.2024) mukaan hyvinvointialueet ovat pääosin onnistuneet turvaamaan lakisääteisten palveluiden saatavuuden huolimatta toimintaa ja taloutta tasapainottavista muutosohjelmista. THL:n arvioinnin mukaan hyvinvointialueet tarvitsevat kuitenkin taloutensa tasapainottamiseen enemmän aikaa.
Tavoitteena sujuva yhteydensaanti
Keusote on yksi harvoista hyvinvointialueista, jonka väestö kasvaa selvästi vuoteen 2040 asti. Ikääntyneen väestön osuus on Keusoten alueella edelleen pieni, mutta kasvuvauhti on maan suurin. Väestön terveys ja hyvinvointi on Keusoten alueella keskimääräistä paremmalla tasolla, mutta väestöryhmien välillä on suuria eroja.
Keusoten rahoituksen riittävyyttä haastaa mm. epävarmuus HUS-yhtymän pysymisessä asetetussa rahoituskehyksessä. THL esittääkin arvioinnissaan, että yhdessä HUSin kanssa tulisi löytää ratkaisu painopisteen siirtymisestä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon.
– Sujuvaa yhteydensaantia perusterveydenhuollon palveluihin edistetään omatiimimallilla, jossa jokaiselle asukkaalle nimetään omalääkäri ja omahoitaja, tarvittaessa muitakin ammattilaisia. Lisäksi kehitetään digiasiointia siten, että jatkossa asiakkaalla on vain yksi kanava, josta löytyy kaikki digipalvelut. Lisäksi tehdään tiivistä yhteistyötä HUSin kanssa työnjaon ja integraation kehittämisessä, Keusoten hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio kertoo.
Palkkaharmonisaatio parantanut henkilöstön veto- ja pitovoimaa
THL:n arvioinnin mukaan henkilöstöpula on edelleen vaikea monella hyvinvointialueella, mutta Keusote on onnistunut palkkaharmonisaatiolla lisäämään henkilöstön pito- ja vetovoimaa. Keusotessa tehtiin palkkaharmonisaatio kesällä 2023. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tehtäväkohtaiset palkat sovitettiin kärkipalkkoihin, eli valtaosalla työntekijöistä palkka nousi.
Vaikka henkilöstön saatavuuden eteen on tarve edelleen tehdä töitä, on palkkaharmonisaatio vaikuttanut myönteisesti pito- ja vetovoimaan. Keusoten palkat ovat muihin hyvinvointialueisiin verrattuna kärkipäässä: palkkajohtaja Keusote on tällä hetkellä erityisesti kotihoidon henkilöstön sekä ohjaajien ja lääkäreiden kohdalla.
Toinen veto- ja pitovoimaa edistävä tekijä on THL:nkin esiin nostama työelämän laatu: Keusote on onnistunut nostamaan työelämän laatua hyvinvointialueen ensimmäisenä toimintavuotena. Toisaalta talouden tasapainottaminen edellyttää erityistä panostamista henkilöstön hyvinvointiin, jotta myönteinen kehitys työelämän laadussa jatkuu.
– Tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta panostamme henkilöstön hyvinvointiin lukuisilla eri keinoilla, jotka on kuvattu Keusoten henkilöstöohjelmassa. Esimerkkeinä palkitsemisen kehittäminen, työkykyjohtamiseen panostaminen ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, kertoo Keusoten henkilöstöjohtaja Monica Hostio.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raija KontioHyvinvointialuejohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 768 2627raija.kontio@keusote.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten aluehallitus kokoontuu 3.11.202630.10.2026 15:03:26 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 3.11.2026. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan muun muassa omavalvontaohjelman toteutumisen seurantaraporttia 1-8/2026, talouden toteumaa 1-9/2026 ja tilinpäätösennustetta, 2026 käyttösuunnitelman muuttamista ja taloussuunnitelman 2027-2030 valmistelutilannetta.
Aluevaltuusto hyväksyi Keusoten palveluverkon uudistamisen pienin muutoksin29.10.2026 22:43:06 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan torstaina 29.10.2026 tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan liittyvän palveluverkkosuunnitelman lukuisten äänestysten jälkeen.
Keusoten vuoden 2027 rahoitus heikkeni aiemmasta arviosta – tulevien vuosien rahoitusnäkymä kuitenkin parani27.10.2026 16:30:31 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön uusimpien rahoituslaskelmien mukaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) vuoden 2027 valtionrahoitus jää aiemmin arvioitua pienemmäksi. Samalla tulevien vuosien rahoitusnäkymä on parantunut. Rahoituslaskelmien toistuvat muutokset vaikeuttavat kuitenkin hyvinvointialueen pitkäjänteistä talouden ja palvelujen suunnittelua.
Aluehallitus esittää alijäämien kattamissuunnitelman täsmennyksiä aluevaltuustolle27.10.2026 11:30:26 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus kokoontui tiistaina 27.10.2026. Kokouksen keskeisenä asiana oli tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman tarkentaminen osana hyvinvointialueen talouden tasapainottamista. Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi täsmennetyn suunnitelman, jonka tavoitteena on kattaa aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämät vuoden 2029 loppuun mennessä.
Päihdepalvelut tutuiksi – Tule tapaamaan asiantuntijoita ja kysymään neuvoja!26.10.2026 08:38:32 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) päihdepalvelut lähtevät marraskuun alussa kiertueelle sote-keskuksiin ja alueen oppilaitoksiin. Tule kuulemaan saatavilla olevasta tuesta, kysymään neuvoa ja tutustumaan palveluihin!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme